lauantai 28. huhtikuuta 2012

Virtuaalituttuja moikkaamassa

ihan livenä

Viikonlopun kissanäyttelyssä tuli käytyä tänään. Muutaman tutun sieltä bongasin. Tunnistatteko te?



Valitettavasti suurin osa ottamastani kuvista on hurjaa tuhrua ja kaunottarien silmät kiiluvat punaisina. Messukeskuksen valaistus ei oikein riitä meikäläisen kameravarustukselle.

Sitten itse tapahtumasta. Taas oli samaan aikaan messukeskukseen haalittu vaikka mitä. Oli lemmikkejä, lapsia, outlettiä ja muuta. Parasta antia oli ehdottomasti kahden tutun tapaaminen, muuten olo jäi aika vaisuksi. Lapset ja lemmikit eivät välttämättä sovi yhteen, ainakaan silloin kun vanhemmat eivät valvo lastensa tekemisiä. Lasten poksahtelevat ilmapallot ja lemmikit eivät myöskään ole kovin hyvä pari. Näyttelyluetteloa en onnistunut saamaan mistään käsiin ja sen perään kyseleminen aiheutti selkeästi närää näyttelyjärjestäjissä. Niin että anteeksi vaan häiriö.

Onneksi sain lainata luetteloa sitten yllä olevien kaunottarien henkilökunnilta.


14 kommenttia:

  1. No onpas hassua, ettei näyttelyluetteloa saanut :o Itse kun kävin turisteilemassa nyt viimeisessä TUROKin näyttelyssä, niin kyllä siinä lippupisteellä koittivat tarjota luetteloa matkaan mukaan.
    Mukava kuitenkin, että sait sitä kuitenkin sitten lainata :)

    Itse olen muuten joskus käynyt Armasta näyttelyttämässä tuolla expossa ja kyllä ne lastenmessut siinä vieressä vähän oli häiritsevät. Varsinkin, kun kissat niin kovin herkästi kaikesta ylimääräisestä älämölöstä häiriintyy :(

    VastaaPoista
  2. Jospas sitä halutaan tarjota samaan aikaan kaikille kaikkea. Jooei varmaan oikein toimi...
    Toinen täplätytöistä siellä näyttäisi olevan pesimäpuuhissa;)

    VastaaPoista
  3. Tunnistan Stellan takaapäinkin, mutta kuka on tuo tumma komistus. Näyttely on varmaan sen verran stressaavaa, ettei tosiaan lasten riemu helpota tilannetta. Lapset ja lemmikit ovat molemmat kivoja, mutteivät joukkona sovi yhteen.

    VastaaPoista
  4. Ton vaalean pesätyypin mä tunnistan! ;) Oli superkivaa kun kävit moikkaamassa!!

    VastaaPoista
  5. Tuossa yhdessä veikkauksessa on tumman kissan rotu ja väri aivan oikein, mutta sukupuoli väärin... :D Oli tosi kiva että kävit moikkaamassa!

    VastaaPoista
  6. Niin, mä en nähnyt yhtään tuttua kissaa :-(((

    Koirien hakuuminen ja lapset oli tosi ärsyttäviä. Kävin vain outletissä ja kissasysteemeissä, en jaksanut Kädentaitoon vaiks mieli olis tehnyt.. periaatteessa. Liikaa möykkää ja ihmisiä on liikaa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista!

    Täplätyttöjen Stella on siis tunnistettu ja lisää löytyy täältä:

    http://taplatytot.blogspot.com/

    Tuntemattomampi suuruus oli sitten näköjään Gerizah! Gerizahista löytyy lisää täältä:

    http://www.ausare.net/

    Yksi messujen hankaluuksista oli myös se, että häkit eivät olleet missään numero- tai edes rotujärjestyksessä, vaan sijainti oli satunnainen!

    VastaaPoista
  8. Hurrur, mitä söpöliinejä! Pitipä heti katsoa, milloin täällä päin järjestetään näyttelyä seuraavan kerran :)

    Olen samaa mieltä lasten ja lemmikkien yhteensopivuudesta tällaisissa tilaisuuksissa. Muistelisin, että mm. Pirokin näyttelyn aikaan messuhallissa on järjestetty myös junnujen sählyturnausta...

    VastaaPoista
  9. Gerizahin paikallaolon tiesin jopa etukäteen ja veikkasin tunnistavani. Sekin jäi epävarmaksi.

    Kuulemma bengali Seppo oli myös ollut.

    Olen jo pinnannut muutaman lähiseudun kissanäyttelyn, ja koko ajan enemmän tuntuu että saa ollakin. Aina on liikää hälinää eikä siellä kuitenkaan tunne ketään. Puolet kissoista on aina tuomarijonossa eikä häkeissä. Osa häkeistä on peitetty, koska ainoa tärkeä on tuomarinpöytä eikä näyttelyyn tulijat meinaa muuta kuin haittaa.

    VastaaPoista
  10. Ella: Söpöläisiä siellä tosiaan oli!

    Zepa: Gerizahin häkissä oli onneksi myös kirjoitettuna nimi!

    VastaaPoista
  11. Olis ollut kiva tavata, jos oltais Ruskan kanssa oltu siellä. Mutta ollaan täällä Varsinais-Suomessa ja Ruska taitaa tosiaan olla pieniin päin, niin ettei näyttelyyn ole nyt menemistäkään.
    Tuo mustasavu kissa valloitti heti sydämeni, olen heikkona tuonvärisiin kissoihin. Tosin vähän muunkinvärisiin. Ja loppujen lopuksi ei se väri mutta se kissa!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.