sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Söpöysvaroitus - söpöysvaroitus - söpöysvaroitus - söpöysvaroitus

Katinhännän pentuja

Uskollisimmat lukijat tietävät, mitä otsikko tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että tämä postaus sisältää pentukuvia. Tästä eteenpäin siis omalla vastuulla. 

Tämän Katinhännän eurooppalaiskissapentueen osalta täytyy vielä mainita erikseen, että pennut osasivat poseerata erinomaisen hyvin. Eli jos kuvista puuttuu söpöyttä, se on vain ja ainoastaan kuvaajan vika (illat pimenevät…)

Kasvattajan hellässä huomassa. 






Olenko soma? 

Sisarukset, samasta emosta, samasta isästä*. 




Mä tein ne kaikki, ne on mun vauvoja. 
Emosta huomaa, että hän imettää. Kuulemma syö hurjia määriä ja on silti erittäin hoikassa kunnossa. Ihan kuin meidän Noomi aikanaan. Pennut olivat ihania pikku palleroita, hyvin hoidettuja ja puhtaita. Kissaemo on tehnyt erinomaista työtä, niin kuin heillä tapana on. 

* Yksi pennuista on pitkäkarvainen, vaikka molemmat vanhemmat ovat lyhytkarvaisia. Tämä on mahdollista silloin, jos molemmat vanhemmat kantavat pitkäkarvageeniä. Vanhempien rekisterinumeron perään tulee tällöin merkintä var. Se kertoo siitä, että kantaa pitkäkarvageeniä. Aika ajoin kuulee sanottavan pitkäkarvaisista kotikissoista tai maatiaisista, että "sen isä oli norjalainen metsäkissa". Suurimmassa tapauksessa näin ei ole, vaan molemmat vanhemmat ovat vain kantaneet pitkäkarvageeniä ja tiedättekö mitä, se ei tee kissaa yhtään sen huonommaksi. 

23 kommenttia:

  1. Voi tätä söpöyden määrää ♥️♥️♥️ Ja tuo pitkäkarvainen♥️♥️ ja sininen 💙💙

    VastaaPoista
  2. Ei ollu turhaan varoitus ♥ Iih, sulosia pentuja. Ja sininen ♥ Sininen on vaaaaan niiiiin ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teiltä siis ilmiselvästi puuttuu sininen kissa.

      Poista
  3. Miten sä kestät käydä katsomassa näitä pentueita! Nämä on niin käsittämättömän suloisia, että ei mitään rajaa! ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  4. Oih voi ja iik!
    Ja todellakin, pitkäkarvageeni tekee kissan vain paremmaksi ♥ (mikäli mahdollista). Tuo pieni ransunvärinen pörröhömpsykkä ♥ Mutta kyllä sitten tuo sininen siinä vieressä, voi hyvät hyssykät! ♥ Ilmeet on noilla kyllä vähän sellaisia, että saattaa olla verhot ja viherkasvit vaarassa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisia ovat, pieniä villejä vipeltäjiä ja niin mahdottoman ihania.

      Poista
  5. Söpö-söpöjä on kaikki! Mutta se pitkäkarva on mun Suosikki-Söpöläinen. Kyllä on kiva nähdä näitä pentuekuvia.

    VastaaPoista
  6. Montakohan noita suloisuuksia tuossa oikein onkaan? Laskin että ainakin seitsemän. Mutta taisi olla vähemmän, en vain pystynyt erottamaan suloisuuksia toisistaan, paitsi tuon nätin pitkäkarvaisen, joka oli kahdessa kuvassa. Katsoin vielä tarkemmin kuvia, ja arvaukseni on, että pentuja on neljä. Tai viisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi ihanuutta <3 Kuvia tässä on neljästä, viidennen (ruskeatiikeri poika) vedellessä sikeitä kuvaushetken ajan.

      Poista
    2. Niin, yhtä emme häirinneet.

      Poista
  7. Niin hirveän pikkuisia ja jo täydellisiä kissoja!

    VastaaPoista
  8. Voi hyvä ihme taas! ♥ Pieniä totisia kissanpentuja, aivan täydellisiä ♥

    Minulla kyllä meinaa kanssa tökkiä sieluun, kun joku puhuu kotikissasta, että sen vanhemmissa on jotakin rotua, taikka sitten rotukissasta, että "tai ei se ihan puhdas ole". Mitä ihmettä, kissa kuin kissa. Yhtä arvokkaita, kauniita, hassuja ja verrattomia ne kumminkin ovat, mitä sitä hienostelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just, kissat nyt vaan ovat täydellisiä. Olivatpa sitten kotikissoja, maatiaisia tai rotukissoja. Koska kissat nyt vaan ovat ♥

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.