Rauhallista, maukasta, leikkisää ja muutenkin ihanaa Joulua!
toivoo koko Naukulan väki!
Täällä suunnitelmissa on huiliminen, leikkiminen ja syöminen. Kaikkea oikeassa suhteessa. Nauttikaa tekin!
Rauhallista, maukasta, leikkisää ja muutenkin ihanaa Joulua!
Täällä suunnitelmissa on huiliminen, leikkiminen ja syöminen. Kaikkea oikeassa suhteessa. Nauttikaa tekin!
Kissojen hyväksi
Vuoden alussa otin itselleni tavoitteeksi lahjoittaa rahaa eri eläinsuojeluyhdistyksille sekä käydä läpi tyynyliinat, lakanat, pyyhkeet ja peitot. Mikä toteutui, mikä jäi ensi vuodeksi?
Uusi vanha pesä
Välillä täytyy hakea vähän perspektiiviä elämään, ottaa etäisyyttä ennen kuin sukeltaa johonkin uuteen. Sama kuvina.
Me kaikki seurasimme silmä kovana kun Noksu otti pesän haltuunsa noin minuutissa. Myöhemmin illalla kun menin Noksua tapaamaan, livahti jalkojeni välistä punainen pallosalama ja meni suoraa päätä Noksun nenän eteen. Niin nopeasti, ettei siinä kukaan ehtinyt edes kissaa sanoa. Perässänsä tuli se hoikempi punapää, joka jolkotteli suoraan raksukipolle. Se oli hänen pettymykseksensä juuri silloin täyttämistä vailla.
Pientä laittoa
Arvoisat lukijat,
Haluan tehdä tiettäväksi, että sviitissäni on nyt varsin asianmukainen huoneentaulu. Poseeraan tässä sen kanssa. Koska minä kuitenkin olen kauniimpi kuin kuvan kissa, asetuin tähän sen eteen. Taustalla näkyy myös ihastuksestani tehty piirros. Käyn katsomassa sitä tuon tuosta. Piirroksen on tehnyt Pepi, kertoo palvelijani.
Lisäksi sviitissäni on Kristiina Lehtosen kissagrafiikkaa sekä sinisellä pohjalla oleva piirros tämän talouden entisestä kuningattaresta Wilma Ilonasta. Wilma Ilonan potretin on palvelijani mukaan maalannut Natasa.
Tämän valkoisen lipaston alapuolella on ruokailupisteeni. Nyt on käynyt kuitenkin niin, että siellä vierailee päivittäin se hoikempi punapää. Onhan se ihan mielenkiintoista kun raksuja silti riittää minullekin. Parhaiten kuitenkin vaihdamme terveisiä sviittini metalliverhon takaa, ihan siksi kun se yksi on sellainen hötkyilijä. Lieneekö kissa lainkaan.
Terveisin, mustasavu Noki-Noora.
Nro 1
Herään mihin aikaan hyvänsä, tabbytytöt Namu, Noomi ja Hertta ovat aina innoissaan, Sulo sen sijaan paheksuu liian aikaisia herätyksiä. Kollipojan kauneusunet, nähkääs, ne eivät saa vaarantua. Koska olin huomannut, että aamuinnostus oli siirtynyt myös Noki-Nooraan, olin päättänyt avata sviitin oven aamulla. Tänä aamuna. Niin sitten tapahtui.
Kun muut lähtivät alakertaan, avasin oven vaivihkaa. Alakerran ruokailu sujui mainiosti ja toki valmistelin aamiaislautasen myös Noki-Nooralle. Kun lähdin tuomaan sitä ylös, tuli Noksu kirjastosta ja luikki häntä pörröisenä takaisin sviittiinsä. Jätin oven auki. Noomi meni sinne myös ja hyvältä vaikutti. Seuraavana sinne asteli häntä pystyssä Hertta. Hetken lattiaa haisteltuaan, Hertta hyppäsi valkoisen tuolin päälle ja Noki-Nooran yläpuolelle. Hertta halusi selvästi leikkiä, mutta eihän moinen sivistymätön lähestymistapa hyvä ollut ja Noki-Noora sähähti. Sitten suuttui Noomi kun hänen lastaan sivistymättömäksi kutsuttiin ja sitten oli kolme pörröhäntää ja sitten minä ohjasin Noomin ja Hertan pois huoneesta.
Hetken kuluttua kävimme siellä Noomin kanssa uudelleen.
ulkoilua
![]() |
| Hertta: "Äiti, ootko sä kipee?" |
![]() |
| Noomi: "Ai miten niin?" |
![]() |
| Hertta: "No kun täällä on pakkasta. Yli viis." |
![]() |
| Noomi: "Hertta, hyvä! Olemme kissoja. Ei meidän pidä olla ennalta arvattavia." |
Pysykää lämpiminä, ystävät!