perjantai 8. kesäkuuta 2018

Lahja

Kolmikolle

Naukulan kolmikko ei saanut joululahjoja, eikä syntymäpäiviäkään ole taidettu erityisemmin juhlia. Tuntuuko selittämiseltä? Ehkä vähän minustakin. 

Alkukesästä meillä on muuttanut ulkotarhaan karhu ja sitten tuli se koivupölli kahdelle. Sitten intouduin vielä tilaamaan uuden "kiipeilypuun". En ollut kotona, kun sitä yritettiin toimittaa, joten jouduin kurvaamaan postiin. 



Onneksi sain kärrättyä paketin autolleni ja se mahtui autooni. Vielä jäi kymmenisen senttiä varaakin. Eikä mikään ole niin kiinnostavaa kuin kotiin tuotu iso laatikko. Paitsi tietenkin iso avattu laatikko. 














 Myös pakkausmateriaali kiinnosti Namua, muttei sentään ilmapatjaksi kelpuuttanut kuten Helmi Orvokki Naukula aikanaan teki. 

Instagramin puolella uusi "kiipeilyteline" on ollut jo nähtävillä, täällä siirrytään seuraavaksi vasta kasaamaan paketin sisältöä. 

Nautinnollista ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! 

12 kommenttia:

  1. Olipas jännää. Hieno paketti ja sen avauspuuhat ja kaiken päälle kiipeilypuu vielä. Pahvilaatikkokin olisi näköjään kissoille riittänyt, joten kiipeilypuu on pelkkää plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahvilaatikon pois vieminen aiheutti kyllä selvästi mielipahaa. Se oli kuitenkin niin suuri, ettei sitä oikein voinut pitää.

      Poista
  2. Miten jännittäviä asioita! Noin iso laatikkokin ja uusi puu! Ilmatyynyissä on kyllä miettimistä. En minäkään ole niitä oikein koskaan ymmärtänyt. Kiinnostavia, mutta eivät oikein käyttökelpoisia, sanoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kukaan muukaan niitä ole ymmärtänyt. Helmi vain.

      Poista
  3. Isot paketit lupaa aina sopivan isoja juttua ja kissoille, jeee!
    T. Triolat+ N

    VastaaPoista
  4. On siinä kisuilla ihmettelemistä, että mitähän se mami nyt toi kotiin...oi, ihanan pahvilaatikon..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, että kissat odottavat tuliaisia joka päivä kun tulen kotiin!

      Poista
  5. Kun tulee zooplus paketti,
    - sääntö nro 1: jätä paketti avaamattomana lattialle
    - sääntö nro 2: kun mielenkiintolaantuu, avaa paketti
    - sääntö nro 3: sen jälkeen ota paketin sisältö esille

    tv
    Ellimelli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah! Mikä oivallinen ohje! Tätä täytyy yrittää muistaa noudattaa seuraavalla kerralla.

      Poista
  6. Ihan huippuiso uusi laatikkokin kisuille! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti vaan minä kiikutin sen ulos Naukulasta suhteellisen nopeasti, kissojen mielestä ihan liian nopeasti.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.