sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Kaksi näyttelyä samana päivänä

Kaksi sertiä = Champion

Herätyskello soi eilen aikaisin. Liian aikaisin jos Naukulan kissoilta kysytään. Kun minä jo ponkaisin ylös sängystä, jäi sinne ihmettelemään hieman uninen tyttötrio. Sulo veteli sikeitä saunassa. 


Ensin Herttaa arvioi Anne Veland, Kyösti-näyttelyssä. Anne ihastui Hertan olemukseen, turkkiin ja kuvioon. Päihitimme rakkaan kilpakumppanimme Neilikan ja päädyimme tuomarin parhaan naaraan valintaan yhdessä kauniin Burman kanssa. Burma jatkoi paneeliin ja me jäimme odottamaan seuraavaa näyttelyä. 

Anne ja Hertta.
Kuva: Tarja-Leena Sillasto

Minä ja Hertta Anne Velandin pöydällä.
Kuva: Tarja-Leena Sillasto

Selma-näyttelyssä tuomarimme oli Suvi Svensk, jolta saimme erinomaiset arvostelut, toisen sertin ja sitä myöden Champion-tittelin. Se on ensimmäinen titteli, minkä aikuisena leikkaamattomana kissana voi saada. 

Näkyykö korvat?
Entä näkeeköhän Suvi-täti mun muhkeat viikset kans,
miettii Hertta.
Kuva: Tarja-Leena Sillasto

Kaikkinensa onnistunut näyttely ihastuttavassa paikassa, Hopeaniemi Resortissa.  Olipahan muuten paikka, missä kaikki asiat oli viimisen päälle mietitty. Voisin vaikka kuvitella meneväni tuonne joskus yöpymään, saunomaan ja uimaan ihan huvikseni. 

Ja ensi lauantaina onkin sitten vuorossa Tampere. 

20 kommenttia:

  1. Onnea! Ja ihana kissa...

    VastaaPoista
  2. Onnea Hertalle ja mammalle! Sinulla piisaa näyttelykiireitä.

    VastaaPoista
  3. Onnea Hertta! Ja Tampereelta sitten uusia hyviä arvosteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mitä parhaimmat arvostelut, vaikka serti tässä luokassa tiukalla olikin. Olisi pitänyt toisen olla hieman aikuisempi.

      Poista
  4. Onnea Ch Hertta, niin tyylikäs ja kaunis kissaneito, että.
    Taidanpa tulla lauantaina peukuttamaan Herttaa! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos peukutuksista, auttoivat sertiin! Mukava oli nähdä, vaikkakin pikaisesti. Oli kiirettä ja touhua meikäläisellä.

      Poista
  5. Onnea Hertta, Mamma ja Pinkkitassun kasvattaja ♥

    Hertalle kyllä kuuluukin titteleitä, rusetteja, mainetta ja kunniaa. On hehkuva väri ja kuvio, piiiitkä häntä, salamannopeat ja viehättävän elegantit tassut, tarkkanäköiset silmät, lihaksikas ja sutjakka vartalo, tyrmäävän hienot kasvonpiirteet, tuuheat viikset ja kertakaikkiaan hurmaava luonne! Yleisvaikutelma on pökerryttävän ihastuttava ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassut ovat varsin elegantit, tähän rotuun vielä vähän liian elegantit ;D

      Poista
  6. Huima-Hertta! Paljon onnea nuppulille!

    VastaaPoista
  7. Onnea Hertta ♥ Tämä täti vallankin ihastui noihin muhkeisiin viiksiin, mutta kyllä koko Hertta on 10 ++ muutenkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertta on päättänyt näyttää, viiksikarvan mitalla tai poskityynyn muhkeudella.

      Poista
  8. HH: Herkkusieni Hertta ♥ ♥

    Joskus käy noin hyvä tuuri, että 2 suomenkielistä tuomaria sattuu kohdalle saman vkl aikana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertta on kyllä varsinainen Herkkusieni. Tuo Anne oli norjalainen tuomari, vain toinen oli suomalainen tuona viikonloppuna)

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.