sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ensikosketus

Lumeen

Oli jännää. Oli totisesti jännää. Jo perjantaisen lumisateen aikaan Sulolla oli tosi jännää ja sitten vasta jännää olikin kun lähdimme ulos. Ensin etupihalle. Lumi hämmästytti hetken ja seuraavaksi Sulo painelikin hankeen. Hetken näytti siltä, että siellä olisi jopa asioitu. Mitään ei kuitenkaan tullut. Olisiko tämä Sulon mielipide lumesta? 


Kaikki neljä tassua kävivät tässä. 


Valjasulkoilu kesti ehkä minuutin kaksi, eikä oman oven edestä poistuttu muutamaa metriä kauemmaksi. Seuraavaksi tuttavuutta lumen kanssa tehtiin ulkotarhassa. 






Ulkotarhassa viivyttiin pidempää ja eilisen aikana siellä käytiin muutaman kerran. Ei tunnu tätä tammikuun poikaa lumi kamalasti haittaavan. Tänään ei tosin vielä ole ulos pyydetty. 

34 kommenttia:

  1. Sulohan on niin sinut lumen kanssa :) Jännää näkyy olevan kun jää omat tassun jäljet, ihan selkeesti leimailee etutassullaan lumeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se lumi vähän epäilyttävää tuntui olevan! Ja tänään oli tarkastettava tarkoin eilen ulkotarhaan jätetyt tassunjäljet.

      Poista
  2. Sulo taitaa tehdä lumipalloja :) Hauska raportti ensikosketuksesta.

    VastaaPoista
  3. Pienten kissojen elämä on joskus ihmeellistä! On laitettu tuollaista kylmää juttua joka paikkaan ja tassut uppoaa siihen! Asiaa varmasti täytyy tutkia ja pohtia uudestaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä onkin mietitty! Kun perjantaina tuli kenkieni mukava hieman lunta sisälle, sitä lähestyttiin kovin harkitsevasti.

      Poista
  4. No onhan se nyt ihmeellistä, kun maailma muuttuu valkoiseksi ja kylmäksi : ) Komea on kisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihmeellistä, jopa meille ihmisille pienestä kissasta nyt puhumattakaan!

      Poista
  5. Kylläpä Sulosta onkin kasvanut komea nuorukainen ♥.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Pentuna Sulo on kyllä nähnyt lunta syntymäkotinsa ikkunasta, mutta tassut eivät ole taineet lunta ennen tuntea.

      Poista
  7. Lumi on aika jännä juttu, kissallekin. Kun perjantai-iltana kotiuduimme kaupunkiressulta ja päästin pojat ulos, oli ensi hämmennyksen jälkeen nähtävissä samaa riemua kuin lapsilla ensilumessa; syöksyilyä ja pallojen "pyöritystä" :).
    Sulo on kunnon kolli joka ei lunta pelkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä alkoi lumiriehat heti! Täällä hieman harkiten. :)

      Poista
  8. Onpas hauskat kuvat :D
    Tänne sitä lunta ei muuten ole tullut! Silloin kun piti kunnolla pyryttää tuli yöllä kolmen jälkeen paria hassua senttiä, nekin hävisi melkein samantien. Tiedä sitten menikö sinne lastenlasten pihalle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika hauskaa seurata herran lumileikkejä :) Tänne tuli, mutta tuntuu lähtevän myös.

      Poista
  9. Kylläpä siellä on mukava lumipeite! :) Mie en ole vieläkään käynyt Haikun kanssa ulkona, vaikka täällä on ollut lumi jo jonkin aikaa on/off.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi katoaa ja tilalla loskaa :) Ehkä te vielä kerkeätte!

      Poista
  10. H ja I eivät ole märän ja kylmän kannattajia. Kuin ei myöskään Z!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, enpäs olekaan keksinyt, että tehän siellä olette kuin Pinkkitassujen uudet pentueet H & I :) Täällä M ei kamalasti tykkää (ainakaan liukkaista), S:n mielipide vielä hieman hakusessa.

      Poista
  11. Meidänkin nuorimmainen on ollut hämmästynyt tästä valkoisesta kamasta, jota on tullut taivaalta. Sellainen jänöjussimainen loikinta on luonnottoman näköistä ja parhaat paikat tuntuvat olevan ne, joissa lunta ei ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sielläkin sitten tapahtuu jänöjussimaista takajalkojen heilutusta :)

      Poista
  12. Jännää oli meilläkin tänään ulkoilu. Sylissä oli melkoista tärinää enkä tiedä johtuiko se jännityksestä vai kylmästä. Luulisi, ettei vielä ole kovin kylmä lähes siperiankissalle - ehkä se oli puhdasta jännitystä. Jatkamme tutkimuksia joku toinen päivä jos lumi vaan pysyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmästäkin jännittää! On se valkoinen aine vaan kummallista. Tassutkin siinä kastuu!

      Poista
  13. Rohkea poika! Meillä ensikosketus pari vuotta sitten oli kyllä huomattavasti "varovaisempi" :)

    VastaaPoista
  14. Kivoja lumikuvia!
    Pena ainakin tykkää ulkoilusta lumessa ihan selvästi enemmän kuin ulkoilusta lumettomassa metsässä. Omituinen otus.

    VastaaPoista
  15. Vielä ei ole lumihepulien aika. ♥

    VastaaPoista
  16. Kokemukset karaisevat, pian Sulo on jo vanha tekijä lumen suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin lumi kiehtoo, joten uskon meidän ulkoilevan myös talvella.

      Poista
  17. Arveluttavaa! Ura lumikissaksi voi tietenkin silti vielä urjeta jahka saadaan kepeää puuteria. Paljon kepeää puuteria (Sitä toivoisi ainakin Lyyti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa että Lyytin toive toteutuu ennen pitkää! Nyt on sohjoa ja tassut kastuivat ulkotarhassa. Aiheuttaa kamalaa ravistelua!

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.