Seikkailu

ilman Suloa

Mä kävin pitkällä. Hurjan pitkällä. Mentiin autolla. Mamma ajo. Sitten me odotettiin ja leikittiin ja sitten tuli sellainen valkotakkinen ja yritti antaa mulle nameja. En ollu ennen sellaisia just maistanu. Kävin vaa'alla (4,3 kg) ja yritin mennä vaa'an taa - sinne patterin päälle. Mun emo kerto että se on hyvä paikka. Mut en mä sit kumminkaa kun mut saatiin kiinni. 

No sit mä olin nätisti mut se valkopaitanen pisti mua. Takajalkaan! Outoo. Sit tuli yks täti rapsuttelee ja sit mamma ja sit se valkopaitanen räpläs jotain. Mut mä oli vaan ihan okei. Sit se toinen lähti ja se valkopaitanen ryhty silittää mua harjalla. Oli aika pikkusten pentujen harja, ois voinu harjaa suuremmallakin. 

Näättekö, mamma on laittanu mun boksiin taulun seinälle.?

Sit me lähettiin taas ja sit mul tuli kauhee ikävä Suloa ja käskin kovaa mamman painamaan kaasua. Oltiin me kotona nopeesti sit. 

Sulo oli meitä heti vastassa ovella. Mä näytin sille et oli hyvä reissu, en meinannu tulla kopasta ulos ja Sulo tuli ihan uteliaaksi ja yritin vähän pihdata sitä missä oltiin. Vaik en kyl tiedä ihan ittekään. Sanoin vaa että naisten pitää aina välillä vähän käydä kylillä. 

Mä sain sielt heijastimen ku olin ollu nätisti. Oisin mielummin ottanu hammasharjan kun Sulollakin on oma. Mut se yks täti sano, et ne on nyt loppu koko Suomesta (se on vähän isompi paikka ku Naukula, jos ette tienny). Et mun oli sit tyydyttävä siihen heijastimeen. Niin ja ne namit sain mukaan boksiin. Söin ne sit heti. 

Tämän teille kertoi, 

Namu Hagar Rauhantytär Naukula