lauantai 17. huhtikuuta 2021

Kevätpörriäinen

 Ulkotarha siistiytyy

Tähän mammaan on ilmeisesti iskenyt jonkinlainen kevätpörriäinen. Sen myötä ulkovarastosta on siirtynyt tavaraa kierrätyskeskukseen ja Sortti-asemalle, kissatarhassa säilytyksessä olleita tavaroita on siirtynyt ulkovarastoon säilöön ja  odottamaan sesonkiaan ja muutenkin on taas myllerrys käynnissä. Kyllä tämä sitten kesän myötä taas rauhoittuu ja kevätpörriäinen muuttuu jonkin sortin laiskiaiseksi.

Lähes lähtötilanne, vähän on talven jäljiltä jo tässäkin rymsteerattu. 



0,,,,,,,,,,,,,,, ( < - Kirjoitti Noomi kun hyppäsi koneen päälle. Samalla tippui seinältä Kristiina Lehtosen grafiikkatyö, jonka nimi on Kissa toimii



Hertta ja Sulo eivät ole ehtineet kirjoitella, he ovat ottaneet tehtäväkseen myös naapureiden työnjohdon. Tai tarkkailevatkohan vain Isla-koiraa? 

Ajatuksia on vielä muutamia, esimerkiksi muutama punainen tiili tarvitaan vielä ja kunnolliset paikat turkoosiksi maalatulle tuolille ja ulkovarastosta tänne siirtyneelle korkealle valkoiselle jakkaralle. Muutamat kasvit ja muun hoitaakin sitten kesä. Näin suunnittelen. 

10 kommenttia:

  1. Kyllä tuolla sitten kelpaa koko Naukulan väen viettää aikaa joko naapureita tarkkaillen tai viinilas... eikun teekupposesta nauttien.

    VastaaPoista
  2. Se on hyvä, että mammasta löytyy monta eläintä! Kun noista kissoista löytyy selvästi vain sataprosenttista kissuutta, Sulon pientä poni-syrjähyppyä lukuun ottamatta.
    Ihanan näköistä! Kevät pistää vauhtia kaikkiin siivoustoimiin, kumma juttu.

    VastaaPoista
  3. Vai että kissa toimii :-D

    Ei sillä, toimiihan se, ja erittäin hyvin toimiikin!

    VastaaPoista
  4. Kevätpörriäinen on kyllä hauska otus. Näyttää tarttuneen Noomiinkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tai sitten Noomilla on ikuinen kevätpörriäisyys.

      Poista
  5. Onneksi kissat ovat tunnetusti kovia ötöjen kiinniottajia, joten äkkiäkös ne tommosen ötön mammalta poistaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Kahden kissan voimalla, yleensä useamman kerran päällä maaten.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.