tiistai 17. tammikuuta 2023

Ei ihan sisäsiisti

Noki-Noora

Taannoisen suursiivouksen aikana minulle selvisi, ettei Noki-Noora ole ihan sisäsiisti. Vessakaapin päällä olevaan koriin oli tehty useammat pissat. Peti ei kuitenkaan haissut ennen kuin sen päällä olevaa pehmustetta ryhtyi pöyhimään. Sen jälkeen kaapin päälle muutti vessa. Se onkin ollut ahkerasti käytössä. Nyt Noksulla on sviitissään kolme vessaa, jotka myös siivoan päivittäin. 

Tämän episodin jälkeen oli hetken ihan siistiä, kunnes sitten pisut oli tullut omaan petiin. Kauppareissulla ostin ensi hätään koiranpennuille tarkoitettuja alusia. Tarkoitus on vielä hankkia vuodesuojia. 

Uusi vessa vessakaapin päällä on nyt suosiossa. 

Seuraavat pisut tulivat tämän päälle. 


En kadu. Zero regrets. 
(Tämän hyllyssä olevan pedin alimmaisena on nyt noita 
pennun pissasuojia)

Pissapaakut ovat kuitenkin ihan hyvän kokoisia, eikä vessakäyntejä tehdä turhaan, niin lääkärireissua ei ole edessä. Ei vielä ainakaan. Noksu kuitenkin eli ensimmäisen vuoden ilman "sisävessaa", joten ehkä tämä on jäänyt siitä tai vaihtoehtoisesti pisu on tullut kun toinen on nukkunut sikeästi. Kuka sen tietää. 

13 kommenttia:

  1. No voihan pisu. Toivottavasti pisut löytyvät oikeasta paikkaa jatkossa, sillä kuka nyt märässä haluaisi nukkua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi ovat taas löytyneet sieltä mistä pitääkin. Toivomme tämän trendin jatkuvan.

      Poista
  2. Voiks unissaan pissiä? Mä vaan pohdin.. Mulle tulee joskus kauhea kiire unilta vessaan kyllä - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on alkanut meitäkin mietityttämään kun ystävä kertoi vanhemmalle koirallensa käyvän unissaan joskus näin.

      Poista
  3. Voi sentään! Toivottavasti syy on tosiaan lapsuuden olosuhteissa tai muussa sellaisessa, eikä missään sairaudessa. Ei ole kiva löytää pissoja, ei siivon mutta ei huolestumisenkaan takia. Hassu Noki-Noora, kun tykkää käydä korkealla vessassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta korkealla olevasta vessasta onkin tullut ihan suosikki.

      Poista
  4. Voi sentään! Jopas jotakin. Toivottavasti on tosiaan kyse opillisista puutoksista tai sikeäunisuudesta, eikä mistään muusta. Hoitotoimet eivät taitaisi niin vain onnistua.

    Toisaalta, jos vessassa ei turhana käydä ja toimitukset toimitetaan ongelmitta, on tilanne ainakin tällä hetkellä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoltotoimien kanssa olisi kyllä vaikeuksia. Ja jo Noksun viemisessä tutkimuksiin omat haasteensa. Onneksi sittemmin ei ole taas pisuja löytynyt kuin vessasta.

      Poista
  5. Tuopa oli ikävää, mutta toki saattaa olla vain huteja vanhasta muistista tai joku pelästysreaktio. Toivotaan, että oli vain satunnaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ole uusia vahinkoja löytynyt ja hyvä niin.

      Poista
  6. Eihän kyseessä voi olla joku muu sviitissä vieraillut kissakansalainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, vierailujen aikana pidän tapahtumia tarkasti silmällä. Mutta hyvä ajatus!

      Poista
  7. Nuo vuodesuojat ovatkin hyvä idea. Meilläkin kamppaillaan sisäsiisteyden kanssa. Myös pentuja on tulossa. En tiennyt, että näitä voidaan käyttää myös tähän tarkoitukseen, mutta miksipä ei!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.