sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Punanutut tulevat

Mayday, mayday

Namu on rento emo. Välillä villiinnyttää tahallaan pentunsa ja houkuttelee suuren maailman menoon mukaan. Aamusella pennut singahtivat pois huoneestaan ja minä nostin kolme heistä sängylleni. 





Rappusten yläpäässä on portti. Sulo on oppinut hyppäämään portin yli sekä alhaalta rappusista että ylätasanteelta. Ihmettelemistä oli punanuttujen railakkaasta menosta ylätasanteella. 






Sulo ei tiennyt pitikö pentuja pestä, komentaa vai muuten vaan paimentaa. Muutamien nenutervehdysten ja pyllyn haistelujen jälkeen Sulo katsoi parhaammaksi jatkaa matkaansa ja jättää Namun hoitamaan pentunsa. 

39 kommenttia:

  1. Ei ne vielä hyppää sentään sun kimppuun Sulo? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyökätä. Ennakoin vähän ja shanon shanashen. T. Sulo

      Poista
  2. Oi, Sulo niin nätisti siellä pentuja tervehtii. :D

    VastaaPoista
  3. Sulo on päässyt perimmäisten lapsenkasvatuskysymysten äärelle: ovatko pesua vailla, pahanteossa vaiko vaarassa loukata itsensä. Sitä varmasti saa miettiä muutkin Naukulan perheen jäsenet vielä monet kerrat ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Vaikka uskon Namun ja Sulon olevan näissä tulkinnoissa paljon paremmassa asemassa kuin allekirjoittanut.

      Poista
  4. Söpöt pikku häntylit pystyssä 💓
    Sulo on viisas setä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häntä pysytyyn ja kohti uusia seikkailuja. Se onmeidän uusi motto.

      Poista
  5. Meillä muovitettiin rappusia eilen.... Eivät vielä ole päässeet yli pentuhuoneen aitauksen, mutta pian - hyvin pian - ovat pienet koko kämpän valtiaita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten on menossa pitelemistä! Se teidän muovitus on kyllä varsin hieno toteutus.

      Poista
  6. Hih, Sulo oo varovainen tai joudut pian hoitamaan lapsosia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja epäilen, että varovaisuuksista huolimatta joutuu silti.

      Poista
  7. Hyvä Sulo, oikein rohkeaa ja reipasta käytöstä! Kohta ne ovat kivoja leikkikavereita hoitosedällekin. :)

    VastaaPoista
  8. Ihan hyvin oivallettu Sulo; käy sinä vaan vähän katomassa päältä, että hommat on hanskassa. Pikkuisen nenuttelua ja täts it. Ei tarvi vielä painia eikä vahdata enempää, vaan vastuu jää Namulle...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti tiivistetty :) Sulo on the man, hän kyllä leikkii pentujen kanssa väsyksiin asti sitten kohta.

      Poista
    2. Ehkä kaikkien suvussa on ollut sellainen vähän äreä vanhempi sukulaismies, jolla sydän on pohjimmiltaan kultaa?

      Poista
    3. Oi, Sulo! Missä olet? Mököttämässä man cavessa?👽 Kaljalla Veetin kanssa lähipubissa? 🍺🙀

      Äreälle sukulaismiehelle löytyy ainakin pari esikuvaa: Uncle Scrooge (Disney) tai Ebenezer Scrooge (Dickens). Arvaa kumpi on kopioinut kumpaa? 😁Varsinkin tuo jälkimmäinen on varsin ajankohtainen herra.

      Itse uskon, ettei Sulo nyt vain oikein tiedä, miten toimia Naukulan lätkäketjun kanssa. Ohjeet Sulolle esim: 1) nuuhkaise pp:n (=pikku punanutun) kirsua 2) tee sama peräpäälle 3) toista vaiheet 1&2 tarvittaessa useita kertoja päivässä 3) seuraa pelejä 4) ota kainaloon 5) toimi tarvittaessa painimolskina.👍💪🏻❤️

      Poista
  9. Sängynvaltaajat liikkeellä. Pian on niin Mamman kuin Sulon sänky vallattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sängyn valtaajia, huomenna talonvaltaajia.

      Poista
  10. Ihanaa kaiken kattavaa pyöritystä ja lisää varmasti tulee.Te onnelliset siellä, nauttikaa kun sen aika on.
    (meillä kauan sitten emo Sylvi ja isä Neppi asuivat samassa taloudessa ja yhdessä hoitivat pennut, isä pesi ja putsasi ja emo imetti, samaan pentukoriin sopivat koko joukko, voi niitä aikoja )
    Sulo on varmasti hyvä setä, vaikka ei ihan kaikkia hoitohommia tekisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienestä arastelusta huolimatta Sulo on oma itsensä, ujo diplomaatti ja reipas mammanpoika ♥

      Poista
  11. Sulostahan tulee vielä mitä mainioin lastenhoitaja!

    VastaaPoista
  12. Voi että on ihana seurata noita pikkuviirulaisia. Ja Sulo urheasti mukana. Kyllä kissat osaa hoitaa hommat.

    VastaaPoista
  13. Sulo, kyllä sullekin vielä hommia riittää, kunhan penskat huomaavat, että olet mainio leikkikaveri :) Siinä saa mamma paeta jaloista, kun koko porukka kiitää peräkkäin ympäri huushollia niin, että karvat pöllyää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penskat ovat sen jo tainneet huomata, Sulo miettii vielä.

      Poista
  14. Ajatelkaa, että Peto oli näin pieni kun se tuli mulle :-/ Se nukkui kaulani päällä ja alkoi syödä kiinteää ruokaa vasta oltuaan muutaman päivän... Mutta ne oli eri aikoja ne, pelastin Pedon kirveeltä ottamalla sen. Siitä tuli täysin mun kissa. Oma. Ei osannut kissojen sosiaalisia kuvioita juurikaan, mutta ihmisten kans tykkäsi olla.

    VastaaPoista
  15. Hau, Täti sanoi että ovat NIIN söpöjä.

    Terveisin

    Karo
    pentukoira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täti on ihan oikeassa ja täältä huomautetaan, että kaikki pentukoirat ovat söpöjä myös.

      Poista
  16. Kertakaikkiaan söpöjä kissiystäviä :)
    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  17. Voi Sulo onko kivaa nenutella pentuja <3

    VastaaPoista
  18. Sänky täynnä pentuja! Tuota paremmaksi on vaikea pistää. :D

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.