sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Häirikkö

Kylässä taas

Eilen meillä kävi vieras, ei toivottu vieras. Vieras käy epäsäännöllisesn säännöllisesti, tämä oli nyt kolmas kerta. 


Ensimmäisen kerran havahduin vieraaseen omien FB-merkintöjeni mukaan vuonna 2016, sitten heinäkuun viimeisenä päivänä tänä vuonna ja eilen kolmannen kerran. 

Me tytöt olimme kaikessa rauhassa omissa puuhissamme, lukemassa ja torkkumassa kun Sulo aloitti sälekaihdinten rämpytyksen. Minä ihmettelin moista käytöstä ja painelin alakertaan tarkastamaan tilannetta. Vieras oli uhittelemassa oven takana. 



Kun kurkistelin kaihdinten välistä, kissa hyökkäsi oven lasia vasten minua kohti ja sähisi. Sitten se perääntyi ja lähti lätkimään. Agressiivista käytöstä. Sulo ei ollut moksiskaan, tytöt tulivat paikalle ihmettelemään vieraan mölinää, mutteivät nähneet vierasta. Tilanne ei vielä ole aiheuttanut täällä omien kissojen joukossa rähinää, mutta takaraivossani on koko ajan kuulemani luento kissan käyttäytimisestä ja siirretystä aggressiosta. 

Tilanne ei ole mukava. Pimeällä en enää oikein uskalla päästää kissoja tarhaan. Valoisan aikaan vahdin itse ulkoilua. Jos ja kun tarha jossain kohdin uusitaan, niin siihen on parasta laittaa kunnollinen sokkeli, sellainen kissankorkuinen, jotta suoraa näköyhteyttä ei syntyisi (vinkki Kermakupilta, kiitos!). 

En tiedä kenen tämä vapaasti ulkoileva kissa on, en tiedä mistä se tulee ja minne se menee. On Suloa isompi, joten epäilen kolliksi. Pantaa ei ole. 


Kuvat ovat heinäkuiselta vierailulta. 

28 kommenttia:

  1. Olemme pölmistyneitä! Kuka päästää kissojansa vapaasti ulos! Tai noh, onhan meilläkin niitä pyörinyt. Onneksi eivät ole ikkunan lasiin tiettävästi hyökänneet ulkoapäin. Minä sen sijaan olen saattanut sähistä sisäpuolelta.

    T. Ruusu the bad ass

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, samaa ihmettelemme me! Onneksi teidän emäntä tuli ja auttoi tätä mammaa. Siitä myöhemmin kunhan olen kotona valoisan aikaan ja saan kuvia!

      Poista
  2. Eipä kivalta kuulosta - ei Naukulan väen kannalta - eikä tuon yksinäisen kulkijankaan! Kissoja ei saisi taajama-alueilla vapaina pitää vaan yllättävän moni sen kuitenkin tekee - ja sitten ihmetellään, kun kissa katoaa tai jää auton alle. Tuo teidän vierailijanne näyttää hieman kärsineeltä - ettei vain olisi karannut tai jätetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva ei tee vieraalle oikeutta, siinä on vähän karvat pörröllään. Vieraalla on komea turkki ja olemus. Ei ole kulkuri.

      Poista
  3. Voi että! Vaaraa on sekä sinun kissoille että vapaasti ulkona liikkuvalle, toivottavasti mitään ei satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, omien eloa on nyt vähän suojattu. Tätä kollia ei taas ole nähty tämän episodin jälkeen.

      Poista
  4. Pitäskö ilmottaa eläinsuojeluun, että tulisivat loukuttaan kissan? Meinaan ku kulkee ilman pantaa, niin se vissiin on jätetty heitteille. Sais kodin ennen talvee, meinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla yksi hyvä ratkaisu. Ongelma on vain se, että kissaa näkeen niin harvoin! Toistaiseksi kolme kertaa vuonna 2017.

      Poista
  5. No voih, tuo ei ole kivaa! Mutta se sokkeli (tai meillä häkin terassi) auttaa; terassi teki sen että omat kissat on korkeammalla kuin tunkeilijat :) - emäntä

    VastaaPoista
  6. Hui kauheaa...tuohan voi käydä ihmisen päälle jos sattuu ulkona kohdalle..:( Toivottavasti saat kisulit turvaan moiselta kunkulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että käy kuitenkaan ihmisten päälle. Luulen, että tämä hyökkäys liittyi tämän talouden kissoihin. Jos minussa ja Sulossa on vaikka sen verran samaa näköä? ;)

      Poista
  7. Ihan tyhmiä noi tommoset häiriköt. Meillä laitettiin pleksi terassin oviin (sitä ennen oli vaan verkko) ettei häiriköt pääse kosketus etäisyydelle. Miksei ne tulee toisten ulkoilualueille?
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  8. Voi hitsi! Toivottavasti häirikkö ei ala häiriköidä teitä useammin ja Naukulan asukkaiden välit säilyvät hyvinä. Ja häirikönkin olisi toivottavaa säästyä ilman kolhuja ja vammoja kulkemisistaan. Ei vain voi käsittää miten ihmiset antavat kissojensa kulkea vapaina kaupungeissa.

    VastaaPoista
  9. Eikäh. :( Ja tuo aggressiivinen käytös, ei yhtään hyvä.... Ootko laittanu esim. paikallisen esyn facesivuille kyselyä omistajasta? Täällä aika normijuttu, jos näkyy vierailla pihoilla. Saattaa joku tunnistaa ja ilmoittaa omistajalle kisun käytöksestä. Ei se oikein ole, ettei teillä saa kisut olla rauhassa omalla pihallaan, vaikka olisi kuinka satunnainen kulkija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin. En ole vielä laittanut. Karkureihin olen joskus aikaisemmin laittanut kyllä.

      Poista
  10. Voi kurjuus, tuollaiset kulkijat eivät ole kivoja omien kissojen kannalta eikä tuolla kissalla varmaan itselläänkään ole kovin mukavat oltavat.

    VastaaPoista
  11. Voi ei sentään, ikävä juttu tosiaan kaikkien osapuolten kannalta:/

    VastaaPoista
  12. Harmillista, mutta onneksi vierailija ei päässyt lähikosketukseen eikä aiheuttanut riitaa kotiporukassa. Meilläkin käy joku kissa uhoilemassa ja aiheuttaa stressiä prinssille. Kissan raivo on pelottavaa, kerran menin väliin kun yksi vierailija hyökkäsi pihalla Neron kimppuun. Jouduin terveyskeskukseen paikattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä käy, ja yleensä vielä antibioottikuuri päälle!

      Poista
  13. Voi ei, että sielläkin! Meillä käy ikkunan takana ihan säännöllisesti kolme eri kissaa haastamassa poikia milloin mihinkin sähinään, ja sitten on useita satunnaisia sähisijöitä. Tekee ihan tosissaan mieli tehdä pojille tarha tuohon takapihalle, mutta on alkanut epäilyttää näiden irtolaisten takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole kivaa. Eikä turvallista kulkijoille.

      Poista

Kur! Kiitos kommentistasi.