Tapahtui tänä aamuna

Naukulassa

Minä päätin aamusta tehdä kyssäkaalimantelilaatikon kohta saapuville ystäville. Ajattelin olevani kovinkin viisas kun suljin itseni liukuovilla keittiöön. 

Ja kuinka sitten kävikään? 

Ollaan syyttömiä. Aina ja kaikkeen. 

Sulo Naukula koputti yhdestä sisään ja toisesta ulos. Sitten sama yhä uudelleen ja uudelleen. Kovin tyytyväiseltä näytti itseensä kun opetti minut tähänkin hommaan. Avaamaan liukuovia silloin kun hän niin haluaa. Ja halusi hän. 

Me ainaksin ollaan nukuttu tässä tosi sikeästi vaikka kuinka kauan. 

Namu Naukula lauleli, eikä ymmärtänyt moista lainkaan. Hänen mielestä pennut olisi voinut sulkea eri puolelle ovea kuin hänet. Kuuden emona ei aina ole helppo olla! 

Eikä olla mitään tehty eikä meinatakaan. 

Namu Naukula se vasta tempun keksi. Hän ahkeroi yhdessä Papun kanssa eteisenpuoleisen liukuoven auki, tai ainakin niin raolleen, että pennut mahtuivat siitä mitä mainioimmin sisään. Kun nostin pennut pois (kolme kerrallaan) jäi Namu sisäpuolelle ja sitten se vasta hauskaa olikin. Näin taidonnäytteen siitä kuinka nopeasti kissat oppivat asioita. Liukuovi oli avoinna tuon tuosta. 

Oli kova työ estää pentuja hyppimästä hellalle, jossa keitin kaaleja. Mutta selvisin. Hiki otsalla tosi. Huh huh. 

Näkikö kaikki nyt kuinka nätisti ollaan?
Ja toi mamma heitti ton tonttulakin tohon,
se ei ollu me. 

Varovasti sitten niiden jouluvalmisteluiden kanssa, joohan?