sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Kaikenlaisia testejä

Ihmiskokeita

Vastustamme eläinkokeita. Olemme kuitenkin ryhtyneet tekemään ihmiskokeita Naukulan ystävien suosiollisella avustuksella. 

Ensimmäiseksi koeihmiseksi suostui Täplätyttöjen Anni. Anni meni Noki-Nooran sviittiin, nojasi oikeaan kohtaan seinää, piti jalkansa oikein ja rapisutteli herkkutikkuja. Koe suoritettiin onnistuneesti ja Noki-Noora meni Annin syliin herkkujansa hakemaan. 




Luonnollisesti ihmiskokeen tekijä, Noki-Noora, katsoi Annia syvälle silmiin, luki ajatukset ja totesi Annin kelpo ihmiseksi. Viralliset valvojat seurasivat tätä ensimmäistä ihmiskoetta erittäin kiinnostuneina ja totesivat kokeen täyttävän kaikki siltä vaaditut kriteerit. 

Tänä viikonloppuna Naukulaan uskaltautui mamman niiskuttelusta huolimatta Saaripalstan Saila.  Oli aika suorittaa Ihmiskoe toistamiseen. Testaajana itseoikeutetusti Noki-Noora. Viralliset valvojat olivat samat kuin ensimmäisessä ihmiskokeessa, jotta voimme varmistautua koetulosten tasalaatuisuudesta. 









Tämä toinenkin ihmiskoe sujui mallikkaasti, vaikka hetkeen mahtui myös hitusen hämmentävä osio. Söikö Saaripalstan Saila todellakin meidän herkkutikkua, ihmettelivät niin Noki-Noora kuin viralliset valvojat. 

Näissä ihmiskokeissa ei vahingoitettu ihmisiä, päin vastoin, uskomme vakaasti, että koetilanne toi iloa myös ystäviemme päiviin. 

17 kommenttia:

  1. Oih, miten mielenkiintoinen testi! Toivottavasti koeihmiset vapautettiin testin jälkeen verkkoaidan takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkimmäisellä koeihmisellä ei ollut mitään halua poistua koehäkistä.

      Poista
    2. Voin vakuuttaa, että ensimmäiselläkään koeihmisellä ei ollut kiirettä pois koetilanteesta.

      Poista
  2. Teillä taitaa olla jo jonotuslista tuohon ihmiskokeeseen. 😀
    Noksu on jo hurjan rohkea! 😻

    VastaaPoista
  3. Ihmiskokeet herkkutikoilla on ihan jees. Hyvä Noki-Noora!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Vaikka ehkä koeihmisillekin olisi pitänyt tarjota jotain naposteltavaa.

      Poista
  4. Hieno koetilanne ja erittäin asiallisesti valvottu 😀

    VastaaPoista
  5. Vau, olipas hyvin sujuneet testit ja erityisesti virallisen valvonnan osio♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viralliset valvojat ovat tärkeässä roolissa ja kaikessa mukana.

      Poista
  6. Hyvin toteutettu koe! Valvojat kuuluvat onnistuneeseen kokeenseen, totta kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mikäs se nyt sellainen olisi, että ilman valvontaa?

      Poista
  7. Todella tyylikkäästi ja asiantuntemuksella hoidetut testitilanteet! Olin aivan häkeltynyt Noki-Nooran rohkeudesta, puskuista ja suosiosta silityksiin ainakin hetkittäin. Ja söpöydestä! Oma mokani, kun yritin silittää väärällä hetkellä ja jouduin erittäin epäilyttävien listalle. Noki-Noora on niiiiin pieni ja kevyt ja niiiin kaunis! Koe todellakin toi paljon iloa koeihmisen päivään.
    Pusuja Sulolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo kiittää! Ja sai kyllä osansa koeihmisen pussa...eikun käsittelystä. Noki-Noora on ♥

      Poista
  8. Miten asianmukaiset koejärjestelyt! Tosin ei Naukulan tutkimusosastolta voi muuta odottaakaan kuin ensiluokkaista työtä.

    Voimme vain kuvitella Sailan ihastuksen, kun minipantteri Noksu hänen syliinsä nousi. Hän varmasti suostuu uudestaan koeihmiseksi ihan koska vain. Emme myöskään pitäisi ihmeenä, jos Naukulan oven taakse alkaisi jonoa muodostua vapaaehtoisista koeihmisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, molemmat koeihmiset olivat ihastuneita kokeeseen ja hyvä niin. Erilaiset kokeet jatkuvat Naukulassa edelleen.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.