Ruokaa ja rakkautta

sekä erinomaista opastusta

Kaikki syövät kiinteätä ruokaa paitsi Noomi, suurimpana syntynyt on nyt pienin. Äidinmaito maistuu kaikille, myös vettä on jo hörpitty ja ennen kaikkea siellä vesikupissa on kasteltu tassut. Huisin jännittävää. 

Kananmunankeltuaiskermaviilisekoitus on maukasta, siinä on hyvä myös kastella tassunsa ja mennä sitten mustalle alukselle. Venyttelyt ovat hallussa, kiipeily myös. Juoksu sujuu ja hyppely, vaikka välillä hoiperrellen. 

Pennut rakastavat minua. Olen tärkeysjärjestyksessä heti kakkosena Namun jälkeen. Toisaalta, minua näkyy Namun jälkeen eniten, mutta unohdetaan nyt se. 

Mitä? Minäkö aamu-uninen? 

Pinnistä, pinnistä, iso poika.

 Tuosta vessassa käymisestä on vielä pakko kertoa. Torstai-iltana pienessä huoneessa oli kuusi ihmistä. Aika paljon pieneen huoneeseen. Kun pennulle tuli hätä, ohjasi Namu hänet ihmisten halki rohkaisten ja kertoen, että isot pojat käyvät jo pelleteillä. Rohkaisua kaivattiin vain kakkimiseen, ihmiset eivät tilanteeseen vaikuttaneet lainkaan. Sitten me kaikki ihmiset ihaillen kommentoimme Namun upeaa ohjeistusta ja tukea. Kerrassaan hienoa. 

Valokuvaaminen on mahdotonta. Yritin kuitenkin. Sain kuvaan kaikki sekä Namun. Parempaan ei pysty. 

Pennut ovat jo tutustuneet ylätasanteeseen ja tutkineet huoneen ulkopuolista maailmaa. Se on aiheuttanut pientä murinaa ja komentelua. Pysykööt vaan huoneessaan, se on ihan hyvä se, toteaa Sulo. 

Pistäpä mamma mun kuva tähän kans, ettei porukat unohda kuka täällä on komein. 

Huomenna pennut ovat viisiviikkoa. Aikamoisia viliskantteja.