lauantai 21. tammikuuta 2023

Vieraita

Naukulassa

Meillä kävi vieraita, Sulon syntymäkodin Tellis ja Puolu-täti. Sulo söpöili Tellikselle ja Puolulle minkä kerkesi, mutta kameran lähestyessä pinkoi pois paikalta. Namu on yleensä aluksi rappusilla, Noomi ja Hertta olohuoneen kiipeilypuussa. Tällä kerralla Noomi päätti tutustua hieman tarkemmin Sulon Puolu-tätiin. Noomi on tavannut Puolun ensimmäistä kertaa vuonna 2017, joten ei tässä kiirettä ole pidetty. 


Puolu lattialla, Namu pöydällä. 

Tytöt osallistuivat kahvitteluun ja vaativat rapsutuksia. Pöydällä, kuten tapana on. 

Noki-Nooraa Puolu-täti ei tavannut, kun rappuset ovat hieman hankalat. Kuten aina vieraiden käydessä, Noki-Nooralle ja muulle väelle tarjottiin kuitenkin herkut. Ne maistuivat hyvin. 

8 kommenttia:

  1. Puolua jo olin odotellutkin kun ei ollut pitkää aikaa näkynyt. Kiva kun tuolleen tulevat toimeen, ettei kaikki (koira ja kissat) mene jonnekin sohvan alle piiloon sähisemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tainnut edellisestä vierailusta edes raportoida. Pimeät illat vähentävät kummasti valokuvausintoa. Puolu osaa käyttäytyä kissojen kanssa!

      Poista
  2. Noomi on vähän hitaasti lämpenevää tyyppiä 😺

    VastaaPoista
  3. Meidän Saimi ei ole koskaan ainakaan minun nähteni tavannut sisätiloissa toista eläintä. Usein olen miettinyt miten reagoisi?! Hänen lapsuudenkodissaan oli kyllä paljon eläimiä mutta ainakin koirat näyttivät olevan ulkoaitauksissa, tiedä sitten tulivatko öiksi sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että lapsuudesta on jäänyt jotain muistikuvia kuitenkin. Luulen, en tiedä.

      Poista
  4. Voi onnea, Puolu-täti on käynyt! Hyvä kun kerroit, että Sulo oli paikalla, vaikka ei kuvissa näy. Muuten olisi luultu, että Sulo ei ole huomannut tai muuten vain on jotain outoa tapahtunut. Ehkä hän ajatteli, että on jo tarpeeksi esitelty hänen ja Puolu-tädin yksityisasioita. Tai sitten olisi kuultu vielä vaikka täplämassulaulu tai jotain muuta yhtä kiusallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele jos olisikin nukkunut koko vierailun ajan! Täplämassulaulua ei ole kuultu, mutta ei olisi Sulo pahakseen pistänyt jos sen olisi kuullut Telliksen laulamana.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.