Vuoropuhelu

 Ulkotarhassa 

No niin, nyt reippaasti ulkoilemaan! 

Tullaan, Sulo! 

Lyödäänkö vetoa, että yhtä punatabbyä ei näy?

Tässä mä oon! 

Namu! Kyl me tiedettiin, että SÄ tuut!

Tuu nyt säkin!

Mitä? Siellähän on talvi.

Mut ei oo yhtään kylmä, 
tuu nyt.

Huh, huh, mitä mun korvani kuuleekaan. 
En tule. Mulla on ihan hyvä tässä.
Vaiks ikkunasta kyllä vähän vetää. 

Kukapa olisi arvannut?

 Joulukuusi Naukulassa

Naukulassa ei ole ollut joulukuusta sitten ehkä vuoden 2000, nyt oli. Ja olisiko kukaan arvannut, että se pysyisi pystyssä koko joulun? Se ei horjunut eikä siitä irronnut kuin yksi pallo ja sekin oli vahinko. Pallo irtosi Hertan ja Sulon juoksukilpailun vuoksi, eikä sitä siis mitenkään tassulla avitettu. 

Hieman vaarallisessa paikassa kuusi kyllä oli, kun se oli sen jakkaran vieressä, missä odotetaan tarhaan pääsyä. Ei tuntunut kyllä haittaavan sekään. Nyt on Naukulan ostoslistalle päätynyt oma (teko)kuusi, tämä oli ystävältä lainassa. 

PS: Mitä ilmeisemmin Hertta ei olekaan periyttänyt tätä rauhallista olemustaan pojilleen. Heh heh. 

Sohvaperunoina, koko joulun

 Hiljaiseloa

Joulunpyhät menivät hiljaa hissukseen. Huiskaa on toki heiluteltu joka ilta, ulkotarha on ollut käytössä, mutta muuten ollaan oltu ihan hipihiljaa. Vietetty hämärän hyssyä, syöty ja nukuttu. Ja otettu kaikki uudelleen alusta. Tunnelma on ollut niin raukea, että vaikka kukaan meistä ei ole yli puolen yön valvonutkaan, niin aamuherätys on ollut joka aamu vasta reippaasti normaalin aamuherätyksen jälkeen. Sinä yhtenä aamuna kun tämä mamma kävi tokkurassa hoitamassa aamupalan kissoille normiaikaan, niin lopullinen herätys koitti vasta lähempänä kello yhtätoista. Siis mammalle, kissat jatkoivat tyytyväisenä uniaan. 

Jaahas. Pitäiskö tässä piristyä. Ottaa vaikka pienet painit. 

Mennäänkö mamma nukkumaan, tulis kyllä uni. 

Sohva on jo varattu, Namulle. 

Mitä ilmeisemmin joulu ja vapaat ovat tulleet meille tarpeeseen. 

Vaan ei se auta, kohta tässä täytyy virkistyä ja piristyä. 

Hyvää joulua!

 Kaikille teille!

Toivotamme teille kaikille lämmintä, maukasta, rauhaisaa joulua! 

Nauttikaa yhteiselostanne ja olostanne, 

rapsuttakaa lemmikkejänne ja

pitäkää heidät erossa kaikista myrkyllisistä joulukukista ja vaarallisista lahjanaruista. 

En tiedä mitä täällä hössötetään niistä
Naukulan kirjoittamattomista säännöistä kissoille. 
Minä ainakin pidän tonttuhattua jos siltä tuntuu. 

Naukulassa kaikki on mallillansa ja joulukuusikin pystyssä. Joulukortteja emme ole lähettäneet tänäkään vuonna, niiden sijaan teimme rahalahjoituksen Rekku Rescuelle ja heidän tekemälleen eläinsuojelutyölle. Eri mobile pay -numeroista valitsin sen, missä kerrottiin rahan menevän kohteeseen, jossa on tällä hetkellä suurin tarve. 

Arvatkaa kuka?

 Kuva sisältää vihjeen

Osaako kukaan arvata kenelle tuli nälkä kello viisi tänä aamuna? Olisiko kukaan arvannut, että tämä mamma hämää punatabbyä jos toistakin, sulkee oven perässään ja painuu takaisin peiton alle herätäkseen kello kymmenen. Siis kymmenen! Aikamoista. Aamiainen oli siis myöhässä useamman tunnit. Nyt on kyllä erittäin epätodennäköistä, että mamma saisi lahjoja. Ainakaan perheen tabbyiltä, perheen ruskeatäplikkään ruokinta-automaatissa oli vielä raksuja jäljellä. Hän siis saattaa vielä innostua hankkimaan lahjan. 

Tonttuvaara, tonttuvaara

 Joulu lähestyy 

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja Korvatunturilla meno on varmasti kiireistä. Saas nähdä kenen ikkunoista tontut ovat kurkistelleet.  Saattaa hyvinkin olla niin, että Sulo oli lähdössä tonttujahtiin kun niin kovasti komenteli avaamaan ikkunaa ulkotarhaan. 

Ja lipaisi vielä kielellään päälle. Hmmm... olisiko halunnut kenties hieman maistaa tonttua? Tai olisiko tontulla ollut taskussaan herkkutikkuja?

Onko se, ei kai?

Joulupukin nenä?

Tein taannoin hankintoja. 

Tämä kosketuskeppi aiheutti heti suurta kiinnostusta Naukulan kahden nuorimman taholta. Hertankin viikset menivät heti törrölleen. 

Äippää, tuu katsomaan, 
mulla on nyt epäilys...

Siis voiko toi olla joulupukin nenä?!

Ööh, niin tota ei se oo. 
Se on kyllä mielenkiintoinen, 
varmaan jotain taas meidän mamman kotkotuksia. 

Kosketuskepin lisäksi hankin naksuttimen. Meillähän on ollut Elina Väyrysen ja Jan Nystörmin kirja Suuri Kissatemppukirja (kustantaja Art House, 2016) jo neljä vuotta! Oikeasti temppujen opettaminen kissoille ei ole välineurheilua, vaan mielikuvitus on rajana. Kirja on mainio, kosketuskeppi ja naksutin eivät lainkaan välttämättömiä. 

Täällä kuitenkin tuntuvat asiat menevän toisin päin. Niin kuin että kissat opettavat minua, enkä minä heitä.