sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kissamuseossa ja Tolkkisten kissatalolla

Bloggaritapahtuma Porvoossa

Tassulinnan Tuijan johdolla joukko kissabloggarieta lähti retkelle Porvooseen. Ensimmäinen kohde oli Hannele Luukkaisen perustama Kissamuseo. Ei voi muuta kuin todeta, että kokoelma oli upea. Minne tahansa silmänsä pisti niin edessä oli mitä kiehtovin kissaesine, -kirja, -pehmolelu ja vaikka mitä. Valokuvissa vain murto-osa esineistä. Museossakin vain osa. Kohde on auki vain sopimuksen mukaan, mutta kissaihmisille lähes pakollinen vierailukohde. 

KissaPUHELIN!




Virkistäytymistauolla bongasin talouden kissan, Foxin! Se oli suuri kunnia eikä kuulemma lainkaan itsestäänselvyys. 




Ja jos museossa oli lankapuhelin edustettuna, niin oli siellä kännykkäkissakin.
Hanskan sisään voi laittaa kännykän ja sen päällystä koristi kissa. 
Kiitos museonväelle mahdollisuudesta vierailla sekä herkullisista tarjoiluista, kiitos Tuijalle tapaamisen järjestelyistä sekä kaunis kiitos Miukumaan ja Kiskattien edustajille Cisionin tekemän blogilistauksen huomioimisesta.  


Museosta matka jatkui Tolkkisten Kissataloon eli Porvoon eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin vanhaan kansakouluun. Minulla on paikkaan erityinen tunneside, sillä edesmennyt kissani Helmi Orvokki Naukula on tullut minulle täältä. Tämä oli nyt vasta toinen kerta kun vierailin paikassa ja itkuhan siitä tuli. Iso itku. Talo on yksi upeimmista löytöeläintaloista, joissa olen vieraillut ja siksi ehdotin tätä päivän toiseksi kohteeksi. Onneksi vierailu järjestyi. Kaunis kiitos aktiivijäsenille, että tulitte pitämään taloa meille auki! 

Talolle kaivataan lisää auttavia käsiä ja yhdistys on niitä FB-sivuillansa kysellyt. Vinkkinä vaan kaikille. 

Rapsutusetäisyydeltä tapasimme kissoista Viirun ja Karrin. Ihastuttavia persoonia! Eikä yhtään ujoja. Triolan ja Nilssonin Tarulla oli täysi työ pidellä Karria kirjastonsa hyllyllä kun toinen meinasi sieltä väkisin syliin tulla. Viiru seurasi meitä tarkoin ja esitteli talon hurmaavasti. Jossain kohdin yllätin Miukumaan ihmisen ja Karrin hellästä rapsutteluhetkestä. 











Minä vein talolle Helmin kuvan tai Tuttelin,
sillä se oli nimi jolla Helmiä yhdistyksessä kutsuttiin.
Vein toki myös ruokaa, pehmusteita, leluja kissoille ja lohiöljyä. 



Kirpputorilta tarttui mukaan useammalle henkilölle vaikka mitä. Hinnat olivat halvat ja sekin on käymisen arvoinen paikka. Viirun vintti, siis. 

Minulle tarttui mukaan tuliaisia sekä kissamuseon että kissatalon kirpputoreilta ja kissatalon myymälästä. Namu tutustui punaiseen kissaan, mutta Noomi oli sillä aikaa löytänyt PrimaCatin lahjoituksista pitämäni lelun. Tästä kiitos kuuluu Pirkolle.





Onnistunut päivä! Kiitos 💝

Mukana matkassa olivat:

Pauliina - Naava-kissan lukija


26 kommenttia:

  1. Hih, olipa Tarulla kiinni pitämistä :D Kiitos järjestelykaveruudesta taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä, ja mitä enemmän Taru piti kiinni, niin sitä enemmän meinasi Karri tulla syliin!

      Poista
  2. Ihana reissu! Kissamuseo oli upea ja kissatalon Karri todella vei sydämeni. Jollei Sofi olisi mieleni taustalla jupissut "tänne ei uusia kissoja tule!", niin olisin voinut vakavasti keskustella Karrista talon henkilökunnan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sitä Sofia. Karrilla ja sinulla oli kyllä yhteys ♥ Vaan niin on varmasti myös sinulla ja Sofilla.

      Poista
  3. Teillä on ollut ihana retki! Aikamoinen homma Tarulla oidellä kissaa hyllyllänsä :-D Toivottavasti yhdistys saa apukäsiä, kun asiasta nyt varmasti monessakin paikassa kerrotaan! Ihanan näköinen paikka, mutta kurjaa tietysti, että sellaista tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ollut Karri mikään pikkukissi! Niin, olisi niin ihana lukea lehdestä, että kaikki eläinsuojeluyhdistykset on lopetettu tarpeettomina.

      Poista
  4. Olipas teitä monta retkellä! Ihanalta paikka kuullostaa ja näyttää..:)

    VastaaPoista
  5. Voi miten liikuttava ja koskettava postaus, eihän tätä voinut kuivin silmin lukea. Helmi pääsi kunniapaikalle esittelemään, miten ihania kotikissoja kissatalosta voikaan saada ♥
    Tapasin eilen mummelin, joka Porvoossa asuessaan kävi tuolla vapaaehtoisena. Ihana mummeli, ja samanlaisia pitäisi nyt selvästi löytyä jostakin lisää! Siinäpä olisi mukavaa puuhaa jollekulle sairaseläkeläiselle tms.
    Voi hassu Karri, naurattaa hirmuisesti nuo kuvat, joissa Taru yrittää tunkea väkisin syliin lösähtävää kattia takaisin hyllylle!
    Mahtava museokin, mikä määrä kissatavaraa! Ja iiiihana pössökasa siellä hiippailee ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että se sinun mummelisi on Helmiäkin sosiaalistanut ja hoitanut ♥

      Poista
  6. Oli mukava retki ja kiva tavata! Tolkkisten Kissatalossa oli upea tunnelma, touhusta oli laitosmaisuus kaukana. Kissoilla oli mukavat ja rauhalliset tilat, henkilökunta ystävällistä ja iloista ja ympäristökin satumainen. Yleensä olen kissatalokäyntien jälkeen surullinen asukkien puolesta, mutta Tolkkisten talon väen olot jättivät hyvän mielen. Kissamuseossa olisi voinut tehdä vaikka kuinka monta kierrosta ja aina olisi löytänyt uutta katsottavaa. Kiitos matkan organisoimisesta ja mukavasta seurasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava nähdä taas! Tolkkisten talo on suosikkini, tosin minulla on sinne myös aika voimakas tunneside. Niin kuin kyynelistä huomasi.

      Poista
  7. Teillä on ollut tosi mukava tapaaminen. Minäkin olisin tullut jos vain olisin saanut asian jotenkin järjestymään, mukavat kesätapahtumat tuppaavat menemään monesti aina samalle päivälle.
    Tolkkisten talossa tuntuu olevan asiat kohdallaan ja hyvä niin. Uskon Cherin havaintoon, mutta olisihan hyvä jos näitä taloja ei ollenkaan tarvittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne usein tekevät, kivat asiat kasaantuvat päällekäin.

      Poista
  8. Tutteli 💟💟💟💟💟
    Mulle olisi myös tullut itku.
    Tärkeätä työtä tekevät kissalassa ❣
    Kissapuhelimet vautsi vau!

    Cheri löysi hienon ostettavan.

    VastaaPoista
  9. Ihanan kotoisa paikka kissoille! Ja nuo kissapuhelimet! Ihanat.
    Voin vain kuvitella sen tunnemyrskyn, jonka koit päästessäsi tuonne muistelemaan Helmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli sentään jo vuonna 2001 kun Helmin hain...

      Poista
  10. Oi mahtavia kuvia ja ollapa kissakänny. :) Tänään kävimme taas kisuja moikkaamassa ja Karri siellä niin odottaa uutta kotia. Musta pantterimme on niin lempeä, katsellaan miten meidän käy.

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännityksellä odotan uutisia! Mukavaa viikkoa myös sinulle :)

      Poista
  11. Varmasti teillä oli mukava reissu! Harmi etten päässyt tällä kertaa mukaan mutta ehkä sitten taas ensi kerralla!

    VastaaPoista
  12. Ooooh, mikä kissatavarataivas ja kissuja kaupan päälle! ♥ Oisi ollut huippua olla mukana, mutku välimatka...

    VastaaPoista
  13. Kiitoskiitoskiitos kun hoksasit yhdistää tämän kissatalolla käynnin museokäynnin kanssa ♥ Siellä oli niin ihana tunnelma, toiveikas vaikka kodittomia oli (ihan liikaa) hoidossa. Ihana toi Karrin ja mun kuva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Kodittomia todella on. Ihan liikaa.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.