keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Miesten juttuja + bonusvideo

ja salaisia viestejä

Minä kuvittelin, että Naukulasta mahdollisesti löytyvät viestit ovat Helmiltä. Ilmeisesti olen kuitenkin väärässä. Onni-pojan aikoinaan aloittama pöydänjalkojen tuunaus taitaa saada jatkajan. Myös kylpyhuoneen jakkaraa on kokeiltu. 




Taitaa ne raapimatolpat olla likkojen juttuja? 

Vielä täällä vähän ujostellaan ja unet maistuvat aina pienen leikkituokion jälkeen. Se on rankkaa olla uudessa ympäristössä, tietäähän sen meistä jokainen. 

EDIT: Tein tämän jutun valmiiksi eilen kun oli hiljainen hetki, mutta pakko tämä ensimmäinen leikkivideokin on tänne tallentaa. 


Lisäksi voin kertoa, että Sulo nukkui eilen sohvalla vatsanipäällä lähes tunnin. 

PS: Kylppärin laatat ovat kyllä valkoiset, mutta näyttävät ihan vaaleanpunaisilta! 

tiistai 6. toukokuuta 2014

Vesi

ja pahaa ruokaa

Kävin eilen hakemassa Baby kitten -raksuja. Kyllä niitä on muutama jälkiruuaksi mennyt, mutta yleensä reaktio on kuvan kaltainen. 



Mielipide ilmaistaan tarmokkaasti. Välillä jopa molemmilla tassuilla. 

Vesi sen sijaan on alkanut kiinnostaa. Ihan niin kuin syntymäkodista kerrottiin. Koska herrasmieskissoilla pitää olla suuri vesiastia, kuten Myrsky ohjeisti, niin Naukulassakin kaiveltiin varastoa. Aika iso löytyi. 



Kuvien taso on mitä sattuu. Minua kun tullaan niin mieluusti puskemaan, sanoo hän ylpeyttä äänessään. 



Kirjaston näköalatorni toimii edelleen turvapaikkana, sieltä tullaan joskus kun kutsun. 



Viime yön konserttiin kuului koreografia, se sisälsi hyppyjä päälleni joka puolelta sänkyä. Sitten minua ohjattiin alakertaan leikkimään ja matkalla vähän sähistiinkin. Nyt Sulo vetää sikeitä ja minä kirjoitan tätä silmät kirvellen. On meinaan vähän väsy. Ai niin, vielä yksi asia. Eilen Sulo juoksi näppäimistön päältä ja lujaa! 

maanantai 5. toukokuuta 2014

Erikoispainos!!!

Nyt lähti

Sulon päivä on kulunut pääsääntöisesti näköalatornin takana lattialla. Siellä olen käynyt päivän mittaan häntä tervehtimässä. Aluksi minuun suhtauduttiin hieman epäröiden, iltapäivästä minun näkemiseni sai pienen pojan heittäytymään selälleen ja kehräämään. Ei tarvinnut enää edes silitellä. 


Viimeisellä kerralla Sulo venytteli voimakkaasti, ryömi vierestäni pois piilostaan, käveli suoraan ruokakipolle ja söi enemmän kuin vielä koskaan ennen täällä, hörppäsi vettä päälle ja tuli keskelle lattiaa puskemaan kättäni ja heittäytyi selälleen. Siitä se sitten lähti. Nyt on vauhtia ja vilinää, pientä huutoa myös. Pinkkitassun Puhelias! 



Ja tiedättekö? Sulo on hypännyt useasti sohvalle syliini. Kauaa ei ole sylissä pysynyt, koska nyt on kiire! 

Koulutusta

Äänekästä koulutusta

Täällä edetään sopeutumisen kanssa pikkuhiljaa. Eilinen päivä vierähti sohvan alla ja sen molempiin päätyihin ja alle ole laitettu kaikki tarvittava. 


Juomaa tarjoilin ensin lasista, mutta syntymäkodista tuli vinkkiä, että astian olisi hyvä olla niin iso, että siinä voi kastella tassunsa. Toisessa päässä sohvaa on pieni varavessa (jota käytettiin vasta tänä aamuna, normaali vessa testattiin jo aikaisemmin). 

Yläkerran makuuhuoneen kaapinalus oli aluksi hyvä paikka ja senkin eteen on laitettu vaihtoehtoinen viihdytyskeskus. 


Sulo reipastuu hetki hetkeltä. Minä tunnun olevan välillä aika pelottava ja välillä aika kiinnostava tapaus. Kun heiluttelen huiskaa, esim. sohvan alle, tulee Sulo luokseni kovasti venytellen. Kun pääsen joskus silittämään, kuuluu kehräystä. Sellaista aika miehekkään matalaa. 

Koulutukseni alkoi varmasti todenteolla viime yönä. Silloin Sulo piti konserttia, kurkki minua, ja paineli karkuun. Tuli takaisin, kurkki ja paineli karkuun. Konsertti kesti muutaman tunnin. Herkällä pojalla on varmasti ikävä äitiään. Vaikutti siltä, että olisi halunnut tulla viereeni sänkyyn, mutta rohkeus petti. 

Kuva syntymäkodista, viime lauantailta.
Sulo on kuvassa vasemmalla. 

Yhden kuvan otin Sulosta tänä aamuna. Sulo on löytänyt kirjaston pölyisimmän nurkan. Näköalatornin vierestä. Myös kirjastossa on raksubaari sekä vesipiste. 


Tänään pistäydyn asioilla (hakemassa Baby Kitten raksuja) ja huomenna olen pois muutaman tunnin. Tämä varmasti auttaa Suloa tutkimaan paikkoja kaikessa rauhassa. 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pieni raportti

hiljalleen, hiljalleen

Pieni raportti sitä kaipaaville. 

Nukuimme huonosti. Sulolle tuli yöllä itku ja ruoka maistui vähän. Yläkerrassa hiipparoitiin ja aamusella Sulo löytyi nukkumasta kissanpesän alakolosta. Nyt Sulo on alakerrassa sohvan alla (todennäköisesti). Sinne on tarjoiltu myös märkäruokaa ja raksuja. Märkäruoka kelpasin hieman. Pieni tutkimusmatka tehtiin kyllä aikaisemmin eli Sulo hyppäsi sohvalle ja sieltä kaiteen välistä rappusiin. Rappuset alas ja sohvan alle. Minä höpöttelen ja lepertelen minkä kerkeän, yksi huiskalelu kiinnosti Suloa ja sitä piti tassulla jo muutaman kerran täppäilläkin. Minun leikkimiseni noteerataan ja pää pyörii vinhaa vauhtia. 


Kuva on eiliseltä, sillä en nyt ajatellut kiusata ujoa poikaa kameralla. 

lauantai 3. toukokuuta 2014

Kotona!

Kiitos kasvattajalle, sijaismammalle, Mesi-äidille, Puolulle ja ihanille sisaruksille

Sulo on tullut kotiin. Kävin noutamassa Sulon syntymäkodistaan tänään klo 13. Kävimme läpi paperit, kynsienleikkuut, ruuat ja muut. Mutta ennen kuin pääsin sisälle asti, vastaanottokomitea tarkasti minut huolellisesti. Puolu ja Mesi-äiti hoitavat tätä tärkeää tehtävää ensimmäisessä kuvassa. 



Myös kuljetuskoppa tutkittiin. Ensin Mesin toimesta. 



Sitten kopan tarkasti Mesi ja Sipi-sisko. 



Äiti siisti poikansa ja lähetti maailmalle. 



Mutta niin kiire ei ollut, etteikö yhteiskuvaan olisi ehditty. 



Puolu hoiti leikityksen, komensi hiukan ja supsutti ohjeita Sulo-pojan korvaan. Näin oli tapahtunut kuulemma myös Kapsu-veljen kohdalla. 



Ajomatka oli lyhyt, vain noin 20 minuuttia. Sulo ilmaisi ajomatkan aikana mielipiteensä muutamia kertoja. Naukulaan tutustuminen alkoi kylpyhuoneesta, vessa löytyi ensimmäisenä, sitten sauna. Sitten käytiin jo ylätasanteen puolella, kurkattiin kirjastoon ja makuuhuoneeseen. Nyt Sulo vetäytyi kaapin alle nokosille ja minulla on hetki aikaa päivittää ja ladata kuvia. Saattaa olla, että näitä on jo odoteltukin. 



Sulo kommentoi: Äiti lähetti mut maailmalle ja Puolu varotteli, että nyt sä sit lähet. En tienny mitä aatella. Menin kuitenki koppaan ihan ite, siskoki tuli, mut se lähti sielt sit pois. Sit toi täti lähti kuskaa mua ja oon vähän ihmeissäni. Kai tää täst sit lähtee. Tiiän ainaki et mun sijaismamma tulee kattomaa mua jo ens viikol. Meinaan purnata jos mul ei oo hyvä. 

perjantai 2. toukokuuta 2014

Valmisteluja

prinssille

Valmistelut pienen Sulon tuloon on aloitettu. Aloitettiin jo Helmin vielä johtaessa Naukulaa. Ensimmäinen tekemäni asia oli ulkotarhan katon korjaus. Vaikka Helmi ei koskaan yrittänytkään ulos sieltä avoimen katon kautta, Sulon ajatuksia ei vielä voi tietää. Niinpä kävin ostamassa nippusiteitä ja kursin verkkokaton kasaan. En usko, että Sulo aloittaa ulkoilua heti, mutta onpahan sitten tehty. 



Vielä on tarkoitus leikata nippusiteiden ylimääräiset osat pois ja tiivistää. 

Lelut on otettu esiin ja puhdistettu, ylimääräinen raapimalauta tuotu esiin. 




Raapimatolppa löytyy, sekä lukemattomia käyttämättömiä koreja. Vessat on siivottu, niin myös kaksi kantokoppaa. Penturuokaa hankittu. Olen valmis kotiuttamaan Sulon huomenna. 

Tänään käyn lähettämässä paketin Helmin sulholle, Onnille. Paketissa lähtee matkaan insuliinikyniä, neuloja (kävin vielä edellisenä päivänä ostamassa 100 neulaa lisää) sekä pakkaus diabetesraksuja. Helmi olisi varmasti kovin tyytyväinen tähän ratkaisuun.