Tänään on vanhempieni luokse majoittunut löytökissa Minni Lost saatettu ikiuneen.
Noin viisi vuotta sitten näillä nurkin ryhtyi kulkemaan aikuinen löytökissa. Aluksi minä ja naapurini kuvittelimme, että kissa on lähitaloista. Aikaa kului, ja kissa pysyi. Ei mennyt minnekään. Odotti aamulla ulkosalla kun lähdin hakemaan Hesaria laatikosta, oli illalla odottamassa kun tulin kotiin. Laitoin ilmoituksen lähikaupan seinälle, ilmoitin Hesyyn josta muutamille kissansa kadottaneille soitettiin, seurattiin paikallisia ilmaisjakelulehtiä. Ei mitään. Tuli syksy ja kylmä, ja kissa oli edelleen ulkosalla. Kissa sai nimen Lost. Myöhemmin siitä tuli Minni Lost.
Kissanaapurini otti sen hoiviinsa, oman Tikrunsa seuraksi. Eivät tulleet juttuun, ja kun naapurit lähtivät matkoille Minni muutti Naukulaan asumaan. Kissoja oli silloin neljä. Kävimme Porvoossa joulun vietossa ja neljän kissan kanssa tulin myös kotiin. Joulun jälkeen ensimmäisellä Naukulan vierailulla äitini ryhtyi puhumaan Minnistä, ja Minni lähtikin Porvooseen vanhempieni matkaan. Siellä Minni eleli onnellisena, koko perheen silmäteränä, useita vuosia. Viime perjantaina kaikki oli vielä kunnossa, kunnes viikonloppuna tapahtui käänne. Kissa vain nukkui, ei syönyt, ei juonut vapaaehtoisesti. Oli väsynyt ja tänään oli lääkärin vuoro. Kokeiden jälkeen Minni-kissalla todettiin todella paha sokeritauti. Tämä tieto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi, säännöllinen päivittäinen piikitys kaksi kertaa päivässä tai ikiuneen päästäminen.
Minni päästettiin ikiuneen. Suru on nyt suuri. Isääni lainatakseni: "Minni oli enemmän kuin kissa." Kissat ovat.
