lauantai 1. toukokuuta 2021

Päiväunet

 ja sylikissailu

Kävin eilen koronarokotuksella. Käsivarsi on kipeä, kuten yleensä influenssarokotuksenkin jälkeen. Muita oireita ei ole tullut, jos ei sitten voida laskea oireeksi sitä, että kun hetkeksi suljin silmäni, heräsinkin päiväunilta 4,5 tuntia myöhemmin. Olen hieman pöyristynyt. Niin on myös Noomi ja hänen mielestään olisikin vallan sopivaa, että nyt heittäytyisin sohvalla. Sylikissuus on häiriintynyt moisista pitkistä päiväunista aivan liiaksi. 






Noomihan tulee syliini vain kuin olen makuuasennossa, joko sängyllä tai sohvalla. Sohvalla istumista hän katsoo pahalla silmällä. Ja jos en ymmärrä puuhaillessani aina välillä heittäytyä jonnekin pitkäkseni, hän kulkee perässäni ja naukuu. Tällä hetkellä hän istuu vieressäni ja odottaa, että laittaisin tähän juttuun viimeisen pisteen ja pääsisimme itse asiaan. 

Laitetaan mukaan vielä aamuinen perhepotretti. 


Hyvää Vappua kaikille! 

6 kommenttia:

  1. Kaikenlainen lepääminen tulee tehdä vain Noomin hyväksymillä paikoilla!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja Noomin määräämässä asennossa. Vaan valitettavasti niin ei nyt käynyt.

      Poista
  2. Pitkät päikkärit koronarokotuksen, vapun ja kevään kunniaksi tekevät terää. Noomikin ehtii saada osansa sylittelystä.

    VastaaPoista
  3. Eikö kukaan edes yrittänyt herättää sinua? Kyllä Noomin olisi pitänyt huolehtia, että häätää sinut sängystä sohvalle makuualustaksi.

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.