maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kilttejä tyttöjä

Turussa Kissanäyttelyssä

Lauantaiaamuna herätyskello soi kello 4.45. Lähtö Naukulasta kohti Turkua alkoi 5.40, mukana Namu, Sulon sisko Sipi sekä Tellis. 

Namu viihtyi yksiössään hyvin, minä ihmettelin tilaa. Olimme Metsämäen raviradalla. Vaikka paikka sinäänsä oli viehättävä ja kahvila hyvä, tilat olivat sokkeloiset ja ahtaat. Vaan mitäpä niistä, kun Namu viihtyi. Se on kuitenkin pääasia se. 

Namu söi ja joi, nukkui niin rentoutuneesti, että viikset väpättivät ja tassut tanssahtelivat. Namu käytti wc-palveluja ja leikki. Kaikki oli erinomaisen hyvin. Tuomarin pöydällä ei sitten ollutkaan niin mukavaa. Namu venkoili ja kiemurteli ja ilmaisi mielipiteensä. Siitä huolimatta saimme EX1 arvosanan. Olemme tyytyväisiä. 

Namuu, leikin nyt Sipi-serkun kanssa, leiki! 




TUROK:lle erityiskiitos siitä, että jokaisen häkkirivin päädyssä oli oheisenlainen harjasysteemi. 

Sen lisäksi, että Sipi ja Namu olivat kilttejä tyttöjä, ilmeisesti myös minä olen sitä ollut. Sain kaksi lahjaa lukijoilta, molemmat oikein mieluisia! Kiitos Outi R itsetehdystä kukkarosta ja Sofian ja Olgan emännälle kiitos varsin osuvasta pikkutaulusta! 



Oli ihana ja mukava päivä! Paluumatkalla kävimme vielä kahveilla Ruska-mummun ja Rauha-emon luona. Namu tervehti mummua ja emoaan tyynenrauhallisesti matkaboksissaan makoillen, Sipi sanoi pari valittua sanaa. Automatka kotiin sujui hyvin ja kissat matkustivat rentoutuneesti ja ääneti. 

41 kommenttia:

  1. Hyvä että teillä oli mukavaa ja Namukin viihtyi, ainakin yksiössään. Ja onnea tuloksesta ja lahjoista myös! Oli varmasti myös mukava piipahtaa Namun alkuperäisen perheen luona!

    Nuo näyttelypaikat. Täällä Jyväskylässäkin ne nykyään järjestetään raviradalla. Olen pari kertaa käynyt ilman kissoja ja sielläkin on todella sokkeloista ja ahdasta. Jotakin parempia paikkoja kyllä saisi olla, ei se voi oikein turvallistakaan sellaisessa sokkelossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raviratojen tilat ovat varmasti edullisia vuokrata, muttei aina niin käytännöllisiä.

      Poista
  2. Onnittelut menestyksestä :) Teillä on selvästi ollut oikein kiva päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli ja kokemusta tuli taas rutkasti lisää!

      Poista
  3. Namu on kauneuskilpailuissa kuin kotonaan. Onnittelut menestyksestä. Teillä oli pitkä, mutta antoisa päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, se on hauskaa että on oma itsensä suurimman osan aikaa. Ei stressaa autoajeluista, ei muista kissoista, ei yksiöstään, mutta se tuomari...

      Poista
    2. Tuomarille opitaan. Kuka sitä nyt heti, reipaskaan typy.

      Poista
  4. Näyttelykokemusta karttui Namulle ja Sipille. Kuulemani mukaan Sipi käyttäytyi erinomaisen mallikkaasti myös tuomarin pöydällä ja näytti näin esimerkkiä Namu-serkulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipi oli oikein esimerkillinen! Hyväkäytöksinen serkku :)

      Poista
  5. Hyvä, että Namu oli Turun-reissulla kuin kotonaan :-) Seuraavaksi voisitkin sitten tulla näyttelemään sitä tänne meille! Sulokin on tervetullut. Kissojen kesäretki ;-)

    VastaaPoista
  6. Se oli sitten laatuaikaa tyttöjen kanssa!

    VastaaPoista
  7. Namu kuulostaa varsin rennolta tytöltä, kun näytelmissäkin viihdytään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, paitsi ne arvokkaat 5 minuuttia siinä tuomarin pöydällä :) Vaan ehkä sekin vielä joskus menee.

      Poista
  8. Namulla on kelpo neidon metkut - tehdään niin kuin halutaan <3

    VastaaPoista
  9. Namu on kyllä niin rauhallinen näyttelyhäkissään! Ihailtavaa! Ja onnittelut EX1:stä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Näyttelyhäkki tuntuu kotoisalta. On varmasti Annin verhojen ansiota :)

      Poista
  10. Ihana pastellisävy Namun ruusukkeessa! :) Onnea tuloksesta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin? Valitsin tuollaisen poikien värin kun sopii turkkiin paremmiin kuin hempeä vaaleanpunainen :)

      Poista
  11. Tuomareille pitääkin näyttää, kuka on komennossa :) Kivat lahjat olet saanut, ja ansainnut <3

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Tuomarit esitelkööt itseään, venytelköön toistensa raajoja ja tuomaroitkoon omia kirsujaan ja värivirheitään!

      Poista
  13. Hienostihan se sujui! Onnittelut!

    VastaaPoista
  14. Vai ei vieläkään Namu sitten lämmennyt tuomarille, voi toista murua ♥ :D Onnea muuten erittäin kuninakkaasta matkasta ja tittelistä !

    VastaaPoista
  15. Tuliko nti Naukulasta tuhatjalkainen, kuten toissakerralla ja oliko ympärillä ihan liki muita kissoj odottamassa vuoroaan? Kuinka muuten sitten sujui posesylittely? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aikalailla niitä tassuja tuhat siinä pöydällä laskettiin! Posesylittely sujui oman häkin edessa ihan hyvin ;)

      Poista
  16. Voi, miten lähellä olitte 😊 ! Siinä raviradan vieressä on Turun eläinhoitola, missä touhuan usein, ja kotinikin on 4 km päässä. Metsämäki on vähän kälyinen paikka, mutta hyvä, että reissunne sujui hyvin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä muuta vikaa ollut minun mielestäni kuin se sokkeloisuus :) Vähän mietin näkisinkö sinut siellä.

      Poista
  17. Namu on kyllä tosi nätti neito ja oli erääseen verrattuna erittäinkin rento siinä tuomaripöydällä. :) Onnittelut EX1:stä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Namun pitäisi opettaa Penaa näissä asioissa ;) Tai ehkä kuitenkin olisi parempi ottaa oppeja vastaan joltain konkarilta!

      Poista
  18. Hieno asia, näyttelyreissu meni ilmeisesti ihan hyvin ja Namu ei varmasti ihan vallatomasti esiintynyt tuomaripöydällä. Oppia ikä kaikki eli kyllä se siitä.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen näyttelyhän tämä vasta olikin, että ei olla vielä heitetty pyyhettä kehään kun kaikki muu sujuu niin hyvin.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.