torstai 5. kesäkuuta 2014

Ensimmäistä kertaa

valjaissa ulkona

Toissailtana sain lainaksi pentuvaljaat. Niitä hetken tutkittuani ja Suloa mittaillessani huomasin, että ne ovat kyllä auttamattomasti liian pienet. Ei siis muuta kuin Helmin punaiset päälle uudelleen. Tällä kerralla ei tullut valjasboogieta, ei myöskään valjashalvausta. 

Avasin siis ulko-oven. 

Kunnon puutarhurina Sulo huomasi heti, että etupihan laattojen välit kaipaavat kohennusta ja tuolillakin on kuihtunut kukka. Taitaa olla mamman aika kulunut kissaa silitellessä. 


Etupihan hiekkatie oli sateesta vähän kostea. Ei haitannut meitä. 


Naapurit olivat myös ulkoilemassa ja hetken Sulo tervehti naapurin vajaan kahden vuoden ikäistä poikaa.


Kotiin tultiin vikuroivan hevosen tyylillä ja kuten arvata saattoi, ulos olisi haluttu uudelleen samantien. En suostunut. Lellivauvahan Sulosta on kovaa vauhtia tulossa muutenkin. 

40 kommenttia:

  1. Vai vikuroivan hevosen tyylillä :D Häntä kyllä on terhakanoloisesti pystyssä. Ehkä pääsette puutarhatöihin yhdessä, kunhan vikurointi saadaan ensin vähenemään? Kyllä se väheneekin, kesälaitumille pääsy tunnetusti hullaannuttaa lajista riippumatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikuroivan hevosen tyyliä ei tarvittu kuin ensimmäisellä ulkoilulla! Nyt ollaan käyty jo monta kertaa. Tänä aamunakin oltiin vartti. Kun puin valjaat päälle, marssi Sulo ulko-ovelle. Oppivainen poika!

      Poista
  2. Kyllä se kissan silittely aina puutarhatyöt voittaa;)

    VastaaPoista
  3. Hienosti sujui ensimmäinen valjasretki, mitä nyt pienestä vikuroinnista.

    VastaaPoista
  4. Ulos ulos ulos!! Mennään jo mamma mennään! ;-)

    VastaaPoista
  5. Oi, onnea :-) Mamman Sulokulta oikoo koipiaan isolla pihalla. Seikkailut alkakoot! Komiat ovat runko ja täpliskät Sulokkaalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä pelkästään oio koipiaan vaan metsästää (itikoita) ja säksättää (linnuille)!

      Poista
  6. Voi ihana! Kyllä siellä ulkona on kiva olla :)

    VastaaPoista
  7. Voi Sulo, jatkuvasti uusia seikkailuja ja elämyksiä, kyllä sinun kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu on kyllä sellainen seikkailu, että ei paremmasta väliä!

      Poista
  8. Sulo on ilmeisesti yhtä toimelias ulkona kuin sisälläkin. Se on ulkomaailmakin nyt sitten valloitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelottomasti aloitti Sulo ulkoilut! Hyvä niin. Onneksi valloitettavaa riittää!

      Poista
  9. Äkkiähän Sulo solahti ulkoilun ihanuuteen. Sisälle tultiin vikuroivan hevosen lailla. Mitä enemmän Sulo pääsee ulkoilemaan, sitä enemmän hän ehkä ulkoilua kaipaa. Toivottaessa hän ei sisälle tultaessa ala esitttää mammalle: "Mamma, miks sä et koskaan vie mua ulos? Miks mä en ikinä pääse?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti siinä käy juuri noin! Ulkoilu on Sulosta tosi mukavaa ja pihalta löytyy paljon kiinnostavia retkikohteita. Kuten esimerkiksi sadevesikaivot!

      Poista
  10. Voi kun Sulo ulkoilee niin nätisti ja rennosti, ihan kuin jo vanha tekijä! Jade on myös sellainen ettei se haluaisi millään lähteä ulkoa ja alkaa juosta karkuun (taluttimen puitteissa tottakai) jos alan lähestymään sitä syliinnostoaikeissa.. Nyt sentään ei enää rimpuile hurjasti kun sen syliin saa, pentuna se kiukutteli ja protestoi sisälle lähtöä ihan kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienosti on kyllä mennyt! Olen oikein tyytyväinen ja ylpeä pienokaisesta. Nyt Jade varmasti jo tietää, että tulee seuraavakin kerta!

      Poista
  11. No hyvä, ettei sentään ihan kaikessa mennä Sulon pillin mukaan :-D Tuo kissan saaminen sisälle on kyllä hankalaa, helposti ulkoillessa kuluu puolitoista tuntiakin jos alkaa odottaa sitä, että kissa haluaa sisään. Monta kertaa niin on kyllä käynyt, kun en ole hennonut pakottaa kissaa. Ja itse on sitten jäätynyt siinä seisoskellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä nappaan Sulon kainaloon kun on se hetki! Ei ole pistänyt pahakseen :)

      Poista
  12. Ja hännästähän näkee mielenkiinnon asteen <3

    VastaaPoista
  13. Sulo ON rohkea poika! Mamma tulee olemaan vielä monet kerrat pulassa Sulon kanssa:D

    VastaaPoista
  14. Pentuvaljaita ei meilläkään ole montaa kertaa ehditty kokeilla, jäävät niin pian pieniksi! Hauskaa, että Sulo on noin reipas ulkoilija, voitte ehkäpä käydä pian ihan "oikeilla" (lue: pidemmillä) lenkeillä yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt ainakin tuolla vajaan sadan metrin päässä postilaatikolla? Tai tiedä mihin vielä ehdimme. Oma kotipiha on kuitenkin aika turvallinen paikka ulkoiluun.

      Poista
  15. Lellivauva! Ei haittaa mitään, lellivauvoilla on kiva elämä ja hyvä itsetunto!
    - sanoo herra Harmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Harmaahan sen sanoi! Kokemuksen syvällä kehräyksellä.

      Poista
  16. Reipas askellus! Sulolla oon muuten upea häntä - hauska nähdä sitten joskus, kuinka pörhöön se menee :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran se jo vähän pörrössä on käynyt. Oli muhkea!

      Poista
  17. Kyllä mammaa nyt viedään ! =D
    Nythän Sulo elämisen makuun pääsi. Häntä on niin topakasti pystyssä...onko karvat vähän pörhölläänkin ?
    Mitäs kaksivuotias naapuri...tuliko Sulon luo ja lutä Sulo tuumasi ?
    Mutänteillä on perjantaina ohjelmassa ?
    Ei kai nyt sentään Lintsille Sulo vielä halua tai Hoploppiin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen taisi olla pörhöllään! Pieni poika katseli Suloa vähän kauempaa ja Sulo poikaa. Nyt perjantaina me taidetaan vain pusutella ja vähän ulkoilla :)

      Poista
  18. Olipas niin reippaana ensimmäisellä valjasulkoilullaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin reippaana! Se on hyvä aloittaa nuorena :)

      Poista
  19. Sehän meni tosi hienosti, ei keskittynyt valjaisiin kun oli kaikkea muuta mielenkiintoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kun valjaat ovat pienimmällä mahdollisella säädöllä, on sitä nahkasuikaletta aika paljon. Sisällä sillä leikitään, ulkona keskitytään ulkoiluun.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.