perjantai 28. heinäkuuta 2017

Hotellissa

Kaksi yötä

Viime viikon torstaina ajoin Sulon ja Namun aikuisten lomalle mummulaan. Itse lähdin perjantaina Noomin kanssa Hämeenlinnaan yhdessä Ruska-isomummun, Rauha-mummun ja Paulan kanssa. Edessä oli kaksipäiväinen kissanäyttely, lauantaina eurooppalaisten Breed  BIS ja rodun julistaminen kansalliskissaksi. Sunnuntaina osallistuimme muuten vaan. Näyttelystä lisää myöhemmin. 

Majoittauduimme Noomin kanssa samaan hotelliin missä kesällä 2015 olimme Sulon ja Namun kanssa. Tällä kerralla huone oli pihan puolella eli ravintolanjytke ei meitä häirinnyt, eikä huoneessa ollut enää kylpyammetta. 








Noomi oli hotellissa oma ihastuttava itsensä, tutki ja leikki, nukkui vieressäni, tuli leipomaan kaulaani ja pusuttelemaan myös. Omat lelut olivat mukana ja pahvinen kynsienhoitoväline myös. Siitä onkin tullut Noomin suosikki ja se on todettu varsin monikäyttöiseksi. 



Näyttelyyn palaamme myöhemmin ja sen jälkeenkin on ollut tapahtumaa jos jonkinlaista. Minusta vaan on tullut vähän hidas. 

Reipasta viikonloppua kaikille! 

22 kommenttia:

  1. Oliko Noomilla ihmeteltävää, kun kaverit puuttuivat? Tosi söpön ja rennon oloisesti se kyllä kuvissa esiintyy ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Noomi oli ensimmäistä kertaa yksin kotona kun vein Sulon ja Namun mummulaan. Kun tulin kotiin siltä reissulta, Noomilla oli paljon sanottavaa! Sen jälkeen kaikki meni oikein hyvin.

      Poista
  2. Ooooh.
    Hänellä on oma manikyyrisettikin.
    Sakset ja viila.
    Kaunis Noomi 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin manikyyrisetin mukaan, ihan varmuuden vuoksi. Jotta ei saisi päähän mitään muuta siellä hotellissa.

      Poista
  3. Reipas ja kaunis Noomi ❤️

    Mutta Friede ei kyllä varmaankaan olisi voinut vastustaa noita verhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhot onneksi saivat jäädä rauhaan! Friede on siis sellainen sisustaja ♥

      Poista
  4. Noomi olet päässyt elämään viikonlopun luksuselämää! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se Noomista varmasti aika omituista, se sellainen luksus!

      Poista
  5. Noomi voitti varmaan kaikki kauneuskilpailut ja lisäksi hymytyttöpatsaan, koska on nuin söpö ja ihana :-))

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. On kyllä. Noomi on rento ja utelias hotellivieras. Joka nurkka piti koluta.

      Poista
  7. Olipa kiva tavata teitä kissafaneja tänään. Sydämestä asti tuntui, että nyt saa puhua sydämensä kyllyydestä rakkaista kissoista. Oli ihana päivä ja varmaan meille se musta pantteri sieltä Porvoon Eläinsuojeluyhdistyksestä kotiutuu. <3

    Ihanaa kesän jatkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava tavata! Tapaaminen sujui totutuissa merkeissä, kyynelehtien ja korkeasti kimittäen. Kissat ♥

      Poista
  8. Ihan rento maailmanmatkaaja Noomista on kehittynyt! Homma haltuun siitä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. On hieno nähdä miten rohkea Noomista on tullut. Kiitos Namun ja kaikkien täällä vierailleiden apukäsien.

      Poista
  9. Voi Noomi, oliko kivaa päästä hotellielämään? Aikamoista luksusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu viihtyvän paikassa kuin paikassa kunhan on ihmisiä lähellä! Ja ehkä yksinkin. Silloin on hyvä ottaa torkkuja.

      Poista
  10. Reipas tyttö! Hotellissa on oma tunnelmansa, varmasti tytöllekin kivaa kun sai sinun täyden huomion ja jopa kahden yön ajaksi. :)

    Tuommoinen mukana kulkeva raapimisalusta on tosi kätevä, pitäisi varmaan meillekin hankkia kun Nora osoitti suurta kiinnostusta raapia hotellihuoneen sohvaa heti ensin tutkittuaan huoneen läpikotaisin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon hankin juuri tätä viikonloppua varten, ei ollut kamalan kalliskaan. Hyvin toimi, vaan taisi saada hotellin tuolikin hieman osumaa.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.