lauantai 16. elokuuta 2014

Flirttaileva isäntä

Mamma kävi kylässä

Minä jätin eilen Sulon nukkumaan kauneusuniaan ja suuntasin auton kohti Autuasta Oloa. Pihalla minua odotti aurinkotuolissaan talon isäntä, Nero. Nero näytti minulle isännän elkein omistavansa kaikki puutarhatuolit ja komeat tilukset. 




Kun olimme ihastelleet aikamme pihaa, siirryin sisälle nauttimaan Cherin tekemaa maukasta ruokaa. Söin kolme lautasellista, mutta ei kerrota sitä kenellekään! Myös isäntä tuli hetken kuluttua sisälle, pyöri keittiön lattialla esittelemässä kaunista kiiltävää turkkiaan. Kajautti ilmoille miehekkään matalan ja kovaäänisen kehräyksen ja näytti miten oman mamman sylissä nautitaan elosta ja olosta. Tämä mamma oli lumottu. Ruokailun jälkeen Nero vetäytyi omalle vahtipaikalleen ottamaan pienet ruokaunet ja tarkkailemaan tiluksiensa tapahtumia. 




Isännän tapaaminen ei ole lainkaan itsestäänselvyys. Olin otettu ja riemuissani. Neron tarinaa voi lukea täältä. Viisas kissa ja aikamoinen flirtti kun sille päälle sattuu.


Kiitos mukavasta päivästä Cheri ja Nero!

26 kommenttia:

  1. Kävin lukemassa Neron tarinan - enpä välttynyt kyyneleiltä. Ymmärrän nyt oikein hyvin, että kertomallasi vierailulla olet saanut Isännän Korkeimman Suosionosoituksen, hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neron tarina on upea! Nerokkaasta kissasta tuli oiva isäntä ♥ Ja kunnianosoituksesta olen vieläkin ylpeä!

      Poista
  2. Nerollapa onkin oivallinen tarkkailupaikka! Sieltä näkeekin hyvin ja kauas!

    Kissan huomio on kyllä imartelevaa. Onnea Mammalle! Tosin taidat kyllä ollakin jonkin sortin kissakuiskaaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkailupaikka oli tarkoin valikoitu. Selusta suojattu eikä siellä turkkikaan kastu, jos sade yllättää :)

      Poista
  3. Oi! Mikä hienoakin hienompi vierailu ja vastaanotto! Ihana Nero, ihan varmasti tiesi, että tässäpä vähän paremman sortin vieras. Mamma, joka osaa kommunikoida leijonamammankin kanssa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero todellakin oli mitä mainioin isäntä ja näytti myös herkän puolensa :)

      Poista
  4. Kiva kun kävit meitä tapaamassa ja että kotiruoka maistui :) Olen vieläkin ihmeissäni Neron tuttavallisesta käytöksestä, mutta kyllä kissa kissaihmisen tuntee. En ole koskaan nähnyt Neron flirttailevan tuolla tavalla vieraalle, yleensähän se muuttuu näkymättömäksi. Kun olit lähtenyt meille saapui todella outo kulkija, siitä kerron huomenna Autuaassa olossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero todellakin flirttaili ♥ Ihana poika! Päivän toinen vieras olikin varsin yllätyksellinen!

      Poista
  5. Mukavaa, että Nero suhtautui erityisvieraaseensa asiaankuuluvalla tuttavallisuudella. Ehkä sinulle on karttunut hiukan kissakuiskaajan vikaa.

    VastaaPoista
  6. Mainio Nero, hienosti isännöity. Ja oi, mikä väriloisto kukissa!

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat :) kivan näköistä kun kissa kurkistelee tuossa alimmaisessa kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät avattiin kuvauksien ajaksi, muuten oli vuorossa päivälepo!

      Poista
  8. Oi, sinä oot päässyt näkemään Komistuksen!! *lievää isompaa viherrystä*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveikkaana lähdin matkaan josko pienen vilauksen Nerosta näkisin! Toive ylittyi moninkerroin.

      Poista
  9. Voi, olet ollut näillä nurkilla, mehän asutaan Cherin kanssa samassa kylässä, olisipa ollut hauska tavata :), mutta kenties joskus toiste. Nero on kyllä hurmuri vailla vertaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä! Ei sitä koskaan tiedä :) Nero on todellinen hurmuri!

      Poista
  10. Oi, pääsit tapaamaan Cheriä ja Neroa sait upeaa kohtelua molemmilta!

    VastaaPoista
  11. Mmmmm, musta kissa, naminami!

    VastaaPoista
  12. Kolme lautasellista, mahtoi olla hyvää :-D Pääsit tapaamaan Neroa ihan livenä fanitapaamisessa!

    VastaaPoista
  13. Hieno päivä; teille kaikille kolmelle ja Sulo on saanut olla kerrankin rauhassa ja miettiä syntyjä syviä :).
    Löytäessäni Cherin blogin aikoinaan, luin heti Neron tarinan ja kyllä liikutuksen kyyneleitä vieri. Ihana Prinssi.
    Kyllä mamman kelpaa , kun on paljon kissatuttuja. Kurkur !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ja viisas Prinssi! Blogistaniassa olo on tuonut paljon mukavia uusia ystäviä. Kurr!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.