sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Saunassa

koko perhe

Saunan ikkunan ritilän asennus ja se, että sain ystävän neuvoja noudattaen koko ikkunan auki, aiheutti pientä jonomuodostusta. 



Siellä me sitten nautimme kylmään saunaan tulevasta raikkaasta tuulahduksesta hetken koko perheen voimin. 

PS: Ja kyllä, tuo uusissa ikkunanpokissa näkyvä keltainen tuhru on todellakin siitepölyä ja nyt voin onneksi pestä sen pois. Siis sitten kun kesälomani on ohi ja ikkuna vapautunut. 




12 kommenttia:

  1. Hih, pitäähän sitä heti päästä testaamaan onko ikkunalauta kunnossa.
    Havupuiden siitepölyä on meilläkin kaikki paikat täynnä. Tuntuu, että joka vilkaisulla sitä on enemmän, kuin hetki sitten. Pian on meilläkin remppa valmis, eikä enää mitään tekosyytä olla pesemättä ikkunoita. Ahdistaa jo valmiiksi moinen puuhastelu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, ikkunoiden pesu ei välttämättä ole sitä mukavinta puuhaa silloin kun kissojakin voisi rapsutella!

      Poista
  2. Näyttää olevan rauhallista jonotusta, mutta oliko ikkunavuorossa olevilla määritetty aika, jonka ikkunalla saa viettää? Ettei vaan yksi vie kaikkea ruutuaikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui tuo hallitseva kuningatar, tuleva kuningataräiti, ottavan aika pitkän vuoron.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Suomalaiset osaavat jonottaa, eurooppalaiset näemmä myös.

      Poista
  4. Hienosti ovat jonossa...ei mitään etuilua..:)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Välillä näin. Varsinkin jos Namu on ensimmäisenä ja Noomi suostuu odottamaan vuoroaan.

      Poista
  6. Niin mahtava nautiskelupaikka. ♥ Et saanut remonttiin mukaan ikkunanlaajennusta? ;)

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.