Miten meni, Namu Naukula?

Haastattelu

Mamma: Hyvää päivää, Namu Naukula. Onko pieni hetki aikaa vastailla muutamaan kysymykseen?

Namu Naukula: On, on, on toki. 

Mamma: Haluatko omin sanoin kertoa mitä viime päivinä on tapahtunut? 

Namu: Ilman muuta, ilman muuta. Yöllä ei taas ollut ruokaa, eikä oo muuten ollut sen koommin. Mutta torstaiaamuna mä menin mun kuljetusyksiöön. Se on punanen. Sitten me lähdettiin ja mentiin siihen paikkaan missä Sulo tapas sen hammaskeijun. Yritin vähän tutkia siellä mut ei annettu. Sitten mun pyllyä nipistettiin ja se on hyvin sopimatonta, siis hyvin sopimatonta käytöstä. 

Mamma: Onko sen jälkeisistä tapahtumista muistikuvia?

Namu: Mä menin mun kuljetusyksiöön ja siten alkoi vietävästi nukuttamaan. Vaikken ollut saanut edes aamiaista. Jotenkin sit ne puheet kanssa vaimeni ja sitten mä nukuin. Ja sitten, sitten mä heräsin ja mun silmissä oli jotain ainetta ja mun pää ei ollut niin terävä kun yleensä ja täytyy sanoa, että oli kova jano. Ja sitten sinä ja se toinen nainen leikkasitte mun verkkopuvun pois. Ja sitten te yrititte laittaa mulle sellaista pientä punaista ja sitten sä menit ja ostit suuremman. Oi voi. Mitä rahan tuhlausta, mamma. 

Mamma: Mutta se oli sun omaksi parhaaksesi, Namu. 

Namu: Höpsistä mammaseni. Kai mä nyt tiedän mikä on mun parhaakseni, minähän se tässä kissa olen. Noh, sitten me ajeltiin siinä harmaassa äänekkäässä kotiin ja sitten ovella oli vastassa heti mun lapseni Noomi ja serkkuni Sulo. Sulo kun on sellainen herkkäpoika, niin sillä poksahti häntä. 

Noomi: Saanko mä kertoo, Namu-mamma? Saanko? No siis mähän tunnistin sut heti, siis ihan heti ja mietin, että oliskos nyt hyvä hetki vaiks leikkii. Mut ei sua leikittänyt, Namu-mamma. 

Namu: No ei tietenkään, lapsukaiseni. Mulla oli vähän kiire vessaan ja sit sain vihdoin aamiaisenkin. Nälkä oli kova. Olin ehkä menettänyt muodoistani 10 grammaa. Sit mun piti ryhtyä miettimään miten mä pääsisin siitä, suoraan sanoen, idioottimaisesta vaaterievusta eroon. Keksin sit hyvin. Sain takajalat sinne sisään ja sitten kun potkuttelin, niin sain sen puvun melkein päältä pois. 

Mamma: Niin melkein. Et ihan. Miksi et? 

Namu: No tiedätkö, siinä oli niin kapea kaula-aukko, että se jäi mun vyötärön kohdalle kiinni. En saanut eteenpäin. Onneksi tulit ja autoit, mutta mamma, autoit väärään suuntaan. Jouduin sit toistamiseen samaan puuhaan ja sit vasta tajusit, että haluan se pois. Sä oot mamma joskus vähän hidas. Ja mikä se kauluri sit oli? Aivan käisittämätöntä. Siis aivan käsittämätöntä. 

Mamma: No ei se sitten kauaa päässä pysynyt. 

Namu: No ei todellakaan. Menin sun laverin alle ja laitoin pääni sellaiseen ahtaaseen rakoon ja sitten vaan peruutin. Helppoa! Eikä menny kun kymmenisen sekuntia. 

Mamma: *huoh*

Namu: No, mutta siitä asti on ollut kaikki ihan hyvin. Paitsi kamala jano mulla kyllä sen illan oli, enkä oikein tajua miks mulle annetaan jotain ruiskulla suuhun enkä oikein sitäkään miks mua nyt leikityttää niin kovasti. Mutta hei, nyt meen ottamaan kauneusunet. Heippa!

Mamma: Heippa vaan, Namu ja kiitos haastattelusta. 

Sulo: Naiset! Aina ne puhuu noin paljon. Ja pussaa.