sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Sukukokouksessa

Kaapelitehtaalla

Eilinen oli pitkä päivä, ainakin mammalle. Sulo ei näyttänyt pistävän touhusta pahakseen. Varsinkaan kun Harmaan ja Ilonan ihminen bongasi Sulolle näyttelyhäkkiin tuulettimen. 

Starttasimme ennen aamu seitsemää ja noukimme matkalla mukaan Sulon Iso-Vaarin ihmisineen. Lienee Mikki kertonyt näyttelemisen saloista Sulolle, sillä niin kauniisti Sulo päivän pesässänsä vietti. 

Tässä näyttelyssä oli Eurooppalaisten Best in Breed -näyttely. Eli Eurooppalaiset kisasivat vain Eurooppalaisia vastaan. Tällainen on kuulemma Eurooppalaisilla harvinaista herkkua ja tapahtuu vain jos saman rodun edustajia on paikalla yli 50. Eurooppalaisia oli paikalla eilen 54. 

Tuomarina meillä oli norjalainen Steven L Jones. Tuomari oli oikein miellyttävä. Mukava kokemus näin ensikertalaiselle.



Mitä Sulosta sitten sanottiin? No, ensimmäiseksi tuomari sanoi Sulon nähtyään, että täällä kasvatetaan kissoja, ei hevosia. Tästä voi amatöörikin päätellä, että Sulo on iso pentu! Värin paras -arvostelussa, Suloa kutsuttiin hirviöksi. Hymy huulilla tosin. 



Sulon äiti oli värin paras, Sipi-sisko pääsi paneeliin kilpailemaan pentusarjan voitosta, Iso-Vaari Mikki ja Didi-eno kilpailivat paneelissa oman sarjansa voitosta, tässä Mikki vei voiton. Lisäksi näimme mm Ruska-mummun ja Rauha-tädin sekä Nuttu-serkun ja Didi-enon siskon ja kämppiksen Minni-tädin. 

Blogin lukijoista meitä kävi tervehtimässä myös Pauliina ja Kaisu. Kaisu, Eurooppalaissukulaiset ja kasvattaja auttoivat meitä kovasti näyttelyn aikana. Kaunis kiitos! Ensikertalaisena on tosi mukavaa mennä näyttelyyn kun saa paljon apua ja neuvoja. 

Lopuksi on pakko laittaa kuva myös Kaisun kynsistä! Sulon fani oli maalannut kynteensä Pinkintassun. Upeat kynnet, hienoa fanitusta! 



57 kommenttia:

  1. Hyvinhän se meni sitten, pikkuhevosen kanssa ;) Yllätyksenä ei tullut ollenkaan se, että Sulo käyttäytyy hyvin - onhan toinen sentään kunniakkaan näyttelysuvun jälkeläisiä. Jos se on verissä, se on verissä.

    Ja kiva kun laitoit Kaisun kynsistäkin kuvan, ne on todellakin pikkitassut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisun kynsikuva oli pakko laittaa! Onneksi Kaisu antoi siihen luvan :)

      Näyttelytoiminta tuntui tosissaan olevan verissä. Sulo oli oikein söpösti koko päivän.

      Poista
  2. Onnea menestyksen johdosta, sekä Sulolle että sukulaisille! Onneksi poika otti näyttelyn rennosti.

    VastaaPoista
  3. Sulo näytti taas miten hommat hoidetaan ♥
    Onnea kokemuksesta ja menestyksestä Sulolle & sukulaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo oli tosi reipas! Oltiin oikein ylpeitä pojasta. Sipi-sisko vei kyllä voiton tässäkin kohdin, sillä kaunokainen vain kurkki kaikkia ihmisiä ihan näyttelyhäkkinsä etualalla.

      Poista
  4. Hienoa kuulla, että Sulo pärjäsi hyvin helteestä huolimatta! Oikea komistus hän on ja vielä erittäin hyväkäytöksinen - hyvän kotikasvatuksen saanut nuori herra :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteeseen auttoi pakkasessa ollut vesipullo, joka oli ensin pedin ulkopuolella viilentämässä ja myöhemmin pedissä. Lisäksi Zepa löysi jostain myyntikojusta tuulettimen.

      Poista
  5. Oi miten komealta Sulo näyttää tuomarin otteissa. Mukavat näyttelykokemukset antavat hyvää potkua myös jatkoon.
    Ja hyvä herra tuomari Steven L Jones, kyllä teidän norjalaisena tulisi tietää, että täällä Suomessa kaikki on suurta ja kaunista ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomarilla oli kyllä hauskoja ilmeitä kun Suloa käsitteli! Steven Jones oli oikein hyvä tuomari, vaikka Sulon koko pääsikin herran yllättämään :D

      Poista
  6. Onnea tuloksista Sulolle ja sukulaisille! :)

    VastaaPoista
  7. Tuomari näyttää kovin iloisesta Sulon kanssa tapaamisesta! Ja kukapa ei olisi ;-)
    Ihana Sulo, ex sitä ja ex tätä. Oikein hyvä, onnittelut!
    Mahtavat pinkkitassukynnet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomari oli varsin hyväntuulinen ja ilmeet kertoivat paljon! Aika urakka kyllä hänellä, istua koko päivän paikoillaan ja käsitellä kissoja. Siellä oli nimittäin sauna! Kaisun kynnet olivat kyllä upeat :)

      Poista
  8. Would you love a monster Man ♥♥
    Show himself nicely :) Se on ihan parasta .
    Hieno päivä Sulolla ja hieno päivä Pinkkitassuilla ! Onnittelut.
    Ja upeat kynnet Kaisulla .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkihan me monster Maniä rakastamme :) Olen kyllä tosi tyytyväinen, ennen kaikkea siihen miten Sulo päivän aikana käyttäytyi ja oli! Hieno poika.

      Poista
  9. Hienosti meni siis ensimmäinen näyttelypäivä, onneksi olkoon! Tällä kelillä ei jaksanut lähteä yleisöksi, Kaapelilla on normaalinakin kesäpäivänä aina ollut kuuma. Jonesilla Eppukin on ollut penskana ja kovasti sai ylistystä isosta koostaan ja siitä miten pentupyöreys vielä muuttuu lihaksiksi ja niinhän siinä kävi, kyllä herra asiansa osaa (paitsi maukujen täplistä se ei kyllä tiennyt mitään ja puhui ihan puutaheinää...).

    Kun näin hyvin menee, kannattaa jatkaa näyttelemistä tasaiseen tahtiin ilman pidempiä taukoja, jos vaan kiinnostaa. Ainakin meillä Epun kanssa se teki tosi hyvää Epulle, on helposti käsiteltävissä mm. lääkärissä päinvastoin kuin arempi enonsa Mauno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin valinnan jättää tulematta. Siellä oli sauna, hiki virtasi pitkin kasvoja koko päivän. Seuraavalla kerralla mennään elokuussa Myyrmäki-halliin (la 23.8). Siellä ei toivottavasti ole helle! Eppu todennäköisesti pötkötteli tyytyväisenä selällään näyttelyhäkissään :D Näen sen ihan mielikuvitukseni avulla.

      Poista
  10. Congratulations - we all know you are excellent and it is good that the judge realises this too! Loistava!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut Sulolle, kauniisti ja rennosti olit tuomaripöydällä ja sehän on ehkä tärkein kissan näyttelyominaisuus.
    Sulo on iso poika ja nykyiset näyttelysäännöt ovat Sulolle tässä vaiheessa tavallaan miinusta. Iso poika pentuluokassa, eihän Sulo ole enää pentu vaan nuori näyttävä uros.
    Tyttöpennut eivät ehkä tästä uudesta säännöstä saa "miinusta," Sipi-sisko on siitä hyvä esimerkki.
    Vielä kerran onnittelut ja innostusta uusiin näyttelyihin.
    Me täällä kovasti Sulon puolesta jännitimme ja kävin eilen katsomassa Surokin sivuilta miten Sulo on pärjännyt.
    Iloinen olen myös eurooppalaisten kissojen ja kasvattajien puolesta, oli hienoa saada kasaan tuo Best in Breed näyttely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipi-sisko on myös äärimmäisen kaunis <3 Saas nähdä mitä Sulosta sanotaan Myyrmäen kisoissa la 23.8 kun ikää on yhtä päivää vaille 7 kk, eli pentuluokassa edelleen!

      Poista
  12. Onnittelut hyvin menneestä ekasta näyttelystä!

    VastaaPoista
  13. Kivasti kerrottu näyttelyn ihmemaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aikamoinen ihmemaa onkin! Ehkä siitäkin sitten joskus jotain ymmärtää jos jatkamme uraa tai jos käymme katsomassa sukulaisia kisoissa.

      Poista
  14. Onnea hienosta menestyksestä! Oli kyllä tuskaisen kuuma päivä! Hienosti näyttää Sulo käyttäytyvän näyttelyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sulo oli oikein mallikelpoinen poika ihan koko kuuman päivän.

      Poista
  15. Sulo oli kyllä kuin ammattilainen. Ei olisi uskonut ensimmäiseksi näyttelyksi, niin hienosti meni kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Sulo on ymmärtänyt kaiken mitä olen sille näyttelypäivästä kertonut? :D

      Poista
  16. Onnittelut Sulolle ja Mammalle onnistuneen ensi-illan jälkeen!
    Sulo on tosi reipas nuorimies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minua jännitti ihan varmasti enemmän kuin Suloa.

      Poista
  17. Vai hirviö ja hevonen? Sulo on kyllä suunnattoman suloinen kissa. Meidän mielestämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni suloinen kissanpentu on, olette aivan oikeassa!

      Poista
  18. Hienoa Sulo! Olettekos jo alkaneet miettiä seuraavia näyttelyitä Sulon kanssa? Muistahan sitten infot niistä, niin josko seuraavalla kerralla mäkin pääsisin paikalle herraa tapaamaan. :)

    Me oltiin viime kesänä Hugon kanssa Kaapelilla, ja siellä oli kyllä tosi kuuma. Onneksi meillä oli silloin poikkeuslupa niin pääsimme lähtemään aikaisemmin!

    VastaaPoista
  19. Jos Sulo Sipi-systerin kanssa menee RUROKin elokuun näyttelyyn ovat ne päivää vaille nuoria eli pentuluokassa mennään. Ja kasvavat molemmat vielä ISOMMIKSI :/ Kaapelilla oli myös Sulon Minni-täti piilotellen pesänsä verhojen takana :-) Upea oli pinkkien näyttelymenestys <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin siellä oli myös kaunis Minni-täti! Helle on viennyt aivoni. Minä olen jo ilmoittautunut RUROKin kisoihin lauantaille :)

      Poista
  20. Oli kiva tavata taas kissaihmisten kokoontumisajoissa, eli kissanäyttelyssä. :D Mikäs sen mukavampaa, kuin puhua aiheesta nimeltä kissa ihan koko päivä! Hienosti Sulolla meni ja Mammalla kans! Ja hikoillessa myös.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Kiitos avustasi. :) Ja fanituksesta!

      Poista
  21. Kylläpä Sulo näyttääkin suurelta tuomarin käsissä. Onnittelut menestyksestä koko porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on iso poika! Vaikka pentu vielä onkin. Kiitos!

      Poista
  22. Joo, very large young male, tämä on huomattu kyllä :-D Hienoa, Sulo ja hienoa, Mamma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos että kävit! Bongaamasi tuuletin oli todella tarpeen ja varmasti omalta osaltaan auttoi Sulon selviytymistä päivästä.

      Poista
  23. Huoh, täs kommentoinnissa taas on jotain...

    VastaaPoista
  24. Oli kiva nähdä Sulo livenä. Koko on vain hyvä juttu jo nuorenakin miehenä, saa omistaja lihaskuntotreeniä kissaa kannellessa ;) Nuttu-serkku on turhan kevyt kasvattamaan ihmisorjansa lihaksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamman käsivarsissa onkin tekemistä! Kiitos, että otit meistä kuvia :)

      Poista
  25. Onnittelut hyvin menneestä näyttelystä! Tuo " Lovely ears" on ihana :-)!

    VastaaPoista
  26. Onnea pikkuiselle Sulo 'hirviölle' :)

    VastaaPoista
  27. Olipa hauska nähdä kaapelilla :)

    VastaaPoista
  28. Onnittelut onnistuneesta nly-päivästä Sulolle ja suvulle täältäkin. Harmi, että hyydyin ja lähdin pois ennen Breed paneelia ja rotuesittelyä! Mutta näin Sulon <3, superkauniin Sipin, emon, isoisoiskän, serkkutytön ja paljon muitakin.. Ja isoisoiskään törmäsin sunnuntainakin, kun tuomari valisti Mikin kastraattiensa parhaaksi jättäen pläskin pojuni toiseksi. Ja olin NIIN onnellinen Mikin loppukilpailupaikasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja suurkiitos sinulle avusta ja neuvoista. Minä en sitten päässyt sunnuntaina paikalle lainkaan, sinänsä ikävää kun olisin nyt voinut kierrellä enemmän ja nähdä sinun pojusikin! Ehkä uusi tilaisuus tulee vielä.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.