Pojat

Naukulassa

Sanomattakin on selvää, että sopimus siitä, voiko Bono liikkua koko asunnossa, solmitaan poikien kesken. Ennen kuin tilanne oli selvillä, olin vähän miettinyt josko se olisi Namu joka täällä pistäisi Bonon koville, vaan toisin kävi. Niin kuin aina kissojen ajatuksia etukäteen miettiessäni.

Täti hyvä, lakkaisitteko nyt sohimasta tuolla laitteella ja
päästäisitte minut selvittämään tätä asiaa?

Ihan kuin kissojen kiipeilupuu, mutta pieni. 

Kuka näin pieneen nyt mahtuu?

Se korvalla sohottaja pojanrääpäle on nyt tuolla oven takana, eikö?

Näin rauhassa lötkötellen, yritän näyttää, että tulin rauhanomaisin aikein.
Korvalla näytän missä se jäbä nyt on.  

Vierailija on saanut Sulon oivaltamaan korkean, vähän aikaa sitten hankitun, kiipeilypuun hienot ominaisuudet. Kiipeilypuun avulla pääsee kirjahyllyn ylätasolle ja sinne eivät vanhat äijät todellakaan Sulon mielestä pääse. 

Ja tää on ainakin mun.
Tänne ei mitkään vanhukset tuu.  

Vaan pakkoko sun on taas...

...sohottaa sillä laitteella?

Missään saa olla rauhassa...

...paitsi saunassa.
Eikä aina sielläkään. 

Tänään on tullut suhinoita, murinoita ja pientä osumaakin on tullut. Sulon tassuun. Sen jälkeen leikkasin vieraan kynnet, Sulon kynnet olin leikannut jo torstaina ja sitten vielä Namun ja Noomin kynnet saivat huollon. Vaikein hoidettava oli Noomi. Ihan itse "kasvattamani", vaan kyllä sekin sitten onnistui kun oli iltapäiväunien aika. 

Bono on rauhallinen, utelias, kova puskemaan, antaa hoitaa kyntensä ja harjata turkkiaan ongelmitta. Leppoisa seitsenvuotias. Komeakin kuin mikä. Vessa-asiat hoituvat esimerkillisesti. 

Kaikkia muitakin olen muistanut kehua ja helliä yllin kyllin. Kun Bono on kaksiossaan, on Naukulan meno normaalia. Kaikki käyttäytyvät ihan niin kuin ennenkin, mitä nyt Sulo välillä korviaan Bonon kaksion suuntaan kääntelee.