tiistai 27. joulukuuta 2016

Viime yö

villi yö

Olen nyt nukkunut kaksi yötä makuuhuoneen ovi auki. Se on sujunut yllättävän hyvin. Heräilen kyllä, mutta nukun myös. Suloa ja Namua ei portaiden portti pidättele ja ensimmäiselle alas vievälle portaalle hypätään sujuvasti kaiteen päältä. Ylös tullessa molemmilla on sama taktiikka, molemmat puskevat itsensä yläkertaan. Muutamia kertoja hyppäsivät portin yli, mutta sitten opettelivat tuon toisen tyylin. Siihen herään. Heräsin viime yönä myös siihen, että Namu oksensi. Kolme kertaa, kolmelle eri matolle. En tiedä mikä oli syynä, nyt kaikki on kuitenkin hyvin. 

Joku tai jotkut ovat päättäneet käyttää Sulon kylpyhuoneessa sijaitsevaa hiekkavessaa. Sieltä löytyi tänä aamuna parit minipissat ja -kakat. Aamuyön tunteina heräsin myös siihen, että kaksi pentua nukkui rintani päällä ja kolme kainalossa, siihen asentoon nukahdin sitten minäkin. Reilun tunnin kuluttua heräsin siihen, että jalkani oli puutunut. Namu oli siirtynyt imettämään jalkani päälle. 

Mistään kerrotuista ei tietenkään ole kuvia, mutta pennuista on. 












Etkä sitten kerro, että mä oon viettänyt aikaa niitten kanssa sängyn alla. 



Pennut keksivät kaikenlaista hupia itselleen, kuten esimerkiksi sen, että hyppäsivät sängyltäni lattialla olevaan tyynykasaan, kiipesivät takaisin sängylle ja hyppäsivät uudelleen. 

Minä puolestani ihmettelen edelleen sitä kuinka onnistun saamaan näistäkin minikissoista kuvia, joissa näyttävät suurelta. 

26 kommenttia:

  1. Aika hurjaa menoa teillä. Ja sulo on cool.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, jotkut ystävät joutuvat jopa huilimaan sohvalla välillä, sen verran on rankkaa meno.

      Poista
  2. Voi ihania pikkuisia! Ehkä Namulla oli pentukarvanakki jumissa, ja siksi piti oksennella...

    VastaaPoista
  3. Aww.. Onko Sulo ottanut hoitovuoroja?

    VastaaPoista
  4. Teillä sitä tapahtuu monenmoista jännää uutta joka päivä :) Oli varmaan suloista nukahtaa pentujen keskelle, hurrrr.
    Ihania kuvia, taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kehitys on kyllä kertakaikkiaan ihmeellistä.

      Poista
  5. Söpöjä vekkuleita. Jäävätkö kaikki Naukulaan, eihän noista raski luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eivät valitettavasti jää. Kaikille on jo perhe. Toki toivon, että jatkossakin voisin näitä murusia joskus nähdä tai kuulumisia kuulla ♥

      Poista
  6. Iiiks... kuinka ihania, pienten kissanpentujen tuoksu on aivan ihana. Olen joskus saanut tuoksutella sylillistä pieniä pentukaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, eikä aikuistenkaan kissojen tuoksussa ole valittamista!

      Poista
  7. Teillä on tosiaan vilkas yöelämä ❤
    Ja se se mahtaa ollakin, kun pennut nukkuvat kainalossa ja rinnan päällä. Voih ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin vilkasta yöelämään tässä taloudessa ei ole varmasti ollut koskaan!

      Poista
  8. Onni on kissa kainalossa, mutta että noin monta kissaa... se on sitten kertautuvaa onnea<3

    VastaaPoista
  9. Minikissoilla on minimeininki päällä :-) Oi että, minikissat kainalossa ja päällä - iik. Onko ihanampaa. Iik ♥

    VastaaPoista
  10. Jestas!! Unelmien yö!!! <3<3<3
    15 minuuttia kissa kainalossa vastaa vähintään tuntia ilman. Ja tämä siis kerrotaan viidellä, niin saadaan...

    Sulo voi kertoa vielä tarkemmin, mitä sängyn alla tapahtui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi kertoa, mutta hänen suukkosuunsa on visusti sinetöity. Kurnau.

      Poista
  11. Sä saat nukkua minikissojen kanssa. Voi elämä... HUOH!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa pentuarkea siellä ♥ Tottakai kaikki oksennukset matoille. :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisimmät tuli osittain myös minun sänkyyni ;)

      Poista
  13. Coco joka ei oksenna ikinä oksenti heti kun ostettiin uusi matto??? Miten ne tietää :D

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.