perjantai 14. syyskuuta 2018

Kolme

Doulaa

Huomenna on Noomin laskettuaika. 

Vaikka mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ei ollut aamulla ilmassa, en silti perunnut kolmen doulan saapumista Naukulaan siksi aikaa kun olin töissä. Doulat olivat seurusteludoula, turvallisuusdoula ja möyhädoula

Kaikki oli mennyt erinomaisesti sillä välin kun olin poissa ja jokainen hoiti tehtävänsä moitteettomasti. Turvallisuusdoulan silmiin oli osunut kuinka odottava emo oli yrittänyt ängetä yhdestä kaiteen rakosesta ja kun ei mahtunut niin sitten kokeili mahtuuko toisesta ja sitten joutui tämä turvallisuusasioihin erikoistunut doula tarttumaan toimeen. Oiva ratkasu asiaan oli löytynytkin. Sohva kyllä näyttää hieman alastomalta, mutta nyt on houkuttelevat raot tukittu eikä Noomi saa ängettyä itseään enää noista rakosista. 


Seurusteludoulalla oli riittänyt puuhaa yllin kyllin ja kädet olivat olleet täynnä työtä koko vierailun ajan. Noomi rrrrrakastaa ihmisiä eikä saa rapsutteluista tarpeekseen. Vatsaa oli esitelty ja kieltämättä komeahan se on. Tämän doulan kädet ovat kissarapsutukseen erikoistuneet ja seurustelutaidoista on nauttinut monta monta Pinkkitassua. 


Kolmas doula, eli möyhädoula, oli emon kanssa varsin rauhallisesti ja ymmärsi hyvin kenen kanssa möyhät sopii tehdä. Nenäpäivää odottavan emon kanssa kyllä sanottiin, eikä kumpikaan ollut niistä moksiskaan. 


Kyllä meillä vaan oli erinomaiset doulat hoitamassa asioita. Kaunis kiitos kaikille! Oli paljon luottavaisempaa olla poissa kotoa kun tiesi, että Naukula on hyvissä käsissä. 

33 kommenttia:

  1. Ooh, ei enää kauaa mene kun päästään näkemään Noomin vauvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähenee, lähenee... vaan vielä ei ole merkkejä synnytyksen alkamisesta.

      Poista
  2. Ensiluokkaista ystävällisyyttä tulla hoitamaan Naukulaa näinä tärkeinä hetkinä, muuten olisit ollut tulisilla hiilillä - tai joutunut perumaan työpäivän! Turvallisuusdoula :-DDD

    VastaaPoista
  3. Ja minä kun ihmettelin, että kuka oli se kolmas doula. Tuliko sinne vielä joku kolmaskin Merjan tueksi ja Noomin doulaksi? Ja selvisihän asia - sehän oli tietysti itse Puolu-täti. Tottakai. Olisihan se pitänyt hoksata.

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo toka kuva missä Noomi lepuuttaa vatsaansa.

    VastaaPoista
  5. Hih, ei huolta kun on noin tarkat doulat!

    VastaaPoista
  6. Ihana muhkea Noomi, mahtava synnytyksenvalvontaseurue on seuraa pitänyt :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä nyt jänskättää! 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettei yhtään pelota? Että kuinka monta kilpparia tänne syntyy.

      Poista
  8. Noomi, kylläpä sun massus onkin muhkea! Täällä jännitetään myätäeläen teijän kans. Me veikataan, että pilttejä on 3 + 3.

    VastaaPoista
  9. Teilläpä onkin ollut aivan ensiluokkainen doulatiimi! Ja neuvokas, kyllä noin taitaviin käsiin uskaltaa jättää Naukulan. Meillä mietittiinkin jo, että oletko ottanut lomapäivän vai miten, kun ei Noomia aivan vain kissaporukkaankaan ehkä tohtisi näinä aikoina jättää. Kyllä onni on ystävät ♥

    VastaaPoista
  10. Ihanasti näkyy Noomin masu tuossa toisessa kuvassa♥

    VastaaPoista
  11. Ehdottoman idearikas turvallisuudoula ja möyhädoulahan on tuhottoman söpö, kuten aina :). Nyt jännittää, miten siellä just nyt menee. Laskettuna päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhaisaa eloa täällä. Mitään ei ole tehty, lähes pitkästytty.

      Poista
  12. Joko nyt? <3 Me veikataan perinteistä neljää vauvelia, joista yksi on kilppari. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei vielä, ei vielä. Eli kolme poikaa ja yksi tyttö.

      Poista
  13. Tää on ihan älyttömän jännää! Mä veikkaan viittä vauvaa, joista kolme on isänsä näköisiä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tulee täplikkäitä poikia niin kuin isänsä, niin väri on silloin punainen. Niin ne kokeneemmat ihmiset ovat minulle kertoneet.

      Poista
  14. Oih, kyllä näkyykin että kohta on maailmassa lisää ihania Pinkkitassuja! ♥ Olen aina niin auttamatta myöhässä näiden kanssa, että jäi h-hetkessä eläminen välistä, mutta tosi kiva lukea myös näin jälkikäteen! Onneksi teillä oli tuolla asiantunteva kolmikko huolehtimassa tulevan mamin mukavuudesta ja turvallisuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä ihminen kaikkea ehdi kun on omakin perhe hoidettavana :)

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.