perjantai 26. huhtikuuta 2013

Aamulla

meikataan

Koska täällä tunnetusti rakastetaan rutiineita, on aika muistuttaa lukijakuntaa yhdestä tärkeimmistä - arkiaamuhetkestä. Silloin minä sudin kulmakarvoihini ja ripsiini väriä, Helmi tepsuttelee pöydällä ja tarkastaa joka päivä meikkipussini sisällön.

Aamusessio päättyy siihen, että minä lähden töihin ja annan Helmille lähtöraksut pöydälle. Alkuviikosta kun kävin vaihdattamassa autooni kesärenkaat ja toin autoni takaisin kotiin ennen töihin lähtöä, oli pakko kulkea pihan toista laitaa pysäkille, ettei vaan Helmin aamurutiini menisi sekaisin. Olisihan se nyt ollut vallan kummallista jos oma mamma olisi kävellyt vain ohi?

Pihan toiselta laidaltakin näin auringossa kiiltelevän kissan kyljen. Aamurutiineihin siis selkeästi kuuluu pienet aamupäiväunet keittiön pöydällä. Sitä en tiennyt.



keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kova pää

kova homma

Helmillä on lauantaisen kevään julistuksensa jälkeen ollut kova homma. Näyttää nimittäin pahasti siltä, että minä olen unohtanut talven aikana kissan aamu-ulkoilun. Sinnikkäästi Helmi yrittää minua uudelleen tavoille opettaa ja ulos pyydetään sekä ulkotarhaan että pihalle. Pyyntö tapahtuu kovan äänitehosteen saattelemana. Helmihän ei paljoa muuten juttele, mitä nyt pienen miun joskus sanoo, mutta tämä asia ilmaistaan kovalla KRÄÄÄÄH äänellä.

"Kamut hei, onks teiänki väki unohtanut talven aikana aikaisemmin opitut?
Kyselee nimimerkkillä epätoivoinen." 
 
Saas nähdä kauan siihen menee, että olen taas oppinut tavoille?
 
PS: Kuvassa kinuskinen päärynätuutti. Terveisiä vain Unnalle!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ulkotarhakausi alkoi

Virallinen kevään avaus

Julistamme kevään virallisesti alkaneeksi. Luonnollisesti sen tekee Helmi. Selvät kevään merkit ovat karkumatka takapihalle sekä ulkotarhassa oleileminen. Tarhailu ja karkailu aloitettiin lauantaina, joten se on tämän kevään ensimmäinen kunnon kevätpäivä.

"Mammaaa, tääl on viel tota valkosta töhnää."

"Eikä tätä oo viel siivottukaan."

"Voisiks sä tehä tälle jotain?" 

Toivottavasti loputkin lumet lähtevät pian ja pääsen siivoamaan tarhan kunnolla.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Etuovi

kiinnosti

Viime vuonnahan me opettelimme valjastelua. Valjaat tuovat mielenrauhaa lähinnä minulle, Helmi varmasti pärjäisi ilmankin. Viime kesän mummolan matkallakin valjaat olivat mukana ja niitä jopa käytettiin. Ei ehkä niin kuin minä olin ajatellut, mutta käytettiinpä kuitenkin. Lisäksi yritin opettaa Helmiä lähtemään ulos etuovesta, mutta eipä tämäkään ideani saavuttanut suurta suosiota.

Eilen kuitenkin etuovi sai huomiota osakseen.

"Mamman ovi on auki!"

"Tästä se aina menee." 

"Kai mäkin sit voin?" 

Tuota pitemmälle Helmi ei sitten mennytkään, kääntyi kiltisti sisälle kun pyysin. Kyllä tämä kuitenkin on merkki siitä, että valjaat on nyt kaivettava esille!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Pikku karkuri

Helmi Orvokki Naukula

Lauantaiaamut ovat ihania. Silloin heräillään hitaasti, puuhastellaan kaikenmoisia askareita ja saatetaan jopa käväistä pihallakin tutustumassa kevään etenemiseen.


Joskus saattaa käydä myös niin, että pihalle karataan. Tämähän ei kuulunut tapoihin lainkaan ennen valjastelun aloittamista (huom! linkin takana on valjaat vielä asetettu Helmillä väärin). Koska heinätuppoa ei vielä näkynyt, sain Helmin houkuteltua takaisin sisälle sanomalla: "No niin Helmi." Tottelevainen tapaus kun sille päälle sattuu!

torstai 18. huhtikuuta 2013

Mummolassa

palvelu pelaa

Vein Helmin mummolaan viime torstaina ja tiistaina hain takaisin.

Ensi töikseen mummolaan päästyään, tarkasti Helmi onko vessa, ruokakuppi ja vesiastia paikallansa. Sitten mentiinkin jo ensimmäiseen hoitoon keittiön pöydälle!



Hoito olikin tarpeen, sillä muutamalla harjanvedolla tuli aikamoinen tuppo. Kesäkampausta Helmi ilmeisesti valmistelee.  

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kyllä Helmi tietää

kaiken

Minä epäilen, että Helmi tietää kaiken ja vielä vähän enemmän. Päivää paria ennen matkaa mummolaan, kävi Helmi jälleen tarkastamassa kuljetusboksinsa kunnon.


Että turhaan minä olen yrittänyt olla puhumatta matkasta Helmin kuullen. Helmi lukee ajatukseni. Ihan varmasti.