keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Pieniä, merkittäviä tapahtumia

Viimeisiltä päiviltä

Kuutoset voivat hyvin. Syövät ja nukkuvat, pulskistuvat. Noomi hoitaa. Pieniä nisätappeluita on syntynyt, mutta huomattavasti vähemmän toistaiseksi kuin Naukulassa syntyneellä Pinkkitassun N-pentueella. Tiedä toki mihin tämä tästä vielä kehittyy. 



Namu-mummu päivystää oven takana näköalapaikalla. Kurnuttelee oven takana ystävällisesti ja on livahtanut kurkkimaan pentulaatikon laidan yli. Ystävällisesti Noomin kanssa nenäterveiset toistensa kanssa vaihtoivat.



Noomi kävi aamulla myös huoneen ulkopuolella. Asioi kylppärin hiekkiksellä, nautti vettä ja ruokaa alakerrassa. Sitten olikin jo kiire päästä takaisin pentuhuoneeseen. Tässä kohtaa Namu antoi pienen komentosanan, mutta Noomi ei moisesta hätkähtänyt. Pentulaatikon lakanaa on vaikea saada vaihdettua, sillä Noomi on nyt sitä mieltä, että se on heidän kotipesänsä. 


Varsinaisen jymypaukun järjesti Sulo, joka metsästi eilen ulkotarhasta myyrän. Kun ei päässyt sisälle sitä esittelemään, niin pisti sen sitten poskeensa. Söi koko myyrän. Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä, tai ainakin niin, että minä sen todistin. Noinkohan oli tuomassa saalistaan Noomille ja kuutosille. 

Kissalan sivulta löytyy kunnolliset yksilökuvat pennuista. Klik

39 kommenttia:

  1. Voi Suloa, ajattelevaista tuoda tuoreelle emolle ruokaa. Suloiset pennut, oli siinä Noomilla kova työ saada kuusi pentua maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on niin ajattelevainen! En kyllä koskaan ole nähnyt kuutosten putkahtavan maailmaan, joten vertailukohtaa ei ole, mutta jostain syystä tämä näytti kyllä aika helpolta.

      Poista
  2. Sulo ja Namu haluavat auttaa Noomia kuutosten hoidossa, jotka ovatkin kyllä niin ylisöpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä varmaan aputassut kohta ovatkin tarpeen.

      Poista
  3. "Isovanhemmat" ovat kovin uutteria auttamaan, mutta onneksi Noomi on topakkana omista lapsistaan.

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana pikkuisten pesue!❤️ Hurjasti onnea! Sulo varmaan ajatteli tosiaan pitää varpajaiset, joilla tarjottaisiin oikeaa luksusravintoa!😸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ilmeisemmin! Tuosta luksuksemmaksi ei voi muuttua. Seitä olisi toki voinut olla jälkiruuaksi.

      Poista
  5. Jos Sulo meinasi, että hänelle ei riitä ruoka, kun on noin monta suuta lisää huushollissa. Parempi lähteä itse metsälle.
    Voi suloisuutta, huoh! 😻😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kilpailevakin teoaria voi pitää paikkansa. Sulo ei kerro. Hymistelee vaan ja leipoo kaikkea pehmeää.

      Poista
  6. Pentukasa����

    Sulo päätti kantaa kortensa kekoon, kun ruokittava suita on nyt aika monta. Eikä hyvää myyrää passaa hukkaan heittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkaan kun omalle tontille tuli! Myyräparka.

      Poista
  7. On ne ihania! Aivan erityisesti tuo viimeisen kuvan hymyilevä beibi, joka näyttää niin onnelliselta ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  8. Hienoa Sulo! Asiaa ♥
    Voi kun he ovat kasvaneet jo, vaikka pienenpieniä yhä ovatkin.

    VastaaPoista
  9. Voi ihanuuden huokaus!
    Ihan kaikelle ja kaikille ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  10. Sulo hoitaa ruoanhankinnan, kun kaikki muut keskittyvät lastenhoitoon ja -ihasteluun!

    Muuten Taru kyllä sanoi olennaisen ♥ *huoh* ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Sulo ei vielä tässä vaiheessa ihastele. Myöhemmin sitten.

      Poista
  11. Sulo ehkä ajatteli, että kun nyt on niin monta suuta ruokittavana, niin hänen täytyy ottaa osaa ruokahankintoihin. Kai olisi vienyt pennuille, mutta kun ei päästetty, niin ajatteli, että onpa sekin "kotiin päin", kun hotkaisee sen itse. Sulo on taloudellisesti ajatteleva kissa.

    VastaaPoista
  12. Vähän pyörryttää tämän kaiken söpöyden edessä. Ja Sulon ateria aiheutti lähes hysteerisen naurupuuskan. Jep, taitaa kohta jo olla nukkuma-aika tällä ihmisellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörrytys ja hervoton nauru, selvä merkki unitarpeesta :)

      Poista
  13. Voi suloisuus näitä pieniä.

    VastaaPoista
  14. Alle viikossa ihan kissan näköisiksi! On se luonto ihmeellinen. Hienoa aikaa saat taas elää seillä pikkumisukoitten kanssa! Ja niin ymmärtäväiset isot kissat on sulla kans. Paljon PALJON onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ana! Laitellaan kohta kalenteriin koska tuut palluuttamaan näitä.

      Poista
  15. Voi mitenkä suloisia he ovat <3 ja voi sulo, taisi ajatella hyväksi lahjaksi tuoreelle emolle :-D

    VastaaPoista
  16. Sulosia ihanuuksia kaikki kuusi ❤

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.