maanantai 10. lokakuuta 2022

Kissankellon

Kissanpentuja kuvaamassa

Valokuvaaminen on niin hauskaa, varsinkin silloin kun sitä menee varta vasten jonnekin muualle tekemään. Kotona tulee aina kaikenlaisia muita asioita mieleen, joten kameraan tulee tartuttua harvemmin. Eikä täällä sitä huiskanheiluttajaa ole, eli kuvausassistentti puuttuu. 

Onneksi harrastuksen myötä on mahdollista vierailla muissa kissakodeissa. Ensimmäisenä muutama valokuva Kissankellon eurooppalaiskissapentueesta. Kuvat on otettu jo syyskuun alkupuolella, joten sen jälkeen pennut ovat kasvaneet emonsa hoivissa jo aikalailla. 

Kissankellon Lemmenvala eli Valtsu, musta poika (EUR n)

Kissankellon Lemmenlaulu eli Laalaa, sinikilpikonna (EUR g)

Kissankellon Lemmenliekki eli Loimu, punainen/punatiikeri poika (EUR d/d 23)

Kissankellon pentuja olen kuvannut aikaisemminkin. Yöpöytä on valikoitunut kuvauspaikaksi hyvän sivuvalon takia. Kaikki pennut on jo varattu. 

14 kommenttia:

  1. Voi hurja millainen pantterinpoikanen! Ja sinikilpikonnan tassut näyttävät jo tuossa iässä suuremmilta kuin Lupsulla on :-D

    Sinulla on kyllä oikein ihastuttava tilanne, kun pääset kissanpentuja katsomaan ja kuvaamaan niin usein. Ja aikuisiakin kissoja, tietysti, mutta pennut on pentuja aina vain vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ♥ ja kyllä! Olen siinä suhteessa hyvässä asemassa, että ystävillä ja tuttavilla on kissoja :)

      Poista
  2. Uuuh, kissatäti pyörtyy... Laalaa ja Loimu on molemmat ihanan kauniita, vaan Valtsu on vienyt mun sydämein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Eikä ihme, että pyörryttää! Suloisia pentuja.

      Poista
  3. Voi, mitä mussukoita! Valtsu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasinkin, että siellä sydän sykkii minipantterille.

      Poista
  4. Nyt meni sydän ihan sykkyrälle! ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  5. Ihania söpöläisiä. Ja noin erivärisiä voi samassa pentueessa olla? <3

    VastaaPoista
  6. Iih, niin sopivat nime pikkuisilla ♥

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.