torstai 15. maaliskuuta 2018

Joululahja äidille

Aamuiset ajatukset

Pyrin aina antamaan äidilleni jonkun mietityn lahjan sen sijaan, että ostasin uuden yöpaidan tai kasvovoidetta. Ja vaikka minä kuinka asiaa miettisin, niin pieleen se saattaa silti mennä. 

Koska äitini makuuhuonetta koristaa jo Sulon ja Namun yhteiskuva, päätin viime jouluna ilahduttaa äitiäni Noomin kuvalla. Kuvaksi valitsin Tessan ottaman kuvan kesältä 2017, kuva on otettu Noomin ensimmäisessä kissanäyttelyssä. Minusta tämä alla oleva kuva kuvastaa hyvin Noomin luonnetta ja persoonaa. Se on eloisa, leikkisä ja vähän villi. Etutassutkin hieman epätarkat kun vauhti on niin kova. 


Vaan mitä mieltä oli äitini? Kuva meni suunnitellusti makuuhuoneeseen Sulon ja Namun kuvan läheisyyteen. Mutta valintani oli huono. Kuva sai kuulemma äitini ajattelemaan joka aamu herättyään ja kuvan nähdessään, että "voi voi Noomi on taas joutunut olemaan tuossa asennossa koko yön." Äitini ryhtyi siis surkuttelemaan Noomia, tai oikeastaan Noomin kuvaa. Nyt tilanne on kuitenkin ratkennut, sillä tilasin hänelle korvaavia kuvia. Alla oleva päätyi seinälle. 


15 kommenttia:

  1. Voi äitiäsi! Hänellä ja minulla on selvästikin jotakin yhteistä, minäkin luultavasti surkuttelisin samalla tavalla :-D Vaikka Noomin kuva on kyllä ihana. Molemmat kuvat, sekä alkuperäinen että korvaava!

    Mahtaako muuten äitisi mielellään tehdä piparkakut ja muut jonkin muun mallisina kuin kissoina?

    - Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti ei ole koskaan tehnyt kissanmallisia piparkakkuja :D

      Poista
    2. Arvasin! On paljon miellyttävämpää syödä kukkien, tähtien ja muiden sellaisten mallisia leivonnaisia. Ei tarvitse miettiä haukkaavansa pään joltakulta, olkoon sitten vaikka piparkakku :D - Henna

      Poista
  2. Niin, lahjojen antaminen on usein haasteellista, huakii meijänkin äippä...

    VastaaPoista
  3. Tästä näkee äitisi kiintymyksen asteen. Kuva ei ole vain kuva, vaan se edustaa elävää olentoa, jonka hyvinvoinnista on huolehdittava. Monet eivät edes katso senällään olevia kuvia, ne ovat niin jokapäiväisiä. Tai tietysti katsovat, jos silmät ovat auki, mutta eivät näe.

    VastaaPoista
  4. No olisihan se ollut Noomille rankkaa tulla tavalla koko ajan kököttää. Äitisi on ihana ❤️

    VastaaPoista
  5. Wautsi wau mitä kuvia ja ei ihme kun malli on noin kaunis ! :)

    VastaaPoista
  6. Hyvin huomaa miten ihmiset katsovat asioita erinäkökulmista. :D Upeita kuvia upeasta kisusta molemmat. ♥

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.