sunnuntai 12. lokakuuta 2014

URK Kirkkonummella

Kolmas näyttely

Eilen starttasimme aamutuimaan Kirkkonummea kohti. Matkalla haimme mukaan Ruskan pennun Ellin, Pinkkitassun Ellenin. Matka meni hyvin, eikä kuljetuslaatikoista kuulunut pihaustakaan. 



Näyttelyhäkki sisustettiin tutulla pesällä, uudella alustalla sekä riippukeinulla. Sulo joutui toki korjailemaan hieman sisustusta, kuten yllä oleva kuva näyttää. 

Lisäksi voin vetää näyttelystä sellaisen johtopäätöksen, että Sulo on pienentynyt. Ensimmäisessä näyttelyssä Suloa kutsuttiin hevoseksi ja hirviöksi, nyt tuomarimme Lone Lund ilmoitti Sulon nähdessään, että Sulo on poni ja kertoi vielä, että jos ponit synnyttävät, varsat ovat Sulon kokoisia. 


"Mä en ymmärrä, tuotko sä mua johonkin hevoskisoihin, mamma?"
Kuva: Mikko Murtonen.
Sen lisäksi, että tuomari kirjoitti arvosteluseteliin kunnon kohdalle Sulon pitävän keittiöstään, ilmoitti tuomari, että minä olen niin hermostunut (en tunnusta!), että saan laittaa Sulon tuomarin takana olevaan häkkiin ja itse jouduin jäähypenkille. Onneksi siellä oli seurana jo Hanna, jonka Veikko-kissa puolestaan piti seuraa Sulolle. 

Kuva: Mikko Murtonen.


Kuva: Mikko Murtonen.


Kuva: Mikko Murtonen. 


Ilmeisesti kuitenkin poneilla on hyvät mahdollisuudet pärjätä kissanäyttelyissä, sillä tuomari valitsi Sulon parhaaksi nuoreksi ja Sulon matka jatkui paneeliin. Myös paneeleissa tuomareita nauratti, mutta ääniä sieltä ei herunut. Iloisia ilmeitä kylläkin. 

Eurooppalaisilla oli hyvä päivä. Paneelissa Eurooppalaisia oli joka sarjassa. Myös Iso-Vaari Mikki ja ensikertalainen Elli. 

Mikki. 
Kuva: Mikko Murtonen.

Elli.
Kuva: Mikko Murtonen.
Tässä näyttelyssä valittiin myös parhaista parhain kissa ja sen hienon tittelin voitti kaunis Korat. 


Kiitos mukavasta näyttelypäivästä kaikille! 

63 kommenttia:

  1. Onnea menestyksestä! Vai että poni tällä kertaa :D

    VastaaPoista
  2. Kylläpä tädeiltä irtoaa hymyä Suloa katsellessaan! Eikä ihme ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuomarit hymyilivät aikalailla Sulon komeuden edessä :)

      Poista
  3. Onnea ihanan sulokkaalle raidalliselle ponille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä kun olen kuvitellut olevani kissaihminen... vaan taidankin olla hevostyttö!

      Poista
  4. Musta on aika epäreilua, että korat pääsee ponikisoihin kilpailemaan, kuka on kaunein kissa. Silloin se on tietty se korat!

    t. Toto

    VastaaPoista
  5. Vai syntyy varsat Sulon kokoisina :D:D

    Onnea menestyksestä, hienosti poni vetää noissa kissakisoissa, kyllä! Ja Mammakin laitettu jäähylle - kyllä on ollut jännät paikat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ensimmäinen kerta kun olen jäähylle joutunut ja vielä syyttä :D

      Poista
  6. Onnittelut, hienosti on kissa ponikisoissa pärjännyt!

    VastaaPoista
  7. Vai että poni :) No kyllähän se tiedettiin, että Sulo pärjää sekä kissa- että poniluokassa, mutta että mamma joutui jäähylle oli jotain uutta ;-)

    Onnea näyttelymenestyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin vähän yllätyin jäähyistä! Onneksi jäähypenkillä oli hyvää seuraa :)

      Poista
  8. Aika pienet on ponit siellä mistä tuomari tulee... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet ponit Tanskassa ja tosi pienet hevoset Norjassa :)

      Poista
  9. Poni paneelissa. Se olisi pitänyt kyllä nähdä! ;D onnittelut vielä paneelipaikasta! Avoimessa ei kyl pitäis enää mitään hevosvertauksia kuulla. Siellä puhutaan sitten komean kokoisesta kollista ja sitähän Sulo on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymy huulilla meille on näitä vertauksia jaettu! Onneksi arvosteluseteliin ei ole tullut arvioita minusta :)

      Poista
  10. Kiitos vielä kerran mukavasta näyttelypäivästä ja hyvästä seurasta! Mahtaneeko mamman "My Little Pony" olla yhtä väsynyt näyttelypäivästä kuin mummunsa Ruska, joka koko päivänä ei ole varvastaan väräyttänyt vaan on nukkunut olohuoneen keinutuolissa. Ei ole aamuruuan jälkeen edes ruokaa jaksanut tulla pyytämään, vaikka Rauha on pitkin päivää monta kertaa käynyt syömässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja Ruska-mummulle! Vähän samanlaisissa tunnelmissa täällä. Aamuviiden rämpytykset tosin hoidettiin asianmukaisesti, mutta aamun ulkoilupyyntöjen kohdalla vauhti oli vähän laantunut. Nyt sikeitä on vedetty jo pidemmän aikaa.

      Poista
  11. Termistöstä olen ihan pihalla, ja Sulon linjoilla: Missä hevosnäyttelyssä te oikein olette olleet?!
    Mutta sitä en sitten ihmettele, että Sulo pärjäsi, oli kisa sitten mikä vaan. Onnea Sulo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Termistö on minullekin vierasta! Onneksi mukana näyttelyissä on ollut tuttuja jotka osaavat selittää mitä tehdä ja mitä sitten tapahtuu. Sulo siis pääsi omalta tuomariltaan loppukilpailuun edustamaan hänellä käyneitä nuoria.

      Poista
  12. Sulla on Sulo kiva järjestys aitauksessasi. Mikä sitä mammaa viiraa, kun sisusti ihan väärin ja joutui jäähyllekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma ei aina ymmärrä! Se ei oo kissa. t. Sulo

      Poista
  13. Onnittelut ! Sehän oli vain ajankysymys, koska herra, yours litle pony, on paneelissa !
    Onneksi siellä ei saa esitellä omaa kissaansa. Jäähypenkillä...:D Tutulta kuulostaa ;)
    Sulo on komea.
    Nyt lepäilette tänään. Ulkoiluvideonne sai äsken suosioita miespuoliselta asukilta.
    Hei...näemme ensi lauantaina.....Purrrrnauskiss ! Kiitti ku vinkkasit, ei olis itselle tullu mieleeni ilmoittautua blogittomana. hö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä ensi viikolla! Sulo on lepäillyt näyttelyn jälkeen, mutta on ehtinyt kyllä jo sisustaakin :D

      Poista
  14. Unohdin kertoa edellä, että näin susta unta viime yönä. Et ollut ollenkaan unessa näköisesi ( näemmä :), vaan piitkät vaaleat hiukset. Puhuimme kovasti jotakin, mahtaakse tarkottaa jotakin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minullahan on lyhyet tummat hiukset :) Ehkä meillä juttua riittää!

      Poista
  15. Onnea Sulolle, komealle kollille ♥
    Ja mammalla tuli sitten jäähypenkki testattua ;)

    VastaaPoista
  16. Mamiheppa on ylpeä pikku ponivarsastaan <3 Mesilässä vähän hämmästyttiin, mutta Sipi kertoi Sulo-broidin menestyksestä ja muistelee itsekin päässeen heinäkuun lopulla paneeliin :€) Mesikkäkin pääsi elokuun lopulla ;-) Puolu-täti onnittelee reipasta poitsua! Möyhyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo otti varmasti oppia Sipi-siskon ja Mesi-mamman menestyksistä ja mietti, että itse on päästävä samaan. Puolulle möyhyt ja pusu <3

      Poista
  17. Mamma oma poni ♥ (Pitäisiköhän kissablogi muuttaa nyt heppablogiksi?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä kohta jo harkita! Vaan mahtaisivat hevosblogeja etsivät ihmetellä kun tutkisivat Naukulan blogia tarkemmin!

      Poista
  18. Sulo, komea kollipoika <3 Lausutaan k-o-l-l-i - ei poni ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... ja jatkaa hän (kun ei ymmärrä kaikkea tärkeää kirjoittaa samaan kommenttiin)

      Paljon onnea hienosta näyttelymenestyksestä!

      Poista
    2. Kiitos! Kyllä Sulo minustakin kollilta näyttää, aika miehekkäältä kollilta. Paljon enemmän ainakin kuin ponilta.

      Poista
  19. Onnea vielä tätäkin kautta hienosta näyttelymenestyksestä! Sulo se vaan on ponimaisen ihana <3 :D Euroilla oli mahtava päivä ja euro-ihmiset etenkin tekivät päivästä ihan huippu mukavan. Jäähypenkkiseura oli myös ihan parasta mahdollista :D Kyllä näyttelyissä sattuu ja tapahtuu. Tänään en joutunut sentään jäähypenkille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja onnea myös teille! En olisi kyllä uskonut, että kissanäyttelyissä joutuu jäähylle, vaan vähänpä tiesin!

      Poista
  20. Hei, teillähän on ollut jännä näyttelypäivä. No Lone halusi hieman värittää omaa arvosteluaan ja ollaan iloisia tuosta nominoinnista. Ilman tuomarin paras merkintää ei pääse jatkoon ja sehän on toki yksi näyttelyn tavoite Sulo-nuorukaiselle.
    Onnea Sulo ja siitä se alkaa varsinainen kisa.
    Mamma ottaa ihan lungisti vaan........mutta uskon, että näitä TP/NOM merkintöjä tulee jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lone oli ihan hauska tuomari kyllä :) Omasta mielestäni olin nytkin ihan lungisti, mutta Lone oli toista mieltä tai sitten vaan vitsaili.

      Poista
  21. Hyvä Sulo!!! Ja Mamma muistaa sitten seuraavassa näyttelyssä ottaa vähän rennommin ;)

    VastaaPoista
  22. Niin ja Sulo älä välitä vaikka täti sanoikin sua Poniksi... Mä olen saanu kuulla olevani mammutti ja elefantti :(
    T: Stella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me voitais sun kanssa perustaa aika mielenkiintoinen eläintarha! Meil ois jo monta eläintä hallussa. T. Sulo

      Poista
  23. My Little Pony saa aivan uusia merkityksiä!
    Tätä mietin: miten kissatuomarit onnistuvat säilyttämään virallisen cooliuden kohdatessaan Sulon? Etteivät vaan lankeaisi lirkuttelemaan ja pusuttelemaan? Näillä tuomarityypeillä täytyy olla mahtipokka. Allekirjoittaneella lähtisi kyllä lapasesta alta aikayksikön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen miettinyt myös, että kissatuomarointi on varmasti tosi vaikeaa puuhaa. Miten laittaa järjestykseen ihanaakin ihanammat kissat? Tiedän kyllä rotumäärityksistä, mutta silti!

      Poista
  24. Vau, onnittelut paneeliin pääsystä! Sulolle näyttää kertyvän eläintitteleitä. :D

    VastaaPoista
  25. On se jännä, kuinka blogia lukemalla oppii tuntemaan kissan ulkonäöltä... :) Paneelia seuratessani rupesin juuri Suloa katselemaan ja miettimään, että eikös tuo olekin se Naukulan poika. Ja olihan se! Tajusin tosin tarkistaa asian vasta sunnuntaina, joten en ehtinyt kasvotusten tulla tervehtimään. Ehkä sitten ensi kerralla. :) Onnea nominoinnista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Minä olen huomannut, ettei sitä oikein kerkeä muita tuttuja katsoa jos eivät ole ihan lähellä. Ainakin näin aloittelevalla näyttelykävijällä, aika tuntuu suorastaan rientävän. Kiitos onnitteluista!

      Poista
  26. Eksyittekö maatalousnäyttelyyn :) Vai joutui Mamma jäähylle, siellä taisi käydä tunteet kuumina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me ihan oikeassa paikassa kuvittelimme olevamme :) Ja minä olin tosi cool ;)

      Poista
  27. Hilpeä heppatyttö oletkin :D

    Näkyykö muilla nämä (http://1.bp.blogspot.com/-lU4FH4ZPhuo/VDoqIOg_QbI/AAAAAAAAQEE/9Wu5-3j7eD0/s1600/IMG_7879.JPG ja http://2.bp.blogspot.com/-4oogL9aJVJI/VDoqc5qLR6I/AAAAAAAAQEM/1d1coAFK0Tc/s1600/IMG_7899.JPG) kuvat ihan normaalisti postausta selatessa? Minulla menevät kehyksessä keskenään päällekkäin lähes kokonaan, mikä hankaloittaa Sulon ihailua :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kopioida linkin, en saanut sitä näkyville. Minulla näkyy kaikki ok niin puhelimella, tabletilla kuin läppärillä. Harmi, että on ongelmia!

      Poista
    2. OK näkyy suoraan sivulla ja myös linkeistä.

      Poista
    3. Selvä homma! Pitää testailla, jos vaikka jollain toisella selaimella järjestyisivät oikein, kun muilla kerran toimii :)

      Poista
  28. Oli kiva nähdä taas Sulo-suloinen ja muut "sukulaiskissat" näytelmissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja teitä myös! Olen kertonut monelle, että jos Sulo käyttäytyisi tuomarin pöydällä niin kuin Mikki-kissasi, alkaisin varmasti itkemään liikutuksesta! Niin rakastavasti Mikki sinua katsoo ja ne puskut ♥ Ei voi muuta sanoa!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.