maanantai 28. heinäkuuta 2014

Sisustusta

Kaapelitehtaalla

Sulolla oli Kaapelilla miehekkään pinkit verhot ja täplikäs pesä pinkillä sisustuksella, kiitos Annin

Verhot olivat kolmelle sivulle ja nauhoilla kiinnitettävät. Systeemi toimi hyvin. Katolle oli oma pinkki kaistaleensa kangasta. Ainoa miinus oli kankaan paksuus ja tumma väri, kiitos minun kangasvalintani. Halusin verhot samasta kankaasta kuin pesän sisus. Matto oli kylpyhuoneen matto. 

Hiekkalaatikkona toimi kenkien säilytykseen tarkoitettu laatikko. Etualalla Sulon taulu sekä ystäviltä P&J näyttelypäivänä saatu hiiri. 



Katossa roikkui "kristallikruunu" valoineen. Tämä auttoi hieman näkemään kissaa. Hyvä, että kehtasin ottaa mukaan! 



Pesän taakse jäi vielä pieni tila, mutta Sulo viihtyi paremmin pesässään. Siellä tunnelmaa viilensi kotitekoinen kylmävesipullo eli pakkasessa ollu puolen litran muovipullo, jossa sisällä vettä. 



Häkin päällä roskiksessa säilytetiin Sulon raksuja. Näyttelyhäkin päällä oli Sulon kuva ja kuvanottohetkellä myös EX1-arvostelusta saatu rusetti. Vaikken rusetteja aiokaan kerätä, tämän ensimmäisen halusin kuitenkin ottaa muistoksi ensimmäisestä näyttelystä. 



Rusetin ottaminen olikin hyvä juttu, sillä Sulo on käynyt ihastelemassa sitä jälkikäteen nyt useita kertoja. Heti ensimmäisenä iltana kahdesti ja eilen vielä uudelleen. 




Kovasti olenkin tätä pentuluokassa näytellyttä suloisuutta kehunut. 

Tästä näyttelystä rohkaistuneena ja kasvattajan pyynnöstä, lähdemme seuraavaan näyttelyyn lauantaina 23.8 Myyrmäki-halliin Vantaalle. Siellä Sulo on edelleen pentuluokassa, sillä seitsemän kuukautta tulee täyteen vasta sunnuntaina 24.8. 

44 kommenttia:

  1. Hienosti sisustettu häkki Sulolla!

    Myyrmäkihallissa sitten nähdään! :) Olen tulossa sinne vain kuvailemaan ja katselemaan, eli ilman kissaa (ellen sitten vielä ehdi muuttaa mieltäni kissan suhteen..).

    VastaaPoista
  2. Me ollaan kyllä nyt vähän kateellisia Sulolle noin ihanasta rusetista.. Ihana!

    VastaaPoista
  3. Hieno sisustus Sulolla! Mitähän tuomari sanoo seuraavalla kerrralla, kun nyt jo oltiin hevosmitoissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedä, senkin takia on hauska mennä ja kuulla mitä mieltä Sulosta ollaan :) Kuukaudessa ehtii tapahtumaan taas vaikka mitä ja tuomaritkin ovat eri tuomareita.

      Poista
  4. Ihana häkki. Ihana kruunu.Ihana Sulo. Ihanaa mamma, kun kokemus oli miellyttävä ! Arvasin, että ilmoittaudutte uuteen näyttelyyn ! :)
    Ihanaaaaaa♡♡♡♡♡♡
    Kiitos postauksesta !
    Mahtaaks mamma nyt huomata, että täällä ollaan ihan innoissaaaaaaan !!
    Hienoo, että Sulolla oli lunki päivä, mammallakin on seuraavassa näyttelemisessä ja iisimpää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh. Varmaan osa arvasi, että kyllä me vielä toistekin esiinnymme näyttelyareenalla :D Mukavaa, että olette innoissanne!

      Poista
  5. ....profiilikuva piti taas vaihtaa...Onni on niiiiin söpö tossa kuvassa, et oli pakko laittaa.
    Eilen otettu, kun hän istuskeli mamman jaloissa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä sä pystyt vaihtamaan tuon profiilikuvan? Olen yrittänyt etsiä, mutten ole enää löytänyt! Ihana Onni ♥

      Poista
  6. Upea lukaali Sulolla - mutta kyllä Sulo sen ansaitseekin - samoin kuin hienon rusetin;)

    VastaaPoista
  7. Kyllähän mä sen jo arvasinkin ettei se kokeilu yhteen näyttelyyn jää ;) Hienosti meni ja onneksi sisustus oli mieluisa. Me ei päästä Myyrmäkihalliin katsomaan Suloa kun ollaan juuri silloin siellä Tanskan matkalla, jännittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin :D Uskon, että arvasit! Mutta Sulosta se loppujen lopuksi oli kiinni. Onneksi poika viihtyi!

      Poista
  8. Kristallikruunukin! Voi pojat, kyllä Sulolla on kissanpäivät näytteilyhäkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma on pikkasen höpö ja kristallikruunu pääsi mukaan :)

      Poista
  9. Onpa teillä ollut hieno sisustus! Oikein kaunis ja Sulolle sopiva. Pinkki on voi ihan yhtä hyvin olla poikienkin väri!

    Kyllä se rusetti ja arvosteluseteli tarpeen on säilyttää. Mullakin on Frieden ainokainen pentuluokan ex1-rusetti tallessa. Aikuisten luokasta ei sitten tulosta saatukaan, kun Friede totesi, että mitkään ranskalaiset kissasedät ei häneen koske!

    VastaaPoista
  10. Ei ihme, että Sulo viihtyi hyvin näyttelyssä. Poika on selvästi ylpeä ruusukkeestaan :)

    VastaaPoista
  11. Sulo niin somasti katselee omaa EX1 ruusukettaan, hienoa. Kiva kun menette uuteen näyttelyyn, tosin olisi se Sulo omiaan kokonsa puolesta jo nuorten luokkaan.
    Rapsutukset Sulolle täältä meiltä ja toivotaan Sulolle sellainen tuomari joka ymmärtää ja arvostaa kissaa kaikilta ominaisuuksiltaan.
    ....ja ne ekat ruusukkeet ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luulen, että tämäkin tuomari Suloa arvosti! Taisi vain yllättyä koosta. Kohteli kauniisti ja puhui nätisti.

      Poista
  12. Näin siustukset livenä. Oli oikeasti hienot :)) JA rusetti toki kans!
    Mamma, se profiilikuva vaihdetaan varmaan ihan vain asetuksissa. Meepäs penkomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kuule yrittänyt löytää vaikka kuinka! Tiedän mihin google tiliin vaihdetaan profiilikuva ja sen olen saanut näkyviin sähköpostiin, mutta että saisin tänne vaihdettua, niin ei vaan löydy! Ihme ja kumma on.

      Poista
    2. avaa se gmail-tili millä olet bloggerissa
      mee blogin etusivulle
      kirjaudu sisään (oikea yläkulma)
      oikeassa yläkulmassa avautuu ikkuna profiiliisi
      siellä Blogger-profiili, klikkaa
      oikeassa yläkulmassa ’muokkaa profiilia’, klikkaa
      ja sitten ootkin siellä missä on myös kuvan vaihto

      Poista
    3. Kiitos! Tulisko nyt jo uusi kuva?

      Poista
  13. Hieno salonki Sulolla. Toi kristallikruunu on ihan huippu :)
    Ja ruusuke sävy sävyyn. Kyllä kelpaa pojan sitä ihastella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa poika ihmetellä miten sillä ruusukkeella pitäisi leikkiä :)

      Poista
  14. Upea kattokruunu Sulolla! Ja pienestä kissanpojasta on kasvanut komea nuorukainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kerran Wilma ja Helmi saivat kristallikruunun ulkotarhaansa, täytyihän Sulonkin tasapuolisuuden nimissä saada omansa!

      Poista
  15. Oikein tyylikäs sisustus ja erityisesti pidän kattokruunusta - erittäin tyylikäs valaisin tyylikkäällä kissalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Pientä hassua täytyy aina yrittää keksiä!

      Poista
  16. Hieno oli sisustus kristallikruunuineen livenäkin! Mamma voi toki vaihtaa kattopalan pohjalliseksi ja ideoida uuden kattopalan. Ja taass on uudet verhot kokonaisuutena käytössä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas! Eipä ollut tämä juolahtanut mieleenikään! Oiva ratkaisu. Jos sitten vähän valoisamman katon hankkisi. Kiitos vinkistä!

      Poista
  17. En osaa puhua oikein termein, mut tee näin....;
    klikkaat tuota MammaN.äää ( josta aukee näkymä mitä blogeja seuraat) , sittenhän tulee näkyviin oikealle ylhäälle kohta muokkaa profiilia ja sieltä sitten. Tää onkin ainoa juttu minkä mä osaan :D
    Mä en ole ymmärrä googleplussasta mitään..oon kai jonkun piireissä ( sinun ?). Sen tiedän , että sieltä kuva-albumista löytyi Onnin pöksyt 42 kertaa......no, kelpaahan niitä näyttää ;) Näetkö sä mun kuva-albumin vai van sen profiilikuvan ( Onnin pöksyt !).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko katsoa tuo nyt saman tien! G+sta en nyt muista, mutta kun saan sähköpostiini tiedon uudesta kommentista, niin siellä näkyvät vielä Onnin pöksyt! Lähetän sen sulle esimerkkinä sähköpostiisi :)

      Poista
  18. Sulon pesä oli kuin itämaan prinssin kammari :) Mamma oli sisustanut täydellisesti minimaalman tapaan. En ihan heti äkännyt fiinejä detaljeja ja oli hauska huomata kristallikruunu, roskis, muotokuva, ... Upea pesä. Sulo oli kuin kala vedessä. Poika nautti näyttelytouhusta. Ja sen sanon jotta Stephen-tuomari vallan rakastui isoon pentupoikaan <3 Mammalla oli mukava kenttätuoli ja maukkaat välipalaeväät joita tarjottiin pinkeille ystäville. Jo olivat valmistelut viimosen päälle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, kiitos! Tuomarista en tiedä, mutta minun sydämeni Sulo on vienyt täysin. Ehkä myös muutaman muun :)

      Poista
  19. Hieno sisustus, kattokruunua myöden :) Onnittelut sertistä, Sulo on se taatusti ansainnut ♥

    VastaaPoista
  20. Löytyi muuten somesta kuvia kaapelitehtaalta: http://araneva.kuvat.fi/kuvat/Pets/Cats/26.-27.7.2014+SUROK's+140th+&+141st+international+cat+shows+in+Helsinki/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :) Meistä on kolme! Minulla on tumma paita, mustasankaiset silmälasit, hikinen ja punainen naama ja yhdestä kuvissa tosi ihana leuka ja kaula ;)

      Poista
    2. Löysin teidät, ja siksi linkitinkin :) Kivat kuvat ne on!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.