tiistai 4. elokuuta 2015

Silmänräpäys

ja aamuherätys

Kai sitä ihminen liikehtii ennen heräämistään jollain tunnistettavalla tavalla. Pelkkä silmien avaus kun tuskin saa kissoja paikalle. Mutta niin vaan joka aamu silmät avatessani saan heti seuraa. Useimmiten paikalle rynnistää pieni punatabby. Punatabby hyppii päälläni, kävelee, yrittää kirputtaa hiuksiani ja puree kyynärtaipeitani. Välillä nahkaa muualtakin, mistä vaan kiinni saa. Ei siinä sitten enää oikein nukuta, ei vaikka viikonloppuna välillä mieli tekisikin. 

Mitä? Liitynkö mä muka tähän juttuun?
Toisaalta, minähän olen aina toivonut olevani aamuihminen. Että mikäs hätä tässä sitten. 

30 kommenttia:

  1. Juu, on hyvin TÄRKEÄÄ herätä kukonlaulun aikaan! Mesilässä Sippana huolehtii päälläkävelystä, mutta kirputus ja näykkiminen uupuvat :( Uusin villitys on ujuttautua pussilakanan sisään vierelle tutimaan. Onneksi en ole litannut pikkuneitiä. Tarttis siis turvallisuuden takia sulkea pussin aukko? Kuinka? Toimeikas ja kekseliäs on Naukulan Punanuttu :) Onko Sulo Salamatassu siirtänyt aamuherätyksen Namu Nakertajan toimeksi? Taitaa Nakertaja huolehtia aamun ensitoimen vallan mielellään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varo vaan! Kohta voi huomata näykkimisen tehon Sippanakin. Sulo Salamatassu hoitaa samaanaikaan rämpytystä toisaalla, kaksinkertainen teho.

      Poista
  2. Mä oon kanssa epäilly, että jotenkin tietyllä tavalla liikahtelen just ennen heräämistä kun Pena on aina paikalla kun herään, myös silloin kun yöllä yritän nukkua pissihädän ohi heräämättä - tästä aiheutuu yleesä Penan vaatimana pakkoherääminen ja vessakäynti vaikka itestä tuntuis, että ois sitä tunnin voinu vielä nukkua...
    Onhan se tietty kiva, että kissat pitää huolen siitä, että ei nukuta liian pitkään vaikka välillä ei kyllä yhtään haittais vaikka saiskin nukkua... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä joskus kiva nukkua, ehdottomasti! Vaan onneksi olemme tällaisia tunnollisia palvelijoita ;)

      Poista
  3. Meillä Kats-neiti aloittaa iltaunensa masun päällä. Ja siirtyy siitä aamua kohti ylemmäksi. Siinä vaiheessa kun herään häntä suussa, tiedän nukkuneeni liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häntä suussa! Se onkin varmasti tehokas herätys sekin.

      Poista
  4. Minä en myöskään ymmärrä tätä hetkeä juuri ennen heräämistä. Pepsi herää juuri samaan aikaan kuin minä tai siis hetki ennen sitä makuuhuoneessa ja Max tassuttelee makuuhuoneen oven taakse, juuri hetkeä ennen kuin herään. Ja niin käy viikonloppuisinkin, kun päätän vielä jatkaa unia. Välillä kissat tyytyvät tähän välillä eivät.

    VastaaPoista
  5. Olen miettinyt samaa, kissa selvästi kuulee milloin avaan silmäni :)
    Ja jos se ei tapahdu ajoissa, niin ainahan henkilökunnan voi herättää aamiaista tarjoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tapoja siihen herättämiseen kyllä löytyy.

      Poista
  6. Veikkaan, että ihmisen hengitys muuttuu kun herääminen alkaa. Tota muutenkaan voi selittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sen täytyy olla. Hengitys ja liikehtiminen.

      Poista
  7. Kyllä se on semmosta salapoliisi touhua niillä.. Meilläkin jos ovi on kiinni ja avaan silmät, käännyn tooosi hiljaa, alkaa heti oven julmettu raapiminen ja naukuminen :D Mistä ne tietää?

    VastaaPoista
  8. Uskon myös, että hengitys ja liikehdintä muuttuvat, kun herääminen alkaa. Muuten ei selity se, että aamuisin kissapoika on jo oven takana odottamassa liikkeellelähtemistäni.

    VastaaPoista
  9. Ruska-mummu hoitaa meillä päälläkävelyt ja -makaamisen, mutta emäntä kääriytyy tiukasti peittoihin ja jatkaa vielä uniaan. Rauha-emo puolestaan tyytyy kiipeämään hyllylle, joka on emännän sängyn yläpuolella seinässä kiinni ja vahtimaan sieltä, milloin se herää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä siis on enemmän otettu oppia mummulta!

      Poista
  10. Namu yrittää kovasti auttaa sinua aamuihmisyyden saavuttamisessa. Onpa söpö punanuttu, ja niin riemastuttavan raivostuttavat aamurutiinit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittää. Ihan tosissaan yrittää ja joka aamu.

      Poista
  11. Avulias Namunen ♥

    VastaaPoista
  12. Meillä Sofi hoitaa nuo aamutoimet joko tassuttamalla päällä tai metsästämällä varpaita peiton alta. Arkiaamuisin saan kyllä herätä itsekseni ja uninen kissan venyttelee makean haukotuksen kera vieressä. Olga jatkaa unia :)
    Viikonloppuisin sitten tulee kissaherätys kun mami ei laittanutkaan kelloa soimaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eivät voi olla aamuvirkkuja, eihän Olga :) ?

      Poista
  13. Ihana. Meilläkin Cinna tulee heti kun liikahdankin leipomaan mahan tai rinnan päälle. Tamppaajaksi olemme neidin ristineet :)

    VastaaPoista
  14. Meillä on käynyt vähän samanmoisesti, aamu-uniseen tätiin toimii tosin se rämpyttely. Muut ovat noista armeliaampia... Mutta Namu ♥

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.