lauantai 18. helmikuuta 2017

Tämä sinun on hyvä tietää

kissanpennuista

Kissanpennut ovat rauhallisia kun ne nukkuvat. Joskus ne nukkuvat omissa paikoissaan, kuten Pekka tynnyrin päällä. Yleensä ne kuitenkin nukkuvat siellä missä sinä haluaisit olla, onneksi lattialla on tilaa. 




Silloin kun kissanpennut eivät nuku, ne riehuvat. Joskus myös emonsa kanssa. Unohtakaa videossa näkyvä sotku ja laittakaa äänet päälle. Sama meno jatkuu vielä. 


Kissanpennut ja aikuiset kissat tarvitsevat hellää huoltoa. Seuraavissa kuvissa ollaan eläinlääkärissä, vahvistusrokotuksilla (syntymäjärjestyksessä). Namu-mamma lähti turvaksi mukaan. 


Nacho. 

Lulu. 

Nala.

Pekka.

Noomi.

Kissanpennut vaihtavat maitohampaansa pois noin 14-viikon ikäisistä lähtien. Ensin lähtevät ilmeisesti pikkuruiset etuhampaat, kulmureissakin näkyy jo hieman turvotusta. Siellä kasvavat ison kissan isot kulmahampaat. 

Kaikki on kunnossa, navat, hännät, sydänäänet, massu, suut, korvat, silmät ja tassut. Tänään kun vielä haen pennuille lahjaksi teettämät pesät, niin matka uusiin koteihin voi alkaa. 

Huomenna lähtevät Pekka, Nala ja Lulu. Olen onnellisen haikea. Nyyh. 

 Ja Namu-mamma, Namu-mamma taitaa päästä pienelle laihdutuskuurille. Edellisellä eläinlääkärikerralla painoa oli 5 kg, nyt 5,29. Ei uskoisi viiden pennun emoksi. Turkkikin on paremmassa kunnossa kuin koskaan.

32 kommenttia:

  1. Hyvin kuvattu rallit, äksöniä on kumminkin niin monessa paikassa :D
    Kissanpennnun nukkumista on kiva kuvata, tietää että mahdollisuus onnistua on vain omissa käsissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ralleja täällä on riittänyt. Tänäänkin, vaikka vain pienemmällä joukolla.

      Poista
  2. Nyt ne lähtee nyyh. Viime yön unessa toivottelin sinulle muuten voimia tähän viikonloppuun :) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin riittivät voimat, vaikka kyyneleet tulivat hetkittäin silmiin ja kurkkua kuristi.

      Poista
  3. Aikalailla tömistetään ja suditetaan! Kun ei tassut aina pidä tiukoissa tilanteissa, niin ei pidä.

    Mutta voi, nyt ne lähtevät! Mahtaa olla haikeaa ja vähän helpottavaakin. Tuollaisia suloisia pikkuriiviöitä! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja luulen, että se on kivakin kun ei aina pidä ;)

      Poista
  4. Terveet, ihmisrakkaat pennut on ilo luovuttaa ja onni saada. Ja omat pesät 💝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Pesistä tuli superhienot. Oli hyvä tekijä.

      Poista
  5. Luin kyllä, että osa lapsista lähtee jo tänä viikonloppuna, mutta jotenkin en sitä kuitenkaan ymmärtänyt. Jo nyt siis, vastahan he syntyivät.

    Hyvää matkaa pienille omiin kotiin omissa pesissä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, neljätoista viikkoa hurahti kuin siivillä.

      Poista
  6. Haikeaa, kun ei enää pääse viisikon elämää Naukulan blogista seuraamaan. Voin vain kuvitella siellä olevan haikeuden. Onneksi Noomin elämää saamme vielä seurata jatkossakin. Onnea pikkuisille omiin koteihin. Niissä varmasti jännityksellä jo odotetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noomi pysyy linjoilla, muista toivon mukaan voin tänne joskus jotain laittaa.

      Poista
  7. Hii, punanutuista on kasvanut jo kunnon kaviollisia eurooppalaisia ♥ Ääntä ja kolinaa sitä pitää juostessa tulla!
    Ai niin, miten pennut voi olla jo noin isoja?! Haleja kaikille niin lähteville kuin jääville.

    VastaaPoista
  8. Aika villikoita kaikki ja niin kauniita. Tämä on ollut mielenkiintoinen pentuaika. Onnea kaikille uusiin koteihinsa ja Naukulaan jääville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella villejä, mutta niin kissanpoikien kai kuuluukin olla.

      Poista
  9. Haikeita hetkiä luvassa. Niin rasittavaa kun tuo yhdessä riehuminen voi joskus olla niin kyllä sitä ja pentuaikoja on ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihania pentuja joista tulee takuulla ihania kissoja.

      Poista
  10. Onnea pentusille omiin loppuelämän koteihin ja hyvää jatkoa Naukulan väelle!

    VastaaPoista
  11. Ihana katsoa filmiltä tätä penturallia, mun ystävättärella on kaksi pentua ja nekin osaavat sählätä kiitettävästi, mikään ei pyhää:) Kauniita pentuja, ihastuin heti. Ja hienosti eläinlääkärissäkin💜

    VastaaPoista
  12. Voii, nopeasti ne kasvoi noin isoiksi! Ihanat, pienet rallikissat. Hyvää matkaa ja onnea uusiin koteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ralli on menossa täällä vieläkin, nyt vain kahden jäljelle jääneen toimesta.

      Poista
  13. Kyä tommosta haipakkaa on ilo kattella. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemättä, vaan mitä olisitte sanoneet jos olisitte olleet mukana?

      Poista
  14. Pennuille kaikkea hyvää omiin koteihin! Naukulassa varmasti haikeat tunnelmat kyllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oli ja on haikeaa. Mutta kyllä se tästä taas iloksi muuttuu.

      Poista
  15. Voi miten ihanasti siellä kipitetään <3

    VastaaPoista
  16. Pentujen liike on joko 0 tai 100. :D Reippaat terveet pennut, paljon onnea uusiin koteihin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania olivat ja nyt kolme jo ilahduttaa uusissa kodeissa.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.