torstai 15. huhtikuuta 2021

Huomiota, kiitos!

 Täällä määrää Hertta

Täällä asuu päämäärätietoisia kissoja ja itsepäinen mamma. Päämäärätietoisimmista päämäärätietoisin on viime viikkoina ollut Hertta. Hän on päättänyt, että hän määrää tahdin ja on ottanut tavakseen hakea huomiota keinoilla millä hyvänsä. Se on onnistunut hyvin esimerkiksi kukkaruukussa istumalla (ei kuvamateriaalia). Verhojen kanssa temppuilu on ollut hieman tuloksetonta (kuvia alla). 

Tämä ei tunnut tehoavan

Mietin tätä nyt hetken

Siis eikö tämäkään?

Tänä aamuna Hertta keksi uuden hyvä tavan. Se pieni hylly kirjahyllyn päällä missä ennen oli se kukkaruukku missä istuen sai huomiota, saattaisi kelvata muuhunkin. 


Jos siitä oikein ponnistaisi ja juoksisi pystysuoraan hyllyn reunaa ylöspäin, niin reitti kirjahyllyn päälle olisi selvä. 



Matka tosin oli aika pitkä, mutta mitäpä sitä ei määrätietoinen pieni kissa tekisi saavuttaakseen päämääränsä? Aikansa hän tuolla kekkuloi ja sitten hän sai ilmaisen kyydin alas (ettei sattuisi vahinkoja). 


Nyt meillä on sitten ylimääräinen Lundian pikkuinen hylly. Sanomattakin on selvää, että se ei voi hetkeen olla pakallaan, kukkaruukulla tai ilman. 


8 kommenttia:

  1. No voi ei! Ikääntyvissä kissoissa on puolensa.
    Toivottavasti Hertalle vaan ei satu mitään vahinkoja seikkailuissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todella, ettei vahinkoja satu! Muistissa on kesämökkinaapurisi kissan onnettomuus.

      Poista
  2. Hertta, mä fanitan sua ♥ Mä aion kokeilla kaikkee kans!
    - Hanoi -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varovasti sitten, Hanoi! Hertalla on kuitenkin jo vähän kokemusta alla.

      Poista
  3. Voi Hertta. Varo tuota mammaa, jos hänet oikein suututat, tiedä mitä tekee...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaisi ryhtyä kiroilemaa, ottaisi mut kumminkin syliin. T. Hertta

      Poista
  4. Ohoh, oot Hertta varsinainen akrobaatti! Vai onko hämiksen vikaa, kun seinää pitkin kiipeät? 🙀

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.