lauantai 6. syyskuuta 2014

Laskelmat valmistuivat

ja tässä tulos

Sulon laskelmat valmistuivat eilisiltana. Mittailuja suoritettiin pitkään ja hartaasti. Minä yritin häiritä Suloa minkä kerkesin. En kuitenkaan pystynyt sekoittamaan pojan ajatuksia, enkä laskelmia. 

Sulo istui usein ruokapyödän kulmalla ja mittaili kuvan hyllyä katseellaan. Minun taktiikkani oli laittaa hyllyn päälle mahdollisimman paljon tavaraa, jottei Sulo uskoisi sinne mahtuvansa. Mielestäni onnistuin aika hyvin. 

Mahtuisiko sinun mielestäsi tänne viisikiloinen kissa?
En kuitenkaan tarpeeksi hyvin, sillä jos Sulolta kysytään, niin hyvin mahtuu.

Pahoittelen kuvien laatua, tässä kohdin eivät tarkennukset käyneet mielessä, eikä valokaan ollut kuvaukseen paras. Bloggaajana minun oli kuitenkin tartuttava lähimpään kameraan ja ikuistettava tilanne. 

Viimeistä kuvaa ottaessani olin jo ottanut tavaroita pois hyllyltä. Oli vähän pakko. Hylly on sen verran korkeakin, etten sieltä muuten olisi Suloa pystynyt alas nostamaan. 


Hyllyn päällä on käyty nyt kahdesti. Mitään ei ole tippunut. Taidanpa tyhjentää sen nyt kokonaan ja laittaa sinne kissanpedin. 

44 kommenttia:

  1. Sulolla on aikas hyvä matikkapää :D
    Taidanpa suositella pedin paikaksi nyt kun se on keksitty, mitattu ja hyväksi havaittu! Kissat tunnetusti tykkää olla korkealla....vaan Sulopa tykkää ilmeisesti olla joka paikassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti, nyt sekin on testattu! Sulo todellakin tykkää olla joka paikassa. Se on hyvä se. Olisi ikävää jos ei kotonaan viihtyisi.

      Poista
  2. Vai niin kävi. Tästä tulee varmaan sitten Sulon lempipeti ainakin ensialkuun. Tai sitten peti ei enää kiinnostakaan, kun hyllynpäällys ei enää tarjoa haastetta eikä tarkkoja mittauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täplätassujen Annin tekemä Pilkkupeti on nyt kaapinpäällä. Siellä on käyty toistaiseksi kerran. Katsotaan miten käy.

      Poista
  3. Kyllä mahtuu jos oikein haluaa ja Sulo todella tahtoo ja onnistuu tosi kissan lailla.
    Me lähetämme Maijan kanssa terveiset täältä Pirokin näyttelystä. Vielä menee tovi aikaa ja Maija joutuu/pääsee tuomarin pöydälle.......saas nähdä miten menee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kävi hyvin! Siellä oli myös Sulon iso-vaari Mikki ♥

      Poista
  4. :-D Itse olisin kyllä tarttunut kissaan kameran sijasta! Ihme, ettei mitään mennyt rikki. Kääk, tuollahan on vaikka kuinka paljon lasiesineitä!
    Varmaan hyvä paikka kytätä kaikkea mikä liikkuu, tuolta ylhäältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla käsi vapisten minäkin puhelimen hain ja käsi täristen kuvat otin. Mutta otinpahan silti! Siellä oli kyllä tosi paljon särkyvää, ei ole enää.

      Poista
  5. :) Viisainta on tyhjentää paikka ja tulevaisuudessa upeaa "kissapatsas" Suloa ihastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka tyhjennetty ja tilalle laitettu Sulon oma pikku täpläpesä :)

      Poista
  6. Hyvin kissamaista Sulolta ;) - kissa ottaa sen haasteena kuin minkä ihminen ajattelee laittavansa kissalle esteeksi. ;)

    Itsekin olen välillä ajatellut ettei kissa nyt tuonne hyppää ja juuri sinnehän kissa on hetken päästä loikannut. ;)

    VastaaPoista
  7. Hyvä Sulo! Mutta usko vaan, että se muuttuu tylsemmäksi, kun mamma tyhjää sitä. Eiks ne ihmiset luota meidän matikkapäähän vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että muuttuu, aika näyttää. Vielä on liian aikaista sanoa!

      Poista
  8. Mtäh?! Oliko tämä viimeinen pysäkki eli vieläkö on valloittamatta mamman aarre/posliinihyllyjä ym. korkeita kätköjä ja näyttelypaikkoja? Mesilästä onnittelut ja mirsut Sulo-pojalle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, itseasiassa kirjaston kirjahyllyn päällä ei kyllä ole vielä käyty! Pusuja Mesilään Sulo-pojalta!

      Poista
  9. Hih, hii! Kuinka tyypillistä kissakodissa: taidanpa tyhjentää hyllyn ja laittaa sinne kissanpedin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan? Niinhän siinä sitten kävi, että Sulolle tämä paikka tyhjennettiin. Nyt mietin sitten minne ne maljakot saisi säilöön.

      Poista
  10. Siinä olis Marko Paanaselle haastetta, kun selättäisi kissan sisustussilmän....
    Kissa selvisi taas kerran sisustushaasteen voittajana...

    VastaaPoista
  11. Voi Suloa! Jos laitat hyllyn päälle pedin, niin paikan kiinnostavuus laskee ihan varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin sen verran ovela, että laitoin sinne Sulon lempipedin. Täplätyttöjen Annin tekemän näyttelypedin.

      Poista
  12. Tarkka poika, onkohan insinöörin vikaa?
    Kissalogiikan mukaan hylly on kiinnostava kun siinä on ihmistavaroita, mutta tyhjänä tai kissatavaralla päällystettynä mielenkiinto laskee. Toki jos näköala on hyvä, voi kiinnostavuus säilyä - ei voi tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi tietää ei, vielä on liian aikaista sanoa mitään.

      Poista
  13. Sitten kun siellä on peti, se ei kiinnosta enää ollenkaan :D Mutta niin se kissaperheissä menee: taidanpa tyhjentää hyllynpäällisen kissaa varten.

    VastaaPoista
  14. Voi ei! Tuo on niin tyypillistä! Ja tyypillistä myös se, että ihminen antaa periksi ja petaa kissalle aiemmin kielletylle paikalle lempparipesän. Sulo rakas <3

    VastaaPoista
  15. Kissapedin petaaminen olisi varmaan erittäin hyvä idea Sulonkin mielestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä! Vielä ei osaa sanoa mitä Sulo tykkää.

      Poista
  16. Kisut osaa olla hyvin varovaisiakin jos ei niitä häiritse kesken...

    VastaaPoista
  17. Siis mitä ihmettä, ihan ensiksi: Painaako Sulo jo viisi kiloa? Joka tapauksessa, melko hyvin näyttää tuonne mahtuvan!

    VastaaPoista
  18. Tää nauraa täällä nyt raikuvasti :-D, voi Sulo! Rakastan tätä kissojen sinnikkyyttä saavuttaa oman tuumailunsa päämäärä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa! Saa nauraa mammallekin joka kuvitteli estävänsä Sulon aikeet.

      Poista
  19. jos kissa jonnekin päättää mennä, niin sinne kissa menee - ennemmin tai myöhemmin. Sulolla on hyvä laskupää ja tarkka silmä. Ihana Sulo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, kissa pitää päänsä ja tekee mitä haluaa!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.