perjantai 3. elokuuta 2018

Herätyksiä ja herätyksiä

Lomalainen

Tämä lomalainen on ottanut herätyskellon pois päältä. Ilmeisemmin siitä huolestuneena Namu kävi herättämässä viime yönä kello 1, 2, 4 ja viisi. Lähempänä yhdeksää paikalle tuli Noomi. Ja kuten tapoihin kuuluu, ensimmäiset hetket Noomi viettää rinnukseni päällä, niin lähellä, että nenät melkein hipovat toisiaan. Niin lähellä, etteivät korvat mahdu kuvaan. 




Sitten mukaan liittyy Namu. Mitä ilmeisemmin punatabbytytöt antava toisillensa kunnon aamupesut ja pusut myös. Hetken kuluttua jompi kumpi pesee väärästä kohdasta ja sänky alkaa muistuttaa painitatamia. 




Kun painijat ovat siirtyneet muualle, tulee paikalle herätyspuuhiin Sulo. Sulo tulee puskemaan minua voimallisesti, ihan kuin yrittäisi työntää sängystä pois. Lisäksi Sulo hakee kulloinkin lukuvuorossa olevan kirjan ja ryhtyy järsimään sitä. 


Sellaisia aamuja meillä. Ja sitten on tämä tietokoneellaolo... Sulo tulee rei'ittämään mitä kulloinkin löytää ja tytöt pyrkivät näppäimistölle.





Näppäimistöllä oleskelua Naukulassa ei sallita, mutta ei moista kieltoa myöskään ymmärretä. 

18 kommenttia:

  1. Eihän loma ole mikään syy nukkua; silloin palvelija voi keskittyä täysillä päätyöhönsä 😁

    VastaaPoista
  2. Selkeästi siellä on nyt palvelijalla liikaa muita toimintoja kuin palveleminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta onneksi kolmikko saa laitettua mammansa ruotuun alta aikayksikön.

      Poista
  3. Voi Sulo, sinä ymmärrät kaiken! Senkin, että ihmisten kirjoissa ja papereissa on usein hyvä suutuntuma. Varsinkin niissä pehmeäkantisissa kirjoissa kannet on miellyttävät hampaissa.

    *purrrr* Sulo *pusk*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. E-r-i-t-t-ä-i-n hyvä! *purrrr* Sulosi sun

      Poista
  4. On sulla kyllä ruuhkaa aamuisin, onneksi sen aiheuttaa ehkä maailman söpöimmät kaverit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuhkaa on, vaan ihan itse aiheutettua kun en nouse kissojen aikaan.

      Poista
  5. Tuntuu kissoista olevan tosi mukavaa tuo ihmisen puskeminen alas sängystä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se. Jos eivät itse ymmärrä sieltä nousta.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Paraati on kyllä oikea sana kuvaamaan tämän talouden karvavekkareita.

      Poista
  7. Ah ihanuutta ♥ Mie olen todella sikeäuninen enkä yhtään tiedä koittaako kukaan herättää yön aikana. Mutta olisi aika makia herätä, katsoa kelloa, todeta sen olevan vielä aivan liian aikainen heräämiselle, ja painua takaisin nukkumaan. :) Etenkin kun herätys on ollut kirjaimellisestikin noin pehmeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odota vaan kun olen 50+, kyllä se sikeäunisuus siihenmennessä katoaa ;)

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.