torstai 10. huhtikuuta 2014

Parvekkeella

tarkenee

Ilmeisesti Helmi uskoo takatalven jo taittuneen ja on viettänyt eilen aikaa parvekkeella. Ruohotupolle ei vielä ole pyydetty, vastahan sitä lunta tuli kaksi tai kolme viikkoa sitten. 

"Mua kyl nyt vähän nukuttais, mutta jos nyt kuitenkin pari poseerausta. 
Mamman mieliks." 

Olosuhteisiin nähden täällä on kaikki oikein hyvin, ellei peräti mainiosti. 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Täti soitti

Ei niin hyviä uutisia

Täti soitti eilen Helmin haimatuloksista. Eivät olleet hyviä. Haima-arvot selvästi koholla, eikä selkeää lääkitystä vaivaan ole. Tai olisihan kortisooni, mutta se ei sovi yhteen diabeteksen kanssa. Jätettiin nyt hypoallergiaraksut pois ja jatketaan diabetesraksuilla. Seuraavan kerran mennään kontrolliin kuukauden kuluttua. 

"Mä tunnistin äänen ja annoin puhelimitse pienen näytteen. 
Täti ei oo koskaan kuullu mun kehräystä. 
Se on vähän ku traktori." 


Helmi vaikuttaa edelleen hyvinvoivalta, syö ja nukkuu normaalisti. Myös vessa-asiat hoituvat kuten pitääkin. Edelleenkään en ole kamalan huolissani, vaikka ehkä pitäisi. 

Helmin kehräystä pääsee kuuntelemaan täältä ja täältä. Kuvan laatua ei käy kehuminen, mutta jos laittaa volyymit kovalle, niin kehräyksen kuulee kyllä. Se todistettavasti kuuluu myös puhelimen välityksellä. 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Valokeilassa

Lauantaina

Helmi on kissa. 


Ei kai tähän ole juuri mitään lisättävää. Paitsi että tänään ei paista. 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pientä tuunausta

Ruokailunurkkaukseen

Helmi on sinnikkäästi ilmoittanut halustansa syödä viinihyllyn edessä olohuoneen puolella. Kun on märkäruuan aika, parkkeeraa Helmi itsensä juuri siihen kohtaan mihin lautanen pitää asettaa. Jos yritän viedä lautasta muualle, pyörii Helmi jaloissani ja pyrkii näyttämään oikean paikan ruokakupille. Itse ruokakuppeihin Helmi ei vielä ole ottanut kantaa. 

"Kannattaa olla vaan sinnikäs ja näyttää mitä haluaa. 
Kyl ne sit lopulta ymmärtää." 

Nyt olen lopulta antanut periksi ja asettanut Helmille oman pienen tarjottimen olohuoneen ruokanurkkaukseen. Viinihyllyn sokkeli sai koristeekseen tuliaiseksi tuomani kirjaimet. 

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Mun versio

käynnistä

Mun on nyt ehkä pakko kertoo tää ihan ite. Mamma aina keksii ihan omiaan. Tos torstaina mä tiesin et taas on jotain tekeillä. Mamma oli silleen levoton. Mä kävin sit kurkkaamassa kidutuslaatikkoa ja siellä oli uus pehmuste. Arvasin heti et kohta mennään. Sit mamma yritti vielä käskeä mun käydä pissalla. Kuka kissa hei käskien pissaa? Nosti mut kuitenkin siihen hiekkikselle ja mä päätin sit pissata. Mamman mieliks. Oli se tyytyväinen. Sit se koppas mut kainaloon ja pisti sinne laatikkoon ja sit mentiin. 

Me mennään aina sellasella hurisevalla peltilaatikolla. Ainoo hyvä puoli on siinä se radio, sitä mä tykkään kuunnella. Paitsi tosta Tom Jonesin Delilahista en kyl tykkää. Nyt ei soitettu sitä. Hetki kesti ja sit mä huomasi et oltiin menossa tätiä kattoo. Ku päästiin sisälle siel oli kamala mökä. Mä en vaan tajuu niit koirii. Eiks ne ymmärrä et haukkuminen ainaki herättää huomion ja ne joutuu niihin pikkuhuoneisiin ronkittavaks? Vaik ei se hiljaa oleminenkaa kyl kannattanu, otettiin mut silti pois siit laatikost. Sitäki mä siel mietin et miten se kidutuslaatikko tuntuuki tääl jotenki niin hyvält ja kotosalta? 

No kuitenki. Sit ku mä olin hetken pois laatikost, ni se täti leperteli mulle mut kuitenki tuikkas jonkun piikin mun takajalkaan. Yleensä niit annetaan mulle niskaan. Sit lähti taju pikku hiljaa. Tuli pienet ykätkin mut täti korjas pois. Ku mä olin silleen nukuksissa mua lähettii kuljettamaan sellaseen huoneeseen. Siel oli pimeetä ja sellanen aika mukava punanen peti. Mä tykkään punasesta. Mut laitettiin siihen selälleni köllöttämään ja sit ne ihaili mua ja mun vattaa. Jostain syystä mun vattasta ajeltiin lisää karvoja pois. Kuulin unen läpi ku mamma epäili musta kohta tulevan karvattoman kissan. Siihe en suostu. Mun karva on mun kruunu. 

Siel pimeessä mun vattaani laitettiin jotain litkuja. Täti sit pyöritteli jotain juttuja mun vattan päällä ja paineli vähän. Mun tassut vaan väpätti ku mä juoksin karkuun minkä kerkesin. Mut ei siin unes kyl pitkälle pötkitty ja hommat jatku vaan. Sit täti otti mut ja vei mut sinne sairaalan puolel. Mulle laitettiin tippa tassuun ja sit mun suuta ronkittiin. Vähän ihme juttu. Ja sit, tiättekste, mun tassuun laitettiin tuppo. Tuppo! Niist mä en kyl yhtään tykkää ja siks kai mä aloinki heräilemään jo unesta. Sit mut laitettiin taas siihen koppaan ja vietiin mamman luo. Se jutteli sellasen tätin kanssa vähä ja jotain se puhisi ku otti lompakkonsa esille. Mua ei enää harmittanu ku tiesin että mennään kotiin. 

Mä pyydän viel mammaa laittamaan tähän pari kuvaa. Ekaks ehkä se kuva kun oon kotona tupon kaa, ku muuten te ehkä pelästyisitte ku mamma otti musta kuvan siin punasel kissanpetilläki. Mä yritin kyl hymyillä et ei täs mitään hätää, mut en tiiä näkyykö se tos kuvas. Ehkä vähän sama juttu ku se että päästelin minkä tassuista kerkesin mut minnekään en päässy. 


"En tiiä näkyyks täs mun hymy? Näätteks te?" 


Unet on aika ihmeellisiä joskus. 

PS: Mä kyl myös ihmettelen miks mamma ei oo antanu mulle oikeuksii laittaa tänne kuvia. Täähän on sentään mun blogi. Vaiks en mä tääl usein juttele. Joskus vaan. 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Potilaskertomus

Helmi - kotikissa 5,7 kg

Hammaskiven poiston yhteydessä otettiin uudelleen veriarvot. Verensokeri ja fruktosamiini edelleen korkeat, niin myös urea. Insuliinia annetaan nyt 6 yksikköä aamuin illoin. Helmi oli myös hieman aneeminen. Haima-spesifinen entsyymi lähetettiin eteenpäin, tuloksista kuullaan ensi viikolla. Myös kaksi hammasta on poistettava jossain kohdin kirugisin toimenpitein. 


"Kyllä mä teille kohta hampaat näytän"


Eli ei niin kamalan hyviä uutisia, mutta näillä mennään. 

Ja jos niitä hyviä uutisia kerrotaan, niin munuaiset olivat normaalin kokoiset, ei vapaata nestettä, nielu siisti, pehmeä kitalaki ok, ei etäispesäkkeisiin viittaavaa, pissassa ei tulehdukseen viittaavaa, tulehdusarvot normaalit, veren proteiiniarvot ja maksa-arvot normaalit. 

torstai 3. huhtikuuta 2014

Arvonta - EDIT: SUORITETTU

Seikkailuja ja elämyksiä 11. - 13.4 Messukeskuksessa

Sain arvottavakseni kaksi kappaletta lippuja Messukeskuksen Seikkailuja ja elämyksiä tapahtumaan 11. - 13.4.2014. 

Tapahtumaa on jos jonkinlaista. Jokainen löytää varmasti omansa. Minä käyn ainakin tuolla PetExpossa (vain la-su) ja varmasti piipahdan myös muualla. Messuilla kuljen bloggaripassi rinnassani, edustan Helmi Orvokin luvalla Naukulan Kerhoa. Jos törmäät minuun, niin sanotaan moi. 



Näytetään Kadentaito_logo_vihrea_2013.jpg






Sinulla on mahdollisuus voittaa kaksi lippua omaksesi kommentoimalla tätä postausta. Jokaisella kommentoijalla on yksi arpa. Arvonta suoritetaan huomenna, perjantaina 4.4. klo 17. 


Onnea arvontaan! 

EDIT: Arvonta suoritettu. Voittajaksi selvisi True Number Generatorin mukaan Tellis! Onnea voittajalle. Liput lähetetään postitse kotiin. 
Kiitos kaikille osallistujille!