sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Lukkosepän uurastus palkittiin

Murto!

Noksun tulosta lähtien on ollut selvää, että Hertta on Naukulan lukkoseppä. Pieni hakanen ei ole ollut Hertalle enää pitkään aikaan haaste, aamutakin vyön eli ns. turvavyön salaisuus on ollut edelleen ratkomatta. Tänään siivouspäivän tohinassa unohdin kuitenkin laittaa turvavyön kiinni ja siirryin imuroimaan alakertaan. Jonkin kolahduksen kyllä kuulin, mutta niitä täällä kuuluu tuon tuosta. Kun sitten noin puolen tunnin kuluttua siirryin yläkertaan, oli sviitin ovi auki ja sieltä löytyivät Sulo, Namu ja itse lukkoseppä Hertta. Noomi oli ulkotarhassa, oli tarpeeksi lämmintä. 

En tiedä onko suhinoita tai murinoita kuulunut. Tilanteesta muutama video (taas enemmän instagramiin kuin you tubeen sopivassa muodossa) ja kuva. 






Sittemmin sviitin ovi on sulkeutunut jälleen ja Namukin on tullut toiselle puolen. Huomenna sitten seuraavan kerran. 

10 kommenttia:

  1. Mites Noksu tapahtuneen jälkeen...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noksu otti asian ihan lunkisti. Tosin vähän näiden tapahtumien jälkeen Hertta ryntäsi paikalle ja sitten tuli sanomista. Molemmin puolin.

      Poista
  2. Hertta on niin nokkela, nopea ja näppärä 😺

    VastaaPoista
  3. Hyppäsikö mamman sydän kurkkuun? Näyttää onneksi rauhalliselta ja sopuisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän hyppäsi! Onneksi oli aika rauhallista, kunnes sitten Hertta ryhtäsi lähikosketukseen ja sehän sitten sai Noksun ärähtämään ja sitten Hertan ja sitten Hertta ulkoistettiin ja sitten tulikin poliisi.

      Poista
  4. Olipa jännittävää! Onneksi ilmeisesti kaikki sujui ihan hyvin, vaikka Noki-Noora saattoi kyllä pöyristyä ja syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkitilanteessa kyllä! Mutta siitäkin on toivuttu.

      Poista
  5. Äiti sinä olet niin taitava! Meillä kaappien ovet pysyy kiinni, vaikka kuinka rämpytän. Aion kyllä ne saada auki vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä rämpytä, niin kuin Sulo! Ota käyttöön toinen tekniikka.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.