torstai 6. huhtikuuta 2017

Toisenlainen hammaskeiju

Kissaklinikalla

Sulo tässä moi. Mä kerron nyt kaikesta erityisen kummasta mitä täällä on tapahtunut. Ensinnäkin, meiltä katosi raksubaari. Vähän rupes sitten huikoon yhdeltä ja kolmelta ja pistin ne punatabbyt hommiin. Mamma oli saatava ylös korjaamaan asia. Noomi ei oikein vielä ymmärrä ettei viiksillä nenän kutittelu välttämättä tehoa, Namu sitten kävi puremassa kantapäitä, kyynärpäitä ja mistä nyt vaan kiinni sai. Ei tehonnut. Erittäin omituinen juttu. Ruokaa ei tullut aamullakaan ja oltiin jo ihan nääntyneitä. Mä menin sit ulos ja kun tulin takaisin kiltisti, kuten aina, olin haistavani hyvän tonnikalan tuoksun, mutta mutta. Mut napattiin koppaan. Sit me lähdettiin sinne missä oon ollu aikaisemminkin. Mamma siellä höpötteli mun korvaan ettei se laula mut oli sit pakko niitä sanoja kumminkin lausua. Mutta laululta vältyttiin. Sit tuli se blondi, luulen että oli se hammaskeiju? En tiedä varmaksi, mutta sellainen vissiin on olemassa kun niin on Noomille kommenteissa kerrottu. No se hammaskeiju nipisti mua vähän pyllystä ja pisti kirjahyllyyn. Kirjahylly on ihan jees, mutta miksi siinä oli ovet? En ymmärrä. Sit mä nukahdin ja sit kun mä heräsin mamma tuli kohta. Se makso siitä, että se blondi hammaskeiju nipisiti mua pyllystä, säilytti kirjahyllyssä ja otin siellä torkut. Sit me mentiin kotiin. 







Punanutut tuli heti vastaan ja ne oli aika hiljasta tyttöä. Namukin, vaikka on viime aikoina laulellu minkä on kerenny. Sit mamma ihaili lappua minkä sieltä sai mukaansa. 

Hammaskeiju oli kirjottanut, että mä olen normaalipainoinen, hyväturkkinen, komea kissa. Mikä uutinen toi nyt sitten oli? Kaikkihan sen tietää. 




Oli siinä sitten jotain juttua hammaskivestä, mutta siitä en tiedä muuta. Kun hampaat kuitenkin mainittiin, mietin, että oli pakko olla se hammaskeiju. 

*väläyttää hymyn* 

Tämän teille kertoi, 
Sulo Naukula, komeaksi diagnosoitu

32 kommenttia:

  1. Oho, kirjahylly, jossa on ovet! Ehkä ne oli siinä sitä varten, että makeilla unilla ei vahingossa kierähdä lattialle...
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, Pena! Niinhän sen oli pakko olla, oli niin sikeät unetkin.

      Poista
  2. Siis tosi outo reissu, mut mennään tärkeimpään: Olethan saanut jo ruokaa ja herkkuja?

    VastaaPoista
  3. Oi mä näin sen ovellisen kirjahyllyn eilen, mutta mua ei nipistetty pyllystä vaan tungettiin neula tassuun ja vietiin alakertaan sellasen pelottavan äänekkään kameran luo. Sanoivat, että on kuumettakin. Nyt mulle tungetaan kotona vielä jotain tabletteja kitaan, mutta ihmismamma sanoo, että ne saa mulle paremman olon pidemmän päälle. Toivon, että ne auttaa, ku ollu aika kurja olo useamman päivän. T. Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Toivottavasti olo on jo helpottanut, Minttu ♥ Teidän perheelle lähetetään iso hali ♥

      Poista
  4. Oho oho! Outo juttu! Hyvin outoa tuollainen hyllyttäminen. Muakin on nipistetty, mutta ei ole koskaan säilytetty kirjahyllyssä! Jos olen ollut kirjahyllyssä, olen mennyt sinne itse täällä kotona.

    Ja sitäkin, että miksi piti sut nukuttaa hyllyssä, että saivat selville sun olevan komea ja hyväturkkinen? Kun näkeehän sen muutenkin? Mutta kai sen voi noinkin todeta jos haluaa. Ihmiset ja niiden oudot tavat!

    Purrrrrrr, Sulo! ♥ Friedesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin voisin sua hellästi nipistää, Friedeni, vaikka korvannipukasta ja ihan rakkaudesta vaan ♥ Purrrrrr sanoo Sulosi

      Poista
  5. Blondi hammaskeiju diga..di.. huomasi sut komeaksi pojaksi. Me ois voitu kerto sama ilmaiseksi!

    Eiks tytöt ollu yhtään myrtsinä kun tulit väärän hajuisena kotiin?

    terves
    Ilona ja Zetor

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut, likat otti mut hyvin vastaan ja mikäs oli ottaessa. Mä oon niitten lempimies. T. Sulo

      Poista
  6. Kiva että kerrankin tulee lappu josta saa selvää eikä tarvitse tavata eikä arvailla. Ja selvällä suomen kielellä kaiken lisäksi. "Normaalipainoinen." "Turkki hyvässä kunnossa." "Komea kissa." Best of Bests, Sulo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just! Ihan paras arvostelu tulikin kissaklinikalta.

      Poista
  7. Aika outoa, että hammaskeiju nipisteli ja laittoi ovelliseen kirjahyllyyn? Me ei ollenkaan ymmärretä sellaista hammaskeijua. Hammaskeijun pitäis antaa pieniä lahjoja...kai sä edes namia sait? Jaa komea kissa, me kyllä tiedettiin se jo entuudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut nameja, mamma vaan vähän rapsutteli kun pyllystä nipistettiin.

      Poista
  8. Kyllä siitä kannattaa pikkusen Mamman maksaa että saa oman loossin kirjahyllystä. Mut tollanen pepun nipistely ei kyl ole suositeltavaa. Ellei se keiju sit ollu suhun vähän ihastunut 😻
    Nyt kuule Sulo sit vaan leveää hymyä huolletulla kalustolla.
    Toivottaa Kassa ja Keke ja huoltojoukot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Kassu ja Keke! Tiietään, että teihin ihastuisi ihan varmasti myös.

      Poista
  9. Veikkaan että perusteellisesti palpoitiin komeaa ja hyväturkkista Suloa😹❤️💋

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. On, näin hyvää arvostelua ei olekaan ennen tullut.

      Poista
  11. No justiinsa, olipa just sopiva tiaknoosi toi komeus. Se hammaskeiju on sitten lukevaa sorttia, ku hänellä on kirjahyllykin. Oikeen mainiota. Terkkuja myäs sun perheen punaturkkisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kirjahylly vaan oli tyhjä! Eriskummallista. Terkut välitetty.

      Poista
  12. VOi miten kiva, että kerroit meille kokemuksestasi..:)

    VastaaPoista
  13. Pitääkös sitä ihan lääkäriltä käydä kysymässä ollaanko komeita vai ei? Komeahan Sulo on, siitä ei ole epäilystäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onhan se hyvä, että se on nyt meillä kirjallisena se tieto.

      Poista
  14. Kertooko hammaskeiju kuka on komea? Eikös sen pitäisi vain keijuila ja tuoda herkkuja???
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kertoi, oli asiallinen keiju. t. Sulo, komeaksi diagnosoitu

      Poista
  15. :D Kyllä Sulo sulle on käynyt kummia !

    VastaaPoista
  16. Kaikesta ne ihmiset maksaakin, itsestäänselvyyksien kirjoittelusta ja pyllyjen nipistelyistä. ;) Varo Sulo, ettet sokaise nyt neitoja hymylläsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt kiiltävät ja jos eivät naiset ole ennen tätä hurmautuneet niin nyt viimeistään.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.