sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Tapahtui tänä aamuna

Naukulassa

Minä päätin aamusta tehdä kyssäkaalimantelilaatikon kohta saapuville ystäville. Ajattelin olevani kovinkin viisas kun suljin itseni liukuovilla keittiöön. 

Ja kuinka sitten kävikään? 

Ollaan syyttömiä. Aina ja kaikkeen. 

Sulo Naukula
koputti yhdestä sisään ja toisesta ulos. Sitten sama yhä uudelleen ja uudelleen. Kovin tyytyväiseltä näytti itseensä kun opetti minut tähänkin hommaan. Avaamaan liukuovia silloin kun hän niin haluaa. Ja halusi hän. 


Me ainaksin ollaan nukuttu tässä tosi sikeästi vaikka kuinka kauan. 
Namu Naukula lauleli, eikä ymmärtänyt moista lainkaan. Hänen mielestä pennut olisi voinut sulkea eri puolelle ovea kuin hänet. Kuuden emona ei aina ole helppo olla! 

Eikä olla mitään tehty eikä meinatakaan. 
Namu Naukula se vasta tempun keksi. Hän ahkeroi yhdessä Papun kanssa eteisenpuoleisen liukuoven auki, tai ainakin niin raolleen, että pennut mahtuivat siitä mitä mainioimmin sisään. Kun nostin pennut pois (kolme kerrallaan) jäi Namu sisäpuolelle ja sitten se vasta hauskaa olikin. Näin taidonnäytteen siitä kuinka nopeasti kissat oppivat asioita. Liukuovi oli avoinna tuon tuosta. 

Oli kova työ estää pentuja hyppimästä hellalle, jossa keitin kaaleja. Mutta selvisin. Hiki otsalla tosi. Huh huh. 

Näkikö kaikki nyt kuinka nätisti ollaan?
Ja toi mamma heitti ton tonttulakin tohon,
se ei ollu me. 

Varovasti sitten niiden jouluvalmisteluiden kanssa, joohan? 

lauantai 22. joulukuuta 2018

Vahinko

Suuri vahinko

Mitä? Mikä jouluhärpäke? Miten niin mulla kävi nyt vahinko?

perjantai 21. joulukuuta 2018

Mummun mussukat

ja viheliäiset kakarat

Namu on mummu, joka antoi tuoreelle emolle tilaa hoitaa pentunsa itse. Namu kauniisti nuuskutti tyttärensä Noomin nenää ja suupieliä ja katseli pentuja ihaillen pentukopin laidalta. Kun pennut lähtivät liikkeelle, Namu seurasi tilannetta kaikessa rauhassa hyväksyvän oloisena. Noomi salli Namun olla mukana, kuten Sulonkin. 

Pentujen kasvaessa Namu paininut pentujen kanssa, mutta on myös kiroillut heille. Varsinkin jos tulevat häsläämään aamu- tai iltahellittelyhetkeen. Se on vain meidän kahden välinen. Namu ei myöskään halua juuri ketään viereensä nukkumaan. Tässä eräänä iltana Namu kiroilikin kahdelle pennulle, jotka yrittivät tulla samaan nukkumapaikkaan. Seuraavana iltana tilanne oli toinen: 




Tuskin sieltä mitään maitoa tuli, mutta Tove, Patci ja Pekka nauttivat tilanteesta kovin. Aikamoinen mummu. 

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Kasvattajan olisi kannattanut myös lotota

Pinkkitassun P-pentue 

Pinkkitassun kasvattajan olisi kannattanut myös käydä lottoamassa sunnuntaina 16.12. Vai mitä olette mieltä hänen ottamastaan kuvasta alla? Emo ja kuusi pentua samassa kuvassa, hyvässä järjestyksessä ja kaikilla silmät auki. Vau. Aikamoinen lottovoitto. 

Kuva Mikko Floréen. 
Minä puolestani en käynyt lottoamassa: 





Vaikka kyllähän viimeisimmässä kuvassa Pekkakin näkyy. Ainakin osa takajalasta. Pekka nimittäin päätti viettää siestaa, vaikka Riku-setä oli kylässä. 

tiistai 18. joulukuuta 2018

Seitsemän kissaa ja koira

Riku-setä kylässä



Sunnuntaina meillä kävi kylässä kiinnostavia ja mukavia ihmisiä ja erityisen kiehtova Riku-setä. Riku-setä on koira, joka kuuluu Pinkkitassujen perheeseen ja on Sulon Puolu-tätin paras ystävä. Riku osaa olla tosi nätisti niin pienten kuin isojenkin kissojen kanssa. 

maanantai 17. joulukuuta 2018

Pitäiskö olla huolissaan?

Ruokavaliosta

Ei ymmärrä pieni kissa, ei. 

Noomi, Tove ja Pipsa. 

Patci ja Tove. 

Kyllä oli taas mammalla omituiset eväät. Kuppi kahvia ja kulhollinen hedelmiä. 

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Uusi vanha

kankainen boksi

Olen joskus hankkinut kankaisen kuljetusboksin, jolla on sekä matkattu mummulaan että vietetty siellä aikaa ulkona. Nyt kaivoin sen esille säilytyksestä ja ah, kuinka ihana se onkaan. Ei nyt varsinainen koristus keskellä olohuonetta, mutta suosittu se kyllä on. 

Noomi, Namu ja Sulo. 






Toistaiseksi boksin katto on kestänyt, vaikka siinä parhaimmillaan on majaillut Noomi ja viisi pentua.