torstai 28. helmikuuta 2013

Rupia

niskassa

Kuinka ollakkaan tässä päivänä eräänä rapsuttelin Helmiä niskasta siitä kohdin, mihin yleensä pistän insuliinia. Hämmästyksekseni huomasin niillä kohdin kaksi selkeää rupea. Olenko siis todella onnistunut pistämään aina kahteen eri kohtaan? Kuinka en muka ole tuosta kohdasta aikaisemmin rapsuttanut? Onko Helmissä ollut rapsuttamaton kohta?

"Näätteks, tuolla niskas ne on. Mun ruvet." 

Pistäminen sujuu edelleen kuin lasten leikki, joten ainakaan Helmi ei kovasti ole voinut tapahtuneesta kärsiä. Eihän?

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vahdin vaihto

Vuorot

Helmin elämä on nykyään niin paljon helpompaa kun mini-Helmi hoitaa osan vahtivuoroista ja Helmi voi keskittyä paremmin mamman tarkkailuun.


Mammahan voi vaikka tehdä ruokaa, joten mini-Helmi huolehtikoon naapuruston tarkkailusta!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Ennen kuin

saa taas oikeaa

Nyt on oikeasta heinäsadosta kulunut jo sen verran aikaa, että korvikekin kelpaa. Viikonloppuna maisteltiin vähän vehnänorasta. Ainakin mamman mieliksi.
"Ai taas se toi näitä?"

 "Leikitään nyt sitte mukana ettei sille tuu paha mieli."
 
"Sulais jo toi pirhanan lumi, ni sais oikeita."

Kovasti Helmi näitä näyttäisi napostelevan, mutta puskan koossa ei kyllä liiemmälti eroa huomaa.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tarkastaja

Tarkkana

Tänään on selkeästi kevättä ilmassa. Tarkastajakin sen on toki huomannut. Huolimatta vajaan viiden asteen pakkasesta, oli päästävä ulos tarkastamaan lumitilanne. Aurinko ei ihan vielä ollut paljastanut tietä heinätuopolle. Selkeästi se tuppo kuitenkin jo on mielessä.


Odotamme ensi viikkoa ja auringolta hurjasti tehoja. Kyllä se jo lämmittääkin. Ihan selkeästi.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Mielialoja

Mielialoja

Mitä liikkuu Helmin ajatuksissa? Ehkäpä satu Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä? Minun tulkintani mielialoista ovat kuvien päällä.

Ujo
 
 Lystikäs (oikaisti tämän pitäisi olla utelias, muttei sellaista hahmoa löydy sadusta tästä)
 
 Vilkas
 
Viisas

Enää ei puuttuisi kuin Nuhanenä, Jörö ja Lystikäs. Eikä mammaakaan nyt ihan Lumikiksi voi kutsua.

torstai 21. helmikuuta 2013

Vaihtelu virkistää

Myös kirjastokissaa

Yksi Helmin lempipaikoista on Wilmalta vapautunut kirjaston näköalatorni. Sen Helmi otti omakseen, kun Wilma oli siirtynyt paremmille hiirestysmaille. Eikä sen koommin paikasta ole hevillä luovuttu. Se kuuluu aamupäiväunille. Joskus kuitenkin käy niin, että myös kirjaston tuoli kutsuu.


Huolellinen pesu kuuluu asiaan, ennen sitä ei voi siirtyä ottamaan päikkäreitä, ei vaikka päikkäripaikkojen välissä ei olisi metriäkään.

PS. Ja eilisille kommentoijille tiedoksi: Helmi ei mennyt koppaan, mamma ei pyörtynyt, vaan Helmi asteli pois arvokkain kissamaisin askelin.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Mitä miettii Helmi?

Erikoinen tapahtuma

Sunnuntaina Helmi osoitti ehkä ensimmäistä kertaa kiinnostusta kuljetuskoppaansa kohtaan. Meni sen eteen istumaan, kurkisti sisään ja selvästi mietti jotain. Mutta mitä?


Ton täytyy olla maailman tyhmin keksintö.
 
Pitäiskö toi myydä?
 
Mihinköhän reissuun sitä seuraavaks lähtis?
 
Matkustaiskohan mammakin tommoses muoviboksis?
 
Pyörtyisköhän mamma jos mä menisin tonne?