sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Ulkotarhassa

Valokuvauksen vaikeus

Kuvakulmia on vaikea löytää, kun likat ovat ulkotarhassa. Kuva, jossa on vihreää verkkoa kuvan täydeltä, ei ole kiva kuva. Ilman verkkonäkymää kuvakulmia on kaksi; kulkuaukosta tai sisältä ulkotarhasta. Minua likat eivät kyllä yleensä tarhaansa halua, vaan pakenevat silloin sisään. Parvekkeelta saa toki myös kuvan, mutta se verkkokatto on hieman tiellä. Talven jäljiltä sitä ei sitten korjattukaan, eikä ole haitannut menoa lainkaan. Sinne ei ole jäänyt lintuja eikä oravia enää loukkuunkaan, joten näillä mennään.





Wilma on tarkkaavainen kuten aina,
Helmiä ei voisi mamman puuhat vähempää kiinnostaa.
Ainakaan näillä helteillä.

7 kommenttia:

  1. Kivat kuvat: siellä sitä ulkoillaan! Toisessa kuvassa näkyy kuinka Helmin korvat on kääntyny taaksepäin. Kuulla ainakin tarvii vaikka ei jaksa päätään kääntää.

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi miten komeita ja ihanan muodokkaita likkoja te ootte! Se on hyvä, että ruoka maistuu! Hieno ulkotarha teillä - kelpais varmaan kelle tahansa, oikein luksusmesta!

    VastaaPoista
  3. Onpas kiva tuo teidän ulkotarha, kaikkea mukavaa puskaa ja tasoa! Me saatiin tänään pieni katos, kun ulkotarhassa on varjopaikat niin vähissä.

    VastaaPoista
  4. Kirsti: Korvat paljastivat!

    Sulo: Se on kuule hyvä se, että arvostat muodokkuutta :)
    Pysy siis kanavalla, täällä sitä riittää!

    Viivi: Olen yrittänyt, mutta koko tarhaa ei kyllä osata hyödyntää...

    VastaaPoista
  5. Kivasti sisustettu tarha, näin ihmisenkin esteettisestä näkökulmasta. (Mutta varmaan myös kissojen, olettaisin...)

    VastaaPoista
  6. Näyttää tosiaan tarha miellyttävän sekä ihmisen silmää että kissaa muutenkin. :)

    VastaaPoista
  7. Saara ja Heidi: Kyllä se jotenkin näin kuvissa näyttää ihan hyvältä, jopa ehkä paremmalta kuin luonnossa!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.