sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Hiljaa hyvä tulee

ja muriseva työnjohto

Vuosikausia (!?) jatkuneiden puheiden jälkeen Naukulassa alkoi viimein tapahtua. Kunnollisia ennen ja jälkeen kuvia ei tietenkään ole, kun olin jo ryhtynyt kasailemaan tavaroita nurkkiin, jotta tarhanrakennus voisi sujuvasti alkaa. Mutta muistin sentään jossain vaiheessa muutaman kuvan napata. 

Vanha, 14-vuotta palvellut, ulkotarha. 

Oli todellakin parhaat päivänsä nähnyt ja kaikki ratkaisut olivat tilapäisratkaisuja. 
Sitten kun -ratkaisuja. 

Sulo esittelee mistä tarhaan ennen kuljettiin. 

Uuteen tarhaan hain luvat taloyhtiön hallitukselta sekä naapureilta molemmin puolin. 
Lisäksi informoin, koska rakentaminen tapahtuu. 

Uusi tarha on yli kaksi kertaa suurempi ja aiheuttanut suurta riemua kaikissa. 
Olen niin onnellinen uudesta tarhasta, sillä nyt minäkin voin tarhailla yhdessä kissojen kanssa. Nyt pääsen maalaamaan vanhan tarhan takana olevat seinät ja saan muutenkin yleisilmettä siistittyä. Itse asiassa jo nyt, näyttää erilaiselta, kiitos myös ystävien Täplätyttöjen Annin ja Kermakupin Jonnan, jonka vierailivat eilen Naukulassa. 

Niin, ja arvaatteko kuka oli muriseva työnjohto? No tietenkin Sulo, joka on saanut murinaoppinsa vastikään 10-vuotta täyttäneeltä Puolu-tädiltä. 

Onnea Puolu-täti myös tätä kautta! 

20 kommenttia:

  1. On kyllä hieno nyt, kyllä Naukulaisten kelpaa nauttia kesästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä ollaan nautittu jo nyt! Ihan ehdoton. Kohentui koko koti kerralla tuhatkertaisesti.

      Poista
  2. Me ei-maan-tasalla-asuvat ollaan niin kateellisia tuosta hienosta tarhasta! <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä nyt kelpaa ulkoilla :) Kuljetaanko nyt oikein ovesta ulos ja sisään? Ja onko portsari hommien tasalla? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivaltava kysymys. Portsarilla on reitit vielä hakusessa. Namu pitää ovesta, Sulo ikkunasta ja nuorimmaiset eivät välitä mistä kulkevat.

      Poista
  4. Se on niin hieno!! Olisipa tuollainen!

    Mutta miksi työnjohtajan piti murista? Samastako syystä kuin Naukulan ohi kulkeville henkilöille pitää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samasta syystä! Jos on tyyppejä meidän ovien lähellä, niin sisään sitä pitäisi tulla kissoja tervehtimään eikä vain ulkona hiippailla.

      Poista
  5. No kyllä se on nyt hieno! Kyllä mäkin viihtyisin! - Max

    VastaaPoista
  6. Nyt on! Kunhan tuun käymään, istun varmaan tuolla tarhassa vaan, kun se on niin hieno. Siinä teille iso mirri. Miau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tulla ja saa olla tarhassa. Sinne mahtuu nyt monta mirriä ja kollia samanaikaisesti.

      Poista
  7. Todella hieno tarha, jossa koko Naukulan väki voi nauttia kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hieno! Ja paranee vaan kun saadaan viimeisteltyä ja viriteltyä.

      Poista
  8. Onpa hieno ja vielä vain paranee.

    VastaaPoista
  9. Tosi hieno ja sopii varmasti Naukulan kissaperheelle!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.