Kolme kissaa ja mamma

Aamunpiristys

Naukulan aamu sujui aikalailla normaalien arkirutiinien mukaisesti. Tämä mamma touhusi mitä touhusi ja kolmikko oli ulkotarhassa happihyppelyllä. Juuri kun olin kutsumassa kolmikkoa sisään, sieltä tultiin sisätiloihin lähes yhtätassua. Etunenässä Namu suussansa saalis. Ja se oli elävä. Minä kapusin portaille, käytin hillitysti voimasanoja (prkl, prkl, PRKL) ja mietin mitä teen. 

Namu kuljetti saalistaan ympäri alakertaa. Päästi sen välillä karkuun ja otti uudelleen kiinni kun Noomi, Sulo tai minä lähestyimme sitä. Oli sanomattakin selvää kenelle saalis kuului, meidän muiden oli turha yrittää apajille. Katsoa sai, muttei koskea. 

Asiaankuuluvien ihailujen lomassa sain kuin sainkin kopattua hiiren  metsämyyrän tyhjän pahvilaatikon alle ja taiteiltua sen vielä niin, ettei sieltä ollut ulospääsyä. Saalis sai ilmaisen kyydin pihalle ja kolmikko ryhtyi hämmästyneenä etsimään kadonnutta saalista. 

Enkä tietenkään olisi bloggaaja enkä mikään jossen myös olisi ehtinyt jotain kamerankin muistiin asiasta saamaan. 

Namu-mama, saanko mä vaan ees vähän kattoo? 

Siis mun mama nappas ton.
Mun mama on mun sankari. 

No onhan se nyt aika komee.

Vai mitä Sulo?

No kyllä on! 

Pitäisköhän syödä se huikopalaks?
Aamiaisesta on kuitenkin jo puoli tuntia. 

Kiittelin ja onnittelin asianmukaisesti ja kehuin myös. Vaan mielessäni toivoin, ettei näitä nyt sitten taas vähään aikaan tulisi. Edellinenhän asui kanssamme kaksi vuorokautta ennen kuin se oli napattu kiinni ja sijoitettu keskelle olohuoneen mattoa ketarat kohti kattoa. 

PS: Ei se ollutkaan hiiri, vaan metsämyyrä. Kiitos tunnistuksesta Tiuke.