Satu

Olipa kerran...

Olipa kerran pieni punainen prinsessa, 

hyvin itsepäinen pieni prinsessa. 

Prinsessa johti valtkuntaansa tiukalla tassulla ja terävillä hampailla

ja oli tyytyväinen jos valtakunnan palvelija teki niin kuin prinsessa tahtoi. 

Prinsessan henkivartijana toimi prinsessan serkkupoika, 

jota prinsessa rakasti paljon ja kiihkeästi. 

Prinsessä hyrisi, puski ja pussasi serkkupoikaansa niin paljon ja niin usein, 

että serkkupoikaa välillä ihan nolotti. 

Eikä?
Tuleeks se taas pussaamaan?

Vaan prinsessan palvelija oli välillä kovin hidasälyinen, 

eikä tehnyt heti niin kuin prinsessa määräsi. 

Senpä vuoksi prinsessa oli kehitellyt tavan saada liikettä aikaan. 

Prinsessa hyppäsi aina television päälle tepastelemaan silloin,

kun ovi salaiseen puutarhaan ei auennut tarpeeksi nopeasti. 

Silloin prinsessa sulki television, vaihtoi kanavaa tai sääti äänenvoimakkuutta. 

Näin tapahtui myös itsenäisyyspäiväjuhlien aikaan. 

Ei meinannut palvelija millään ymmärtää, 

että vesisateessakin oli prinsessan puutarhaansa päästävä. 

Kastematoja metsästämään ilmeisesti. 

Prinsessa viipyi sateessa ainakin vartin, 

tuli sisälle litimärkänä, 

pyyhki rapaiset tassunsa pöytäliinaan ja jatkoi komenteluaan. 

Mitä? Kuka? Missä?
Mitä sä siellä taas oikein satuilet?

Siellä he elivät elämäänsä onnellisesti, 

serkkupoika, punainen prinsessa ja palvelija, joka taas oli oppinut uutta. 

Sen pituinen se.